maanantai 22. maaliskuuta 2021

Elämäni marsuyllätys!

Heippa!

Meillä marsulauman ollessa helmikuun alussa  Nafiran, Olifian ja Girdan (nämä n. 1-vuotiaita) ja 7-vuotiaan Ritari-mummon vahvuinen en ajatellut, että ihan äkkiä tarvittaisiin lisäystä porukkaan. Jokunen kysely minulle oli eri reittejä tullut, että voisinko ottaa vastaan kodinvaihtajamarsu-uroksia, mutta aina perustelin etten ollut aikeissa kasvattaa marsumäärää ja tietysti vaatiihan urokset eri asumuksen kuin tuo naaraslauma. Päätin panostaa vain naaraslaumaan sellaisena kuin se on, se tuntui hyvältä ratkaisulta meidän kannalta. 

Sitten kävi klassiset ja aloin nähdä toistuvasti unta pienestä ruskean- ja mustankirjavasta pörröisestä jyrsijästä, joka tahtoi meidän luo. Unet toistuivat samankaltaisina ja jäivät vahvasti minulle aina mieleen (molemmat minulle poikkeuksellisia asioita) ja ei auttanut muu kuin kuunnella mikä viesti oikein oli. (Aikanaan samalla tavalla tuli luokseni erityismarsu-Iri ja kanirouva-Freija ensin itsestään unissani kertoen ja heidät sitten löysinkin.) Unissa aina kohtasin kummallistakin reittiä tuon pienen jyrsijän, otin hänet syliin ja vein meille kotiin pitääkseni hänestä huolta. Samoihin aikoihin nosti päätään myös abyikävä, meillä oli jo 1,5 vuotta kulunut siitä kun viimeinen abessiinialainen Tirppa nukkui pois. Tuota rotua meillä on ollut Rapsu, Yamsu ja Tirppa ja kaikki samalta kasvattajalta, ihanalta Maailman Marsulan Aidalta. Abyikävä yhdistettynä noihin näkemiini toistuviin uniin päätin sitten kysyä Aidalta olisiko hänellä millainen marsutilanne vaikkapa loppuvuodesta, minulla ei kiire ollut asian kanssa. Tai näin ajattelin itse. Hän kertoikin, että juuri sillä hetkellä olisi loppuelämän lemmikkikotia vailla jalostuksesta poistunut 2,5-vuotias naarasmarsu Yrsa (Katinkas on Yrsan alkuperäinen kasvattaja). Näin Yrsasta kuvan ja siinähän se oli, minun unien tyyppi! Aika ripeälläkin aikataululla sovittiin, että käyn Yrsan hakemassa ja ei tosiaan mennyt kauaakaan kun Yrsa tuli meille helmikuun loppupuoliskolla avomieheni, Herra S:n, syntymäpäivänä ("Hyvää synttäriä kulta, tässä sinulle iloa siitä kun hain meille uuden marsun!" :D ).

Tässä pikkuaitauksessa lattialla Yrsa (tummin väriltään) tutustui uusiin laumakavereihinsa sillä aikaa kun siivosin varsinaisen aitauksen heitä varten. Siivous on siitäkin hyvä tehdä kun se minimoi "reviirihajuja" ja tila muuttuu hieman neutraalimmaksi pohjaksi mille rakentaa uutta hierarkiaa. En tietenkään millään supertököteillä siivousta tehnyt, ajattelin että riittää vaan tekstiilien ja purujen vaihto kun kyseessä on kuitenkin iso tila ja kaikki naaraita. 

Kaikki pääsivät varsinaiseen aitaukseen. Ritarille tuli aluksi pulma kun Yrsa meni hänen lempimökkiinsä ja Ritari suhtautui asiaan ystävällisyydellä; hän putsasi tomerasti hieman lisää tämän uuden mökinvaltaajan silmiä ja korvia (alempana tästä kuva). *sydän* Pienet mökit otin pois aitauksesta ja jätin vain jakkarat ja isot mökit, jotta karkuun pääsy on helpompaa jos tulee jotain konfliktia tutustumisasioissa laumatoverien kanssa. Tässä kuvassa Yrsa on meillä ollut jo hetken, aiempi kuva aitauksesta ei ollut kovinkaan tarkka niin ajattelin tämän olevan parempi postaukseen.

Yrsa kotiutui ihan hyvin, ei mitään sen kummallisempaa ollut siinä. Tietysti piti lauman keksiä hieman uutta järjestystä hierarkiaan, nuoren kolmikon ollessa eniten kiinnostuneita kuka sijaitsee missäkin auktoriteetillisessa asemassa. Ritari oli heti alkuun sopuisa Yrsalle, kun he kohtasivat totutusaitauksessa ensimmäisen kerran Ritari heti nosti päänsä ylös ja näytti Yrsalle kaulaansa (alistumisen merkki ainakin omien kokemusteni mukaan "hyväksyn, että olet minua suuremmassa asemassa ja en tahdo harmia", tämä näkyy yllä totutusaitauskuvassa) ja sen jälkeen Ritari alkoi heti pestä Yrsan silmiä ja korvia kuin ikionnellisena uudesta ystävästään! Ritari ilahtui ihan valtavasti kun sai uuden kohteen tälle marsupesulapalvelulleen ja pääsi näyttämään ystävällisyyttään oikein roimasti. Olihan se nyt ihana seurata vierestä kun Yrsa sai Ritarista heti kaverin. 


Olifiakin tuli katsomaan, että kuinka kauan se Ritari oikein meinaa harjoittaa uudelle tulokkaalle marsupesulatoimintaa. :D

Laumassa Nafira pitää "hiljaisen" johtajan (luontainen johtaja, jota harvoin kukaan haastaa) paikkaa itsellään (hän on myös isoin tästä porukasta, vaikkei olekaan niin suuri kuin samanrotuinen Gaiani oli nuorina vuosinaan), toisena on Olifia, seuraavana Girda ja Yrsan ja Ritarin paikat jonon häntäpäässä tuntuvat vaihtelevan päiväkohtaisesti. Lähinnä siitäkin syystä kun he eivät ole niin olleet kiinnostuneet tälläisestä asiasta kuin johtajuus. He vain nauttivat elämästä iän tuoman kokemuksen pohjalta eikä pullistelulle ole tarvetta. Tähän saattaa tulla Yrsan kohdalla myöhemmin vielä muutosta.


Nafira

Yrsan käytös on ollut meillä tämän nelisen viikkoa varsin pirteää, liikkuvaista ja heti seuraavana päivänä meille saapumisesta hän tuli rohkeasti muun porukan mukana hakemaan kädestä tarjoamiani pellettejä tai kurkkua. Käsittelystä hän ei pidä, toisaalta omien kokemusteni mukaan harvempi marsu oikeasti nauttiikaan ihmisen käsittelystä. Nefi oli poikkeus kun viihtyi niin hyvin sylissä silitettävänä. Voi Nefiä. *sydän* 


Yrsa mökin päällä, etualalla Ritarin pehva ja vasemmalla Nafiran nenä.

Ajattelin, että tässä tämä laumakoko on sopiva ja nautitaan ihan erityisellä ilolla Ritari-mummonkin läsnäolosta. Hän on niin herttainen mummeli, joka aina on huhuilemassa herkkuja jos tilanne vähänkään viittaa siihen suuntaan. *sydän*

Sitten tuli varsin erikoinen sunnuntai 21.3.21 Päivä alkoi ihan normaalisti ja aloin päiväsaikaan värjäilemään vähän lankojakin siinä (viime syksynä aloittamani uusi harrastus, värjään siis omaan käyttööni lankaa). Jotenkin ihan erityisellä lämmöllä ajattelin marsuja ylipäätään, menneitä ja nykyisiä ja kaikenmoisia kivojakin juttuja mitä aiemmin oli marsujen kanssa tullut vastaan. Kuuden aikaan menin katsomaan marsuja kuten aina ennenkin monta (!) kertaa päivässä teen. Näin ison puumökin ikkunasta, että keltaisella pyyhkeellä mökin alla oli veriläntti ja heti paniikki nousi kurkkuun ja ajattelin "Ei hemmetti, jollain on pahoja virtsatievaivoja!" ja hädissäni nostin tuon mökin ylös nähdäkseni sen alle johtolankojen toivossa. 

Elämäni marsushokki iski vastaan kun mökin alta juoksi karkuun toiseen mökkiin Yrsa, tuolla keltaisella pyyhkeellä oli pari pienehköä länttiä verta ja POIKANEN. P-O-I-K-A-N-E-N! Suuni loksahti auki, hädissäni huusin miehen paikalle (en muista olenko koskaan huutanut hänelle "NYT HETI TÄNNE!", mutta tulipahan tämäkin tehtyä :'D ) hän rynnisti paikalle toisesta huoneesta ja hänenkin silmät laajenivat lautasen kokoisiksi kuten minulla. Kysyin "Näetkö saman kuin minä?!" ja hän nyökytti päätään aivan yhtä shokissa kuin minä. Tuijotimme haavit auki tätä näkyä ehkä 10 sekuntia ja sitten aloin hädissäni jakelemaan avustusohjeita Herra S:lle ja otin itse poikasen syliin taatakseni hänen säilyvän lämpimänä ja tahdoin muutenkin varmistua onko hänellä kaikki hyvin. 

Herra S ohjeideni mukaan äkkiä kyhäsi marsuaitauksen alla olevasta isosta muovikorista oman paikan Yrsalle ja poikaselle (aitaukseen jääminen olisi ollut turvallisuusriski, koska poikanen mahtuu aidan ruudukosta läpi). Huomasin, että poikasen turkki oli jo kuiva ja arvioin hänen syntyneen noin tuntia aiemmin, klo 17 kieppeillä. Sukupuolen huomasin olevan naaras, punnitsin pienen ja hän oli 94g! Voi miten suuri helpotus se olikaan! 94g on todella hyvänkokoinen marsupoikanen, jopa iso. Tästä ajattelin, että tämä tyyppi voi todella selvitä, vaikkei kukaan ihminen tiennyt tiineydestä mitään (enkä esimerkiksi ollut antanut tiineyttä huomioiden ekstramäärää ruokaa Yrsalle, vaikka tuskin hän nälissään joutui olemaan meidän normaaleilla tarjoiluillakaan). Tarkastin Yrsankin kunnon ja pyysin Herra S:n tarkistamaan aitauksen kaikkien mökkien alta, ettei mitään outoa näy muualla kuin tuon yhden mökin alla jossa synnytys tapahtui. Yleiskatsaus tilanteeseen vaikutti alkushokistamme huolimatta hyvältä, Yrsa oli todella hyvävointisen oloinen, hän oli syönyt istukankin synnytyksen jälkeen kun sitä ei näkynyt, mutta pyyhkeen pari veritahraa viittasivat sen olleen kuitenkin tulleen ulos. Poikanen tuntui lämpimältä ja oli aktiivinen, vaikkakin juuri tänne meidän maalliselle tasolle tupsahtaneiden tavoin hieman "mitäääh?". :)

Ensimmäinen hätäpäissäni räpsäisty kuva heidän ollessa muovikorissa sen kymmenisen minuuttia ennen varsinaista asumusta. Kuulemma poikanen on brindle väritykseltään ja minun silmään hän on varsin kaunis tapaus kuten Yrsakin. *sydän* Kipossa on Recovery plussaa, jota tein Yrsalle annoksen lisäravinnoksi.

Tuohon isoon muovikoriin eivät he voineet jäädä ja äkkiä katsoin kaapit läpi ja löysin hamstereiden käytöstä pari vuotta sitten poistuneen dunan. Varmaan nopein dunan puhdistus ja kuivaus ikinä ja sinne purut, heinät, herkut ja vesipullo ennen Yrsan ja minin muuttoa. Alkuun Yrsa manaili, että mikä on tämä läpinäkyvin seinin varustettu vempele ja yritti mennä seinästäkin läpi, mutta pian hoksasi mistä on kyse ja rauhoittui poikasen kanssa yhteen nurkkaan. He mahtuvat siinä olemaan nyt muutaman päivän ihan hyvin omassa rauhassaan ja minun täytyy sitten hakea kellarista vanha tehdashäkki mihin sijoittaa heidät kunnes poikanen on niin iso, ettei mene aitauksen aitaruudukoiden läpi. Sellainen sunnuntai sitten meillä! :D


Hän on maksimissaan kahden tunnin ikäinen tässä. *sydän*

Laitoin kaiken tohinan keskellä Yrsan edelliselle omistajalle Maailman Marsulan Aidalle viestiä liittyen tähän varsin...yllättävään... marsuperheenlisäykseen ja hän kauhistui, kun ei ollut kuvitellutkaan Yrsan tulleen uudelleen tiineeksi (hän oli silloin kuukausi sitten tunnustellut Yrsan ennen minulle Yrsan luovuttamista ja ei ollut huomannut mitään tiineyteen viittaavaa, vaikka omaakin vuosien kokemuksen aiheesta). Marsujen tiineys ylipäätään kestää n. 9-10vk. Yrsa siis sai jalostuskäytössä ollessaan kahdet poikaset, ensimmäisessä oli 2 poikasta ja toisessa vain 1 poikanen. Tämä yhden poikasen poikue oli ollut niin hyvin Yrsan mahaansa piilottama, ettei Aidakaan ollut uskonut synnytyksen olevan vielä lähellä ja tämän kyseisen masuasukin isä-uros (Maailman Sortteri) sai hengailla Yrsan kaverina vielä häkissä. Ihan varmasti Aidan tarkoitus oli ottaa uros pois häkistä ennen Yrsan synnyttämistä, mutta Yrsa ehtikin ensin. Ja ilmeisesti heti tähdet järjestyivät taivaalla ja Yrsa tuli tiineeksi uudestaan vaikka juuri oli synnyttänyt. Tämä on näitä luontaisia marsujen juttuja, jos ajattelee villinä luonnossakin olevia marsuja/marsujen tyyppisiä eläimiä onhan se järkevintä maksimoida poikasten määrä jotta laji säilyy (tietenkään en kannata jatkuvaa tiinehtymistä/poikueiden teettoa lemmikki-/jalostusmarsulla). Aida ei todellakaan tarkoittanut Yrsalla kolmatta poikuetta teettää ja minullakaan ei ollut minkäälaista haisua tiineydestä, ei siis minkäänlaista vaikka olen usein kiitollinen kovin herkistä aisteistani. 

Hassua on, että parikin kasvattajaa minulle viimeisen reippaan vuoden sisällä on ehdottanut, että enkös voisi ottaa sijoitukseen naarasta, joka saisi poikaset minun luona. Olen aina sanonut "ei kiitos" tietäen miten hirveän stressin ottaisin aiheesta ja riskejäkin on niin monenlaisia marsujen tiineyksissä ja synnytyksissä. En tiedä miten olin niin rohkea siihen hommaan silloin monia vuosia sitten Gaian kanssa, nykyisin en enää uskaltaisi kun kauhuskenaarioita tulee ämpäritolkulla mieleen jo ajatuksestakin. Kai tämä sitten oli jollain universaalilla tasolla päätetty juttu, en todella ehtinyt tiineydestä stressaamaan kun en kertakaikkiaan tiennyt sen olemassaolosta. Kaikki meni pikakelauksella suoraan siihen: "tadaa, nyt sinulla on vastasyntynyt marsupoikanen laumassasi!". :D Äidille kun soitin tuolloin sunnuntai-iltana tästä varsin erikoisesta päivästämme hän nauroi heti alkuun niin, ettei saanut sanaa suustaan! :'D Ja tämä on paljon, koska minun äidillä on aina sana sanottavanaan aiheeseen kuin aiheeseen kun hänen kanssaan juttelen. (Terkkuja vaan sinulle, rakas äiti! *sydän*)

Dunan muoviseinän läpi kuvattu ja zoomattu, maitobaarihommissa mini.

Tänään maanantaina oli hassua herätä aamulla kun ihan ensimmäinen ajatus oli: "Tapahtuiko se oikeasti? Onko meillä marsunpoikanen?" ja hyvin vikkelästi menin ensitöikseni (ennen edes aamukahvin laittamista) kurkkaamaan kuinka Yrsalla ja minillä sujuu. Mini on kova höpisemään ja aktiivinen tyyppi. Yrsan maidontuotantokin onneksi alkoi joitain tunteja synnytyksen jälkeen, siitä olin aika huolissani kun alkuun näytti ettei maitoa tule. Kokemukseni Gaian kanssa toivat mieleen, että hänellä oli kyllä heti maitoa tarjolla poikasten syntyessä ja onneksi Aida ohjeisti minua puhelimitse joskus tämän prosessin ottavan hetken aikaa.

Nämä kaksi kuvaa tältä aamulta. 1g tullut eilisillasta painoa lisää ja oletan, että paino lähtee hyvään nousuun jatkossa. *sydän*

Täytyy kyllä vielä toistaa, että oli kyllä elämäni marsushokki kun ei ollut minkäänlaista haisua Yrsan tiineydestä (hän ihan oikeasti näytti aivan tavalliselta marsulta, ei millään tavoin erikoinen mahan kokokaan päälipuolin ja esimerkiksi samanrotuisella Yamsullamme oli paljon suurempi vatsa ihan muuten vain) ja yht'äkkiä kun mökin nostaa onkin siellä mini-Yrsa ja hetken kun päässä humisee tyhjää se täyttyykin sadasta hätäisestä asiasta mitä käy läpi tarvitseeko niitä tehdä. Uskon täysin tämän poikasen halunneen myös tulla meille, koska tämä koko keissi on jotenkin todella poikkeuksellinen. Aida on edelleen minun silmissä erittäin osaava marsutietäjä (ja ihana ihminen) ja tämä oli kertakaikkiaan jotain hyvin erikoista. Yrsalla oli kaikenaikaa suunnitelma, josta ainakaan ihmiset eivät tienneet mitään. :D

Tervetuloa meidän perheeseen pieni uusi ystävämme, joka saa nimen lähipäivinä kun häneen tutustumme lisää. *sydän*

Ihania alkukevään päiviä juuri sinulle toivotellen,

M

P.S Olinkin varmaan Facebookin puolella maininnut, että viimeinen urosmarsuistamme, Melchior, nukkui pois 16.9.2020 vajaan seitsemän vuoden iässä. Hän oli aivan ainutlaatuinen persoona ja niin käsittämättömän suloinen kaikkine kiharine karvoineen. Hänen napakka luonteensa jäi mieliimme ja häntä varmasti oli saattamassa henkimaailmaan aiemmin edesmennyt paras ystävä Dodi.


Myös ihanin Gaia-mummeli lähti keskuudestamme 2.12.2020. Hänellä oli kertynyt useampi vaiva vanhuuden myötä ja tuli aika lähteä. Olen jostain syystä Gaiaa ajatellut aivan erityisellä lämmöllä ja rakkaudella monet kerrat hänen lähtönsä jälkeen, aivan erityisesti nyt viimeviikkoina. Ihan rehellisesti pakko myöntää, että häntäkin minun on aikamoisen ikävä. *sydän*

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heippa,

anonyyminä kommentoimisen suuresta suosiosta huolimatta pyydän sinua kuittaamaan kommenttisi tunnistettavalla nimellä tai nimimerkillä, kiitos! :)

-M