keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Dodin ja Melchiorin man cave laajeni ja muita ilostuksia!

Heippa!

Tänään on ollut kyllä tosi mukava päivä. Aika reippaasti olen saanut aikaiseksi asioita ihan lattianpesua myöden ja kävin samanhenkisessä seurassa paikallisessa pienessä neulootikkojen kokoontumisessa ensimmäistä kertaa (kyseessä ei ollut vieroitus aiheesta :'D). Sain myös erittäin ihanan postipaketin (josta postauksen lopussa lisää). Olen tässä aikojen saatossa huomannut itsestäni, että  työstän surua tekemällä käsilläni. Tällä kertaa sunnuntaina Stuartin lähdettyä loputtomille pähkinämaille vielä illalla rakensin Melchiorille ja Dodille jatkopalan häkkiinsä. Lemmikkien kanssa tekeminen ja heidän ilostuttamisensa kyllä käy hyvästä terapiasta.

Muistelin, että olin aiemminkin rakennellut hieman vastaavan häkkikyhäelmän ja tartuin toimeen kun ensin tyhjensin ja pesin Stuartin häkin tuolta valkoiselta pöydältä pois kaappiin. Tuo sininen duna siirtyi hyllyn päälle, ei jääneet lihapullat tuoliin asumaan. :D Tuo häkkikehikko laajennukseen on peräisin kolmikerroksisesta häkistä, josta on kaksi kerrosta vain käytössä.

 Kattoa en tarvinnut, mutta tukirakenteita miljoonien nippusiteiden kanssa kyllä kyhäilin.

 Laitoin vaihtoehtoiseksi kulkusysteemiksi tuon pajusillan tuohon, mutta taitavat peruukit hypätä vain muovireunojen yli kuitenkin. Kuvassa juuri valmistuneena ja pojat tuijottavat tutulta puolelta uutta osiota ihmeissään. :D

 Houkuttelukurkut toimivat ja Dodi löysi hämmentyneenä tiensä uudelle puolelle. Melchior oli niin jänishousu, että tuli reippaanlaisesti jälkijunassa.

"Ei hassumpaa" taitaa Dodi tuumia. Nyt he hyppelevät puolelta toiselle jo sujuvasti ja on ollutkin rauhallisempaa kun kollegaperuukin naama ei ole kokoaikaa näkyvillä, vaikka hyvin tulevatkin suurimman osan ajasta juttuun. Puiset mökit muuten taisin heittää kaikki menemään jo pinttyneiden tahrojen ja kuluneisuuden takia. Nyt olen tuumintavaiheessa millaisia mökkejä hommailen seuraavaksi ja on siis kori- ja pahvilaatikkomökit sillä aikaa muruilla.

Kaksiosainen marsu!! :D Yamsun pää ja Tirpan vartalo, näyttää yksi marsu olevan taikurin jäljiltä kahdessa paikassa.


 Nifra-murunen putsaa kamunsa Gaian korvia ja silmiä. *sydän*

 Pakko muuten mainita kuinka avomieheni Herra S piristi minua todella ihanasti ja lohdutti kun surin Stuarttia sunnuntaina. Olin keittiössä jotain hääräämässä ja mies tuli viereen seisomaan. Ei tässä vielä mitään, mutta hän alkoi sheikkaamaan ahteriaan kuin latinotansseissa ikään hurinaäänen kera ja ihmettelin mikä kohtaus hänelle oikein tuli. Vastaus oli: "Huristelen sinulle niinkuin Kauhis naarasmarsuille". :D Lisäksi sain halauksia kovasti ja arvostan kyllä suuresti kuinka toinen ei vähätellyt suruani "vaikka kyseessä olikin pieni eläin". On kyllä niin onnekas olo tämänkin suhteen.

Neniä! Niin kiva tuo Tirpan väritys. :)

Saamaani postipakettiin! Siis jukupätkä! Puhe tosiaan oli, että tuttuni lahjoittaisi tarpeettomaksi jääneen hevospesupussinsa minulle. Tästä olin aivan innoissani jo ja iloisesti odottelin kirjettä saapuvaksi. Tänään sainkin pakettikuitin postin mukana ja tuumin kuinka ihmeessä yksi pesupussi veisi postipaketillisen verran tilaa. Kotiin tultuani sitten kurkkasin pakettiin ja jummi, siellä oli pussin lisäksi kolme kerää laadukasta lankaa ja hyvin sydämellinen kortti! En kyllä ehkä kestä, kuinka ihanasti tehty tältä naisihmiseltä! *sydän x100 000* Moni lukija ehkä tietääkin kuinka kova neulootikko olen (KLIK neulomusblogini puolelle)..


Kortissa oli vielä muun tekstin lisäksi mainintana osanotto Stuartin poisnukkumisen tiimoilta. NIIIIIN kaunis ele, että ilostuin aivan suunnattomasti. Suuri kiitos tälle ihanalle naisihmiselle! *sydän*

-M

4 kommenttia:

  1. Hauskoja kuvia, naurahdin tuolle huristelujutulle :"D Kävin kattomassa tota toista blogia niin tosi kivoja tekeleitä! Tääkin postaus piristi mun päivää <3 Vaikka nyt onkin vasta torstai, hyvää viikonloppua 8)

    - Kiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, kiitos kovasti kehuista! :D Mie oon ihan sekaisin viikonpäivissä, viikonloppuja voi toivottaa miun mielestä milloin vain. :D Ihanaa pääsiäisviikonloppua siullekin! <3

      Poista
  2. Hienosti olet järjestänyt lisätilaa Dodille ja Melchiorille. Onko tuossa nyt tilaa 2 * 120 cm? Minä olen sitä mieltä, että meidän yhdistelmähäkkimme ei olisi toteutunut ilman sinun ideoitasi esim. vierekkäisten mökkien käyttämisestä marsujen siirtymiseksi häkistä toiseen (postaus: http://marsumayhem.blogspot.fi/2014/03/krhmm-valiaikainen-hakkijarjestely.html). Meidän häkkiyhdistelmästämme on blogissani: http://marsumokki.blogspot.fi/2016/03/yhdistelmahakki.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Kiitos, juu on 2 x 120cm tilaa nyt peruukeilla. :) Jäikin mainitsematta tekstistä. Ja kiitos, miusta on mukavaa jos olen ollut avuksi! :) Oikein mukavat oltavat on sinunkin marsuillasi kun kävin juuri blogiasi kurkkaamassa.

      Poista

Heippa,

anonyyminä kommentoimisen suuresta suosiosta huolimatta pyydän sinua kuittaamaan kommenttisi tunnistettavalla nimellä tai nimimerkillä, kiitos! :)

-M