torstai 17. joulukuuta 2015

Arvontavoitto Kaktun ja Futuran blogista + mm. makoisasti koisiva Luna

Heips!

Tämä on ollut kyllä mukava viikko. Esimerkiksi maanantaina päivä alkoi ensin sillä, että tänne blogiin oltiin jätetty huisin ihana kommentti ja sen jälkeen huomasin voittaneeni arvonnasta uniikin jouhikorun Kaktun ja Futuran blogista!

 Tänään postiluukusta sujahti tälläinen koru.

 Tekijän sivut ja yhteystiedot näkyy tuossa lappusessa alariveillä. Materiaalina on mm. Futuran häntäjouhia! :)

 Ihana piristys tälläinen. Harvemmin tulee voitettua yhtikäs mitään. :D Kiitos Kaktulle kovasti! Pidän muutenkin hänen blogistaan ja olen seurannut sitä jo pidemmän aikaa. Aiheena siis Futura, aikanaan makkaratehtaalle menolta pelastettu ruuna, josta Kaktu on saanut muodostettua oikean hevosten helmen rakkaudellisella ja omistautuvalla huolenpidolla. *sydän*

 Lunaa kiinnostaa kovasti. :D

"Zzzz.." *sydän*

 Nyt on totisesti toviksi hamppukuiviketta. :D Siivosin vaatehuoneen kahvipäissäni tuossa toissapäivänä ja mukavasti sain nuo paalit tuonne mahtumaan. Pääosin eläinten juttuja tuolla miun vaatehuoneessa näyttää olevan tangosta roikkuvien takkien lisäksi. Sain HempRefinelta kokeiluun uudenlaista (?) hamppukuiviketta, jossa on mietoa eukaliptuksen tuoksua! Rustailen siitä parempien kuvien kera lisää kun pääsen kokeiluasteelle. Nyt vielä vajaa paali normihamppua menossa ennen näitä jännyyksiä. Normaalisti veisin partsilleni heinät ja kuivikkeet, mutta sen tahtoisin nyt päästä siivoamaan kunnolla ennen kuin nämä siirtäisin sinne ja vielä ei ole siivouskärpänen moiseen iskenyt.

 Sain eilen äitini välityksellä kaukaisemmalta sukulaiseltani oman tilan heinäpaalin ja ilokseni jätesäkistä paljastui kaunein pienpaali, kuin mitä olen koskaan nähnyt!

Hetivälittömästi maistettiin pari kourallista. Nam!

Tämän vuoden loppupätkä on mennyt niin mukavasti, että vaihteeksi miuunkin on iskenyt joulumieli. Toissajoulu esimerkiksi meni yksin kotona kun suunnitelmat meni mönkään enkä muutenkaan ole koskaan ollut mikään juhlapyhävouhottaja. Pappahamsu Stuartille ja mummelihamsu Lunalle kävin hakemassa JR-Farmin monivitamiini porkkanaherkkutikut joululahjoiksi, heillä kun todennäköisesti tämä on viimeinen joulu.

Vieläkin päivittäin rakas pieni elokuussa edesmennyt erityismarsu-Irdinial Suuri pyörii mielessäni ja varsinkin jos en meinaa saada heti unta nukkumaanmennessä saattaa muutama kyynelkin vierähtää kun iskee niin monia Irimuistoja tuutin täydeltä eetteriin. Hän oli kyllä aivan erityinen. Muistin eilen, että yksi marsupiirien tuttu tekee itse marsuriipuksia tilauksesta ja eilen pistin hänelle tilauksen vetämään josko hän saisi minulle tehtyä mini-Irin kaulaani roikkumaan. Palataan tähän aiheeseen sitten kun tämä kiireinen näppäräsorminen marsuihminen ehtii tarttumaan toimeen.

-M

4 kommenttia:

  1. Hei! Jos sinua kiinnostaa niin kirjoitan blogia marsuistani: kuikkupyllyt.blogspot.com

    Sinun blogisi on mahtava lukea, koska teet asiallisia postauksia ja olet niin positiivinen!
    Voisitko tehdä marsujesi aamu-/iltarutiinin, se olisi ihana lisä muihin mahtaviin postauksiin! Jatka samaan malliin!:)
    -Henna+Leevi ja Luke :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips hei!

      Tervetuloa marsublogien maailmaan, liityinkin heti lukijaksesi! :) Kiitos postausideasta, pistän sen korvan taakse! <3

      Poista
    2. ...Ja piti vielä sanomani, että kiitos kovasti kehuista ja ihanaa joulun odotusta teille <3

      Poista

Heippa,

anonyyminä kommentoimisen suuresta suosiosta huolimatta pyydän sinua kuittaamaan kommenttisi tunnistettavalla nimellä tai nimimerkillä, kiitos! :)

-M