sunnuntai 25. helmikuuta 2018

MARSUSANOMAT osa 1

Heippis hei!

Minä hieman hassuttelemaan inspiroiduin eivätkä nämä marsujen mielipidepalstat liity tekemääni työhön eläinkommunikoijana. Ennemminkin tein haastattelut ihmisenä, joka tuntee lemmikkinsä hyvin. :)

Haastatteluosio:

Haastateltavakseni päätyi arvoisa ja armaani Herra S, jonka kanssa olemme asuneet eläiminemme kaikkinemme yhdessä jo kolmatta vuotta.


*Mitä ajattelit ensimmäisen kerran kun näit Marsumayhemin eläimet?
Yllätyin marsujen ketteryydestä ja vauhdikkuudesta.

*Entä mitä ajattelit kun näit Marsumayhemin kirjoittajan, minut ensimmäisen kerran?
Tuon kun saisi :D

*Mikä eläinlaji on lempparisi seuraavista: marsut, kanit, gerbiilit, hamsterit vai hiiret ja miksi?
Kanit, pidän kookkaammista eläimistä.

*Voiko taloudessa olla liikaa kurkkua?
Joskus on saattanut tarjouskurkut homehtua.

*Miten juot aamukahvisi?
Toisinaan maidolla jos on termosmuki ja työpäivä niin silloin mustana.

*Kun tarjoilet marsuille herkkuja onko jokin tietty yksilö, joka saa herkun aina ensimmäisenä?
Jos joku on kiivennyt mökin tahi sängyn päälle niin sille annan yleensä ensimmäisenä.

*Kuka on mielestäsi hienoin marsu taloudessamme?
Karvapallo Ritari vetää ehkä hienoimman marsun tittelin.

*Onko sinulla lempparia hamsteria?
Metsän omenan kanssa olen eniten ollut tekemisissä niin se tällä hetkellä.

*Kuka on äänekkäin marsumme ja mistä uskot sen johtuvan?
Dodi lienee äänekkäin ja syy tähän löytynee kavereista tahi herkuista.

*Muistatko mitä ajattelit nähdessäsi Tirpan ensimmäisen kerran?
Selvästi tiukemmassa kunnossa kuin muut marsut.

*Mikä on lempiharrastuksesi tällä hetkellä, voit mainita kaksikin?
En halua puhua yksityisasioistani :--------D Warhammerien maalaus ja keräily

Kommenttini tähän haastatteluun: Joskus olen saattanut tosiaan ostaa kerralla liikaa (tarjous)kurkkua ja vihanneslokeron alimmainen on jäänyt vaille huomiota pitkäksi aikaa.. :D Tirppa tuli meille silloin kun olimme juuri seurustelleet vasta muutaman kuukauden Herra S:n kanssa. Yhdessä katsoimme miten Tirppa suhtautuu uuteen kotiin kun hän pääsi muun lauman joukkoon aitaukseen. Tirppa on totisesti päässyt myös elintasovatsaiseen tilanteeseen ajan kanssa.. Tuli kyllä kivoja vastauksia haastateltavaltani! :) 

Mielipidepalsta:

Yamsulla on paljonkin asiaa (jälleen). Hän kritisoi aamupellettien myöhästymistä varsinkin niinä päivinä jolloin hän ei itse ole nukkunut pommiin. Yamsu myös mainitsee toista kulmakarvaansa kohoittaen kuinka suvaitsisi saada herkkutarjoilun erikseen hänelle heinäpisteelle. Aina täytyy yksin sieltä heinäpisteeltä huhuilla muiden hakiessa herkut suoraan aitauksen aidalta. Yamsu tuntee arvonsa ja toivoisi sen mukaista palvelua myös! Mukavimmat kaverit ovat heinäpisteelle köllöttelyyn Rapsu ja Tirppa, he ovatkin Yamsun kanssa samasta paikkaa kotoisin (Maailman marsula) ja Tirppa on jopa Yamsulle sukua. Samanrotuisilla marsuilla on joku oma yhteytensä selvästi keskenään. Toisinaan on Yamsun mielestä hyvä huudella menemään ihan vain jo varmuuden vuoksi, jos vaikka tapahtuisi jotain huutelun arvoista!

Palvelijan mietenurkka:

 
Tämä alkuvuosi on ollut aikamoisen rankka useammankin eläinlapsosemme lähdön johdosta. Nifralle, gerbiilipapoille ja Freijalle jouduimme jättämään hyvästit ja kyyneliltä ei todella ole vältytty. Kuitenkin tahdon uskoa, että nämä hurjan surulliset tapaukset loivat tilaa taasen uudelle, ehkä nyt toinen elämäni osa-alue ottaa lisäpontta alleen kun "väylää vapautui". Näiden poismenojen myötä varsinkin Nifran ja Freijan kohdalla oli todella hurjaa huomata kuinka paljon aikaa vapautuikin! Yht'äkkiä käsissä olikin kaikki se aika mitä Nifran pitkäaikaisiin tukiruokintajaksoihin tulin ennen käyttäneeksi ja Freijakin oli myös aina puolet aamurutiineistamme, me kun annamme aamuisin päivän pellettiannoksen marsuille ja kanille. Tuntui varsinkin alkuun todella omituiselta joutua aamuisin vain hieman ripottelemaan marsuille pellettiä ja that's it. Freijankin elintila oli niin suuri, että sen siivoukseen meni aikaa aikamoisesti aina, nyt voin ajatella siivoavani eläinhuoneessa sitten vain keskitetymmin muita murusiamme. Olen kiitollinen yhteisistä ajoistamme kaikkien eläinystäviemme kanssa. Freijan lähdön jälkeen aurinko on paistanut kirkkaasti viikon verran ja se on omalta osaltaan tuonut valoisampaa asennoitumista jatkoon. Muita kuulumisiani mainitakseni voitteko kuvitella, rikkaimurini sanoi sopimuksensa irti! :D Olen myös tainnut viime vuoden puolella rikkoa kaksi siivouslapiota ja yhden pikkuharjan (kihveli?). Ostin nyt alkuvuodesta todella tömäkän metallisen lapion jolla kauhoa likaisia puruja pois häkeistä. Vielä ei ole osunut silmään sopivaa käsikäyttöistä pikkuharjaa lapiolle kaveriksi. Ehkä tämäkin megasuuri ja hohdokas tapahtuma vielä koittaa pian. Olen myös tuumannut, että neuloisin itselleni Freijan väriset sukat, joihin neulon myös kanin korvat. Langat on jo valmiina, mutta joskus näillä suunnitelluilla omilla projekteilla voi venähtää aika lailla päästäkseen käytäntöön asti.

Postauksen tähtikuikku:

Gaia, eli Gaius Maximus 4v 3kk! Gaialla on supervoimana onnistua pitämään yllä hyvin massakasta olemustaan, vaikka olisikin ruokavalio keventynyt aika lailla viimeisen vuoden sisään. Aikanaan nuorempana hän ei ollut lainkaan tuhdinpuoleinen, mutta yhteensä kolmen poikueen saatuaan ja eläkevaihteelle päästessään hän alkoi kerryttää elopainoa jo pellettejä näkemälläkin. Ihana hieman suurempi murunen on hän! Gaia myös varsinkin hieman kypsemmän iän saavutettuaan tuntee arvonsa ja kynsienleikkuussa nopeasti menettää hermonsa kun operaatiossa hänen mielestään kestää aivan liian kauan. Gaia saattaa yhden kerran hieman varoittaa hampaillaan, mutta heti seuraava kerta on jo ihan kunnon purema. Gaia ei suvaitse hidasteluja!

Muistoissamme:

Gerbiilipapparaiseni Ilves ja Leijona lähtivät kaksi päivää Nifran jälkeen heti vuoden alussa 3v 5kk iässä. Ilvekselle oli tullut suuri kasvain vatsaan ja veli lähti sitten samalla ettei enää eläkepäivillään ja aran persoonallisuutensa kanssa joutuisi stressaamaan yksinoloa tai uuden kaverin totutusta. Ilves oli heti edesmenneen Rheani jälkeen lempparini kaikista gerbiileistäni. Ilvestä kutsuttiin myös lempinimellä "Paksu poika" ja hän oli aina sosiaalisesti menossa mukana jos jotain tapahtui eläinhuoneessa. Kuvassa Leijona on vasemmalla ja Ilves oikealla.

Tulevia tuulahduksia:

Näköpiirissä on leppoisia eläkepäiviä murusten kanssa. Osalla marsuista on kaihi vallannut jo enemmän tai vähemmän silmiä ja parilla karva on hieman kuivahtanut iän myötä. Rapsulla on eniten kaihia, hänellä on enää toisessa silmässään hieman näköä jäljellä toisen ollessa täysin sokea. Yamsulla on sama sairaus ottanut myös osuutta silmistä, ei taida olla enää lasernäkö kyseessä. Nefillä on maltillisemmin, mutta kuitenkin tietystä kuvakulmasta katsottuna samaa vaivaa.  Tuumailen tässä  jotain hyvää lisäravinnetta karvan ja kynsien hoitoon murusille, ehkä helokkiöljy? Hirveän villejä tuoreita ei enää tohdi syöttää pömpylöille, koska parilla on taipumus virtsatievaivoihin jos on liian voimakasta ruokaa ja pari saattaa kaasuuntua poikkeavasta ruoasta jonkin verran. Kurkkua menee ja satunnaisesti hieman salaattia. Vesimelonia en juuri tule ostaneeksi, mutta toisinaan voisi sitäkin vähäsen antaa. Olen tosin sen verran hysteerinen marsueukko, että kaivan siitä siemenet pois ja leikkaan reunat irti. :D Nefi ja Dodi ovat oikeastaan ainoita, jotka saisivat syödä vaikka rajattomasti porkkanaa, Nefille erityisesti olenkin järjestänyt salaisia herkkutarjoiluja erikseen ja tätä jatkan jatkossakin.

Loppukevennys:

Kauhiksen säihkysääri!

-M

P.S

"Mitä tapahtuu?!"

lauantai 24. helmikuuta 2018

Aina Rakas Fereshteh "Freija" 1.11.2013-17.2.2018

Hei,

meillä on ollut täällä surua jälleen, rakas kanimatamimme Freija nukkui pois 17.2 lauantaina.


 Freija juuri minun luo muutettuaan.

Freija lähti keskuudestamme jonkin hyvin äkillisen suolistoon liittyvän jonkilaisen kohtauksen kautta, ehdimme jättää hänelle hyvästit juuri ennen kuin tuli hänen aikansa lähteä. Mikään ruokavaliossa tai ympäristössä ei ollut muuttunut, pohdimme myös kasvaimen mahdollisuutta tähän kohtaukseen.

Uuteen heinäporkkanaan oli hyvä tehdä tuttavuutta!

Freija oli aina hyvin vahvaluontoinen matami, joka tiesi täsmälleen mitä tahtoi. Useammankin kerran saimme tutustua hänen hampaisiinsa jos olimme leidin reviirille eksyneet ja vieläpä ilman herkkulahjuksia. Freija päivittäin sai meidät naureskelemaan tomeralla pellettien mässytyksellään ja ties millaisilla kaikilla tempauksillaan. Freija oli suuri osa arkeamme ja elämäämme. Luonani tämä murunen ehti olla melkein kolme vuotta, hän muutti aikanaan jo aikuisikäisenä luokseni. Erityisesti vieläkin hymyilyttää kuinka tämä töpöhäntäinen murunen puraisi Herra S:ssää pehvasta hänen kumarruttua muistaakseni kania rapsuttamaan. 

Tämä on huonoin kuva tästä kauniista kanista ehkä koskaan, sain hyvät naurut aikanaan kun kuvasin Freijan banaaninmussutusta.

Olen ymmärtänyt viisaampia konsultoituani, että tällä kyseisellä rodulla eliniän odote olisi juuri 4-5 ikävuoden luokkaa, jossa haarukassa Freijakin oli 4v 3,5kk iässä lähtiessään. Valtavan suuri ja rakastettu persoona on poistunut. Oli hänen aikansa lähteä. 

"Heippa!"

-M

torstai 4. tammikuuta 2018

Rakkain Nifra

Hei.

MARSUMAYHEMIN FB-sivulta 2.1.2018:

"Tänään oli se raskain päivä kaikista. Ensimmäinen oma lemmikkini ja häikäilemättömästi lempparein eläinlapsosistani lähti keskuudestamme. Tuli aika punnita vaakakuppeja hyvän elämänlaadun ja hammaspiikkiongelmien/niiden kroonistumisen välillä. Yli kaksi vuotta saatiin vielä pidettyä Nifralla oikein hyvä elämänlaatu vaikka olikin hammaskontrolleja säännöllisen epäsäännöllisesti. Nyt tuli seinä vastaan toipumisaikojen pidetessä aina vain ja tämä rakkain eläinlapsoseni on nyt kivuton ja vapaa tarkastamaan vaikka maailman kaikkien marsuaitausten siivouslaadut. *sydän* Aivan uskomattoman ihanat muistot säilyvät hänestä ja onneksi minulla on myös paljon kuvia ja videoita näiltä yli neljältä yhteiseltä vuodeltamme. Rehellisesti tuntuu sydämessä asti tämän olleen juuri oikea ratkaisu tähän aikaan, mutta surulle ei näy tulevan loppua vielä pitkään toviin.

14.9.2013 - 2.1.2018"
Nämä kaksi kuvaa ovat viime syyskuulta kun tämä poppoo vietti neljättä syntymäpäivää.

Nifra the Seikkailija lähti heti tutkimaan paikkoja kun kakkutarjoilu oli loppusuoralla.

Nifran ehdottomasti parhain ystävä oli sisko Nefi. Nefi oli äärettömän liikuttava kun hän etsi Nifraa aitauksesta koko loppupäivän ja illan sen jälkeen kun aamupäivästä olimme käyneet eläinklinikalla. Nefi oli hyvin levoton. Sittemmin nyt parin päivän päästä hän on rauhoittunut ja ottanut hoitaakseen hieman sosiaalisemman marsun roolin aitauksessa.

Tämä on yksi hauskimmista kuvista, niin tyypillistä Nifraa! Tilanne oli, että olin työreissussa ja mies kotona piti huolta eläimistä. Pyysin häntä punnitsemaan Nifran ja tässä tilannekuva kun hänen keskitys oli herpaantunut vain puhelimen taskusta kaivamisen verran. :)


"Oisko herkkuja?"

Plömps!

Nifra oli se, joka oli aina iloisena vastassa aitauksen laidalla, superinnoissaan josko saisi herkkuja ja myös rapsutukset olivat kivoja. Jos häntä rapsutti selästä tietystä kohtaa sai itsekin hellää rapsutusta takaisin. Nifra halusi aina osallistua kaikkeen mitä tapahtuu ja hän halusi tarkastaa kaiken mahdollisen. Esimerkiksi aitausta siivotessani hän tepasteli tärkeänä ympäriinsä ja tarkasti siivousjälkeä! Nifra myös tahtoi tutustua rikkaimuriinkin, vaikka sillä huristellessani muut marsut juoksivat mölyä piiloon.

"Mulle, mulle, mulle!!"

"Ai sinulla on kamera? En lainkaan huomannut.."

"..olisiko tämä kuvakulma parempi?"  (Kolmesta viimeisimmästä kuvasta kiitos L.N)

Mökkeihin liittyi sellaisia kriisejä, että suuri Ritari-marsu tahtoi usein juuri sinne samaan mökkiin missä Nifra jo oli. Tästä aiheutui surkean kuuloista valitusta ja yleensä minä aina menin pelastamaan Nifran ahdingosta, eli ohjasin Ritarin vapaaseen mökkiin. :D Kuvassa tosin Tirppa.

"Mun herkku, syön sen yksin!"

Nifra oli aina pienikokoisin marsuni. Hän oli rakenteeltaankin aika sporttimalli ja muistelen, ettei hän missään vaiheessa painanut yli 950g. Suurimman osan elämästään hänen painonsa taisi olla 900-925g ja nyt viimeisen vuoden keskimäärin 880-910g. Tämä pienuus myös lisäsi sitä painetta, ettei hän saisi päästä laihtumaan vaikka olisikin ollut hammasoireiluja. Suuremmalla tarmolla siis vielä tarjoilin tukiruokapuuroja.

Tässä taisi olla kyseessä Nifran ja Nefin 2-v synttärit.

Tuon Nifratatuointini merkitys vain kasvoi nyt kun häntä ei enää ole.

Sanomattakin selvää, että olemme hyvin järkyttyneitä rakkaimman ja ihanimman Niframme poisnukkumisesta. Taisin itkeä kaksi vuorokautta putkeen ja tänäänkin mietin viitsiikö laittaa silmämeikkiä vieläkään jos se valuukin pois. Jollain tasolla olin jo valmistautunut ainakin osittain Nifran lähtöön. Hän oli toissakesänä hetken hyvin huonossa kunnossa hammaspiikkien tehtyä sillä kertaa normaalia enemmän tuhoa ja tuolloin muistan ajatelleeni tätä viimeistäkin vaihtoehtoa, mikä nyt sitten olisi Nifralle vain parhain ratkaisu. Nifra kuitenkin meidän luottoklinikan Linnunmäen toimesta saatiin pelastettua tästäkin ahdingosta ja murunen ponnahti takaisin normaaliin hyvään vointiinsa. Saimme lisäaikaa hänen kanssaan, josta olen hyvin kiitollinen. Kun Nifralle tuli ikää lisää alkoivat hammaskontrolleista toipumiset olla aina vain hitaampia ja myös hänen poskessaan oli se yksi kohta, joka oli jo kroonisesti ärtynyt kun silloin tällöin hammaspiikit olivat aiheuttaneet sinne painetta. Nifralla ei muistaakseni ollut kuin kerran vähän isompiakin piikkejä, lähes aina kyseessä olivat lääkärinkin mukaan mikroskooppisen pienet piikit, jotka eivät monelle muulle marsulle olisi edes tulleet oireiluna lävitse. Nifra oli niin herkkä suustaan, että nuo minimaalisetkin piikit tuottivat lopulta suuriakin kipuja. Suosittelen lämpimästi Linnunmäen ammattitaitoa marsujenkin hoidossa.

Olin miettinyt viimevuoden loppukuukausina, että seuraavan kerran kun murua alkavat hampaat vaivata voisi kyseessä olla jo viimeinen kerta. Nyt se viimeinen kerta tuli perjantaina ennen uutta vuotta kun käytiin operoimassa mikroskooppisen pienet, mutta kipeät piikit pois ja neljässä päivässä toipuminen oli niin poikkeuksellisen hankalaa, että piti lähteä uudelleen klinikalle (lämmin kiitos ystävälleni päästyään kuskikseni jälleen). Halusin tutun marsugurutohtorin arvion miltä siellä suussa näytti ja pohtia sen perusteella mitä tehdään. Sain kaksi vaihtoehtoa. Tutkimuksissa selvisi, että toipumista hankaloitti uuteen kohtaan putkahtanut piikki ja se raspattiin samalla pois. Tuon operaation jälkeen tohtori kertoi, että voisimme vielä katsoa josko nyt tämän remontin jäljiltä Nifran olo muuttuisi paremmaksi tai sitten päästää hänet pois. Hyvin suurella todennäköisyydellä näiden suuvaivojen kroonistuttua ajan kanssa olisi ollut kyseessä vain muutama viikko lisäaikaa kunnes kivut olisivat alkaneet taas. Päätin päästää Nifran pois kivuistaan vielä kun hänellä oli hieman omaa persoonallisuuttaankin jäljellä. Ihan hirveä tilanne kun joutuu tälläisestä asiasta päättämään, mutta sekin kuuluu lemmikin omistajuuden vastuualueisiin jos tilanne tulee eteen. Yli kaksi vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti kävimme hammaskontrolleissa, ennätys taisi olla 5kk ilman tarvetta operaatiolle vuosi sitten. Tämä viimeinen syksykin oli oikein hyvää ja laadukasta elämää Nifralla lokakuisen kontrolloinnin jälkeen. Silloin kun Nifra ei oireillut oli hän oma itsensä, äärettömän persoonallinen, iloinen ja osallistuva. Aina tietysti myös kovin tarkkailin häntä, että onhan elämä hänellä oikein hyvälaatuista kun hän kontrollikäyntien välissä pitkänkin tovin voi oikein hyvin. Nyt onkin kauheaa mennä eläinhuoneeseen kun kukaan ei tule vastaan muiden marsujen ollessa omaehtoisesti vähemmän sosiaalisia ihmisiä kohtaan ja rapsutuksia voi antaa vain Nefille silloin kun hän on sylissä. Nefi pitää kovasti kun saa silitystä ja rapsutusta, hän menee sylissä ihan pötkyläksi ja juttelee kovasti. Avopuoliskoanikin surettaa kuinka "Elvis has left the building". Nifra usein tuli avopuoliskoanikin tervehtimään kun hän tuli töistä ja usein Nifra saikin rapsutukset heti kun mies oli saanut kengät pois jaloistaan. Meillä kun eteinen ja eläinhuone ovat vierekkäin.

Tässä oli muistaakseni kova ukonilma ulkona ja Nifra arasteli voimakasta jyrinää.

Nyt sitä tässä tajuaakin kuinka älyttömästi resursseja minulla meni Nifran hoitamiseen ja hänestä huolehtimiseen. Erikoistukiruoat, heinät, tietyt pelletit, jatkuviin tukiruokintoihin käytetty aika (hän siis söi tukiruokapuuronsa itse kupista, ruiskuruokintaan ei suostunut lainkaan enkä tahtonut pakottaakkaan jos hän söi itse) ja tietenkin vielä rahallisetkin resurssit kun klinikalla tuli hänen kanssaan käytyä niin usein reilun kahden vuoden aikana, etten osaa heittää edes arviota. Enkä toisaalta tahdokaan tietää. Kaikki toki tekisin uudelleenkin ihan samalla tavalla, parhaani mukaan häntä aina hoidin. Kotoa en pahimmillaan uskaltanut poistua kahta tuntia pidemmäksi ajaksi (onneksi työskentelen kotona) ja aina vaikkapa kaupungilla asioita hoitaessani mietin mitenhän Nifra voi. Nyt vapautui yht'äkkiä hirveästi aikaa ja tätä olen nyt ihmetellyt surutyöni ohessa. Nifra oli äärettömän erityinen ja persoonallinen murunen. Aika hämmentynyt olo kun voin vaikkapa piipahtaa päiväreissulla Helsingissä nyt todella pitkästä aikaa muutamaksikin tunniksi ilman syyllisyydentunnetta, että pitäisikö ennemmin olla huolehtimassa erityismurusta. Tuohon tukiruokintaan vielä liittyen oli välillä vähän haastetta pitää ruoka niin kiinnostavana, että Nifra söisi kaiken. Taituroin erilaisten puurojen (pääosin Recovery Plussaa, mutta myös muutamansorttisia turvotettuja marsunpellettejä) kylkeen pieneksi silputtuja vihannes- tai hedelmäpalasia ja tarjoilukippo piti välillä siirtää aitauksessa eri paikkaan. Kiinnostus saattoi murulla lopahtaa jos aina tarjoilu oli samassa kohtaa (ai miten niin hemmoteltu tapaus). Myös tärkeä aspekti oli se, että marsukaverit vain kuolasivat (ei kirjaimellisesti) vieressä kun Nifra söi, tämä toi lisäpontta mussutukseen kun piti syödä ettei kamuille vain jää mitään. Tästä syystä tukiruokinta vei paljon aikaa kun istuin aitauksen vieressä vahtimassa etteivät muut marsut tule apajille ja yritystähän oli kovasti. Nefi kyllä oppi lopulta jonottamaan nätisti, sitten kun Nifra oli syönyt haluamansa määrän ja hilpaisi paikalta pääsi Nefi maistelemaan tarjoiluja myös. Ritari, Gaia ja Kauhis yrittivät aina vain rynnistää apajille.

Pikku-Nifra

Todella pieni Nifra *sydän*

Ihan hirveä ikävä rakasta Nifra-murusta vielä varmasti hyvin pitkän aikaa.

-M

sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Ritarin seikkailut, marsusynttärit ja muita eläinkuvia

Heipsis!

Laitoin otsikoksi Ritarin seikkailut, koska huomasin hänen seikkailevan tosi monessa tämän postauksen kuvassa. :) Luvassa jälleen kännykän muistiin tallentuneita otoksia viimekuukausilta.

Kauhis on kyllä niin persoonallinen kaveri. Naarashaaremilleen olevinaan kovinkin macho ja oikeasti hän on aivan vellihousu. :D Varmasti hyvin onnellista elämää kuitenkin saa viettää kun useampikin naaras käy silloin tällöin hänen silmiään ja korviaan putsailemassa ystävyyden eleenä. *sydän*

Ritari ja Rapsu pellettitarjoilun äärellä. Meillä muuten vaihtui pelletti! Vaihdoin Altrominin marsuilta ja kaniltakin pois ja korvasin Genesiksellä (kanille omaa Genesistä ja marsuille omaa). Erityisesti Gaian turkin huomasin olevan jotenkin kauniimpi kuin aiemmin kun pelletinvaihdoksesta oli jo muutama viikko.

Ritari ja Gaia. Ritarin pörröiset karvat luovat illusion, että he olisivat samankokoisia. Oikeasti Gaia kyllä painaa enemmän.

Ritari yritti olla ovela ja hyökätä Nifran tukipuurokipolle yläkautta! :D


Kauhis päivystää. :D

Ritari taasen yllättäen etunenässä. :D Hän ja Gaia ovat rakenteeltaan pisimmät ja ylettyvät pisimmälle aitaan nojatessaan.

Gerbiiliherra Leijona. He veljensä Ilveksen kanssa täyttivät jo 3-vuotta elokuussa! Näyttävät oikein hyviltä edelleen ja potrasti sudittavat menemään. *sydän*

Tämä on gerbiilineitojeni Siksak-Silppurin ja Tomeran Suditusylitarkastajan koti. Terraario on metrin mittainen.

Nukkuva Yamsu taustalla. Yamsu arvostaa suuresti päikkäreitä nykyisin(kin). Hän täytti neljä vuotta syyskuussa.

Tirppa taitaakin olla nuorin marsuni, hän täyttää kolme vasta 28.12.17. Hän on myös vähiten aikaa ollut luonani, hän muutti meille tammikuussa 2016.

Meidän perheen uusin lisäys, syrkkineito Metsän Omena! Kilpikonnavärinen ihana murunen, joka on kotoisin Rovaniemeltä. Tämä suloisuus muutti luoksemme viimekesänä noin 9kk ikäisenä ja tuli ystäväni kautta "varhaiseläkkeelle".


On kyllä ihanaa kun on syrkki taloudessa. Oli niin tyhjää kun edelliset kaksi lähtivät vanhuuttaan luotamme. Syrkkiin saa jotenkin ehkä monipuolisimman kontaktin kuin kääppäreihin tai ainakin niin itse asian koen.

Siskoskuva. Nefi ja Nifra päikkäreillä.

Ritari pötköttää. Mukavaa kun juuri on siivottu.

Talvikkoneitini Inigniamatus Sokeripala on hyvin söppänä edelleen. Hän vähiten kaikista hamsuistani tulee esille itse, mutta herkut ovat aina hyvä vetoomus moiselle toimenpiteelle.

Toisinaan hommaan marsuille noita JR-Farmin Grainless kamomillatikkuja. On aikamoisen menekkituote.

Syyskuussa tosiaan Nifra, Nefi ja Yamsu täyttivät 4-vuotta! Tässä muutama otos herkutteluhetkestä kakkuineen. Kakku sisälsi kurkkua, hieman banaania ja tomaattia. Hävisi kuin tuhka tuuleen! :D

Nifralla varpaat hieman tukipuurossa, hän ottaa etutassuilla usein otteen puurolautasesta.

Sankarit ryhtyivät kakun ollessa loppusuoralla karkaamaan juhlapaikalta! :D

Ja vielä yksi kuva tähän loppuun:

Yamsu on piilossa! :D

-M