sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Stressistä ja lemmikeistä sen helpottajina +Nifrakuvia!

Tervehdin teitä, arvon ihmisoliot!

Tulin ajatelleeksi, että voisin kirjoittaa aiheesta "stressi -lemmikit oireiden lievittäjinä" omasta näkökulmastani. Lisäkkeenä tänään marsuistamme ottamia kuvia.

Nimittäin omalla kohdallani olen kesän jälkeen potenut ajoittain todella kovaakin työstressiä, oireet ovat olleet luokkaa: sydämen rytmihäiriöt, uniongelmat, kiukkuisuus, yllättävät raivontunnepuuskat (en siis ole kuitenkaan riehumaan ryhtynyt vaikka mieli teki, omaan kuitenkin itsehillintää), apaattisuus, masentuneisuus, hiusten lähtö tupoittain, atopian ärhentely hoidosta huolimatta ja mm. itkuherkkyys. Ja siksi nämä ovat/olivat minun kohdallani huolestuttavaa settiä, koska normaalisti olen erittäin iloinen ja välillä turhankin sosiaalinen ihminen, enkä itke lähes koskaan. Ihmiset usein kuvailevat miua normaalitilassa aurinkoiseksi, iloiseksi ja puheliaaksi. Tunnistin itsessäni suuren hermoloman tarpeen pipon kiristyttyä sietämättömäksi syys-lokakuussa, ei muuta kuin työterveyslekurille ja siitä viikon hermolomalle. Joka onneksi auttoi hieman, jotta on pystynyt olemaan töissä taas sen jälkeen.

Nifra

Sitähän on tutkittu, että lemmikin/hoitohevosen/you name it paijaus aiheuttaa paijaajan aivoissa endorfiinimäärän nousua, mikä käsittääkseni eliminoi tieltään masentuneisuutta. Omalla kohdallani parhainta ikinä oli, kun teinivuosina tallilla lähes asustellessani puunasin hoitohevostani helposti sen kolmisenkin tuntia putkeen. Jos joku minua tallilla etsi, niin ensimmäisenä katsottiin hoitohevoseni karsinaan olenko siellä. Sitä ihaninta, nyt jo edesmennyttä suomenhevostammaa puunatessa oli niin hyvä olla, tunsi olonsa hyödylliseksi, iloiseksi ja tuntui, että jopa sydämellä oli hyvä olla. Sellainen kevyt ja hyräilevä. Suurinta terapiaa miulle oli hoitohevoseni halailu, ja hörinästä ja muusta päätellen hänelläkään ei ollut mitään sitä vastaan. :)




Olen myös huomannut, että nyt kun töissä tuntuu vastuu painavan miljoona kiloa selässä, ahdistaa työtaakka ja äkillisesti muuttuvat tilanteet ja siitä johtuvat mahdolliset ylityöt, niin oloa helpottaa se, että voi keskittää ajatuksensa marsuihimme. Niitä iskee kauhia ikävä juuri silloin kun eniten ahdistaa työpaikalla. Ennen kun ei ollut kotona lemmikkejä, niin paaaljon helpommin vaipui siihen kauhiaan työstressiin ja ahdistukseen kun ei sillai ollut vapaa-aikana mitään viemässä ajatuksia työkuvioista.





Eläimiltä voimme myös oppia mm. hetkessä elämistä. Eivät ne pohdi mitä huomenna tapahtuu, tai vaikka ensi viikolla siinä jossain kokouksessa johon tulee tullitarkastajat mukaan. Eläimet ovat omia itsejään, eivät yritä olla mitään muuta ja elävät hetkessä. Eivät murehdi tulevasta, vaan elävät päällänsä olevaa hetkeä. Minä ainakin sorrun aivan liian usein etukäteen asioista murehtimiseen, joten minulla olisi paljon opittavaa marsuilta. Haluan kuitenkin elää elämääni täysillä omana itsenäni, enkä vain osana työympäristöämme, pohtien jatkuvasti töihin liittyviä asioita. Olen ehkä liian herkkä ja mm. mummoni on miulle sanonut että miun pitäisi kasvattaa paksumpi nahka, mutta se onkin sitten helpommin sanottu kuin tehty. Hyvänä lähtökohtana ainakin on, että tiedostaa ongelman; ylimurehtiminen tulevasta ja täten voi yrittää keskittyä hetkeen enemmän. Pikkuhiljaa edistystä havaittavissa miunkin kohdallani.



En toki väitä, etteikö muillakin maailman ihmisillä voisi olla stressiä, nyt puhun vain omasta näkökulmastani. Meillä (mieheni on määräaikaisesti samassa työpaikassa kanssani) työmatkat ovat vielä 1h/suunta ja pelkästään työmatkoihin menee arkipäivinä 2-3h/pv riippuen käymmekö kaupassa vielä kotimatkalla. Se tarkoittaa, että jos joudumme ylitöihin vaikka kahdeksi tunniksi, niin olemme pois kotoa 12-13h/pv. Tuon rupeaman jälkeen "omaan aikaan" kotiin päästyä kuuluu lähinnä vain perusjutut; ruoan laitto, mahdollisesti siivous, asioiden järjestely ja sitten se pieni paikallaan olo ja yritys nollata päivän työstressejä pois ennen kuin pitääkin sitten ihmisten aikoihin mennä nukkumaan. Onneksi nykyään on marsut, jotka tuovat iloa elämäämme, kuikuttelulla ja pukittelullaan ja ennen kaikkea läsnäolollaan. Heille on myös mukavaa ja mieltälämmittävää keksiä uusia virikkeitä ja antaa silloin tällöin kasviksia. Parempaa päin mennään siis, kiitos marsujen. :)





Toivotaan, että tilanne töissä helpottaa pian ja ylitöistä tulee harvinaisia, se tarkoittaisi aina enemmän aikaa kotona marsujen kuikuttelua kuuntelemassa. Ja enemmän aikaa oman elämän elämiseen, eivätkä päivät vieri ohi vain työahdistusta potien. Koska mitä sellaisesta elämästä jää käteen pitkällä tähtäimellä? Suuri kasa ryppyjä naamaan. Ja ehkä aivoihinkin lisärypyt. :D En mie halua näyttää rusinalta jo viiden vuoden päästä. Tosin en tiedä olenko silloin enää samassa työssäkään, haaveilen jostain eläimiin liittyvästä koulutuksesta ja työstä, mutten vielä ole ihan varma että mistä. Saa nähdä mitä tuleva tuo tullessaan, asioilla kuitenkin on aina tapana järjestyä, vaikkei siltä aina tunnukkaan! :)

Tsemppiä teille kaikille omasta arjesta selviämiseen, leuka pystyyn vain ja keskity siihen mitä SINÄ haluat tehdä elämälläSI. ;) <3

-M



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heippa,

anonyyminä kommentoimisen suuresta suosiosta huolimatta pyydän sinua kuittaamaan kommenttisi tunnistettavalla nimellä tai nimimerkillä, kiitos! :)

-M