perjantai 18. maaliskuuta 2016

Kynsienleikkuupäivän kuulumisia

 Heips!

Tovi vierähtänyt taas viimepostauksesta. Täällä voidaan ihan hyvin, allekirjoittaneella alkaa olla flunssa pikkuhiljaa selätetty ja tänään tuossa marsujen kynsiä leikkelin. Tällä kertaa menossa mukana oli myös kamera ja pari fotoa ajattelin julkaista aiheeseen liittyen. Loput miljoona säästän varmaankin seuraavaan postaukseen.

 Nifra on ihmeissään. :D

Oli mukavaa päästä pitkästä aikaa hieman itse ulkoilemaan, käytiin eilen Herra S:n kanssa katsomassa the Revenant ja käytiin sen jälkeen syömässä. *sydän*

Yamsu ei osaa päättää onko kyseessä suuri kriisi vai hieman hillitympi.

Kanineiti Freija muuten jallitti meitä ihan 100-0 tässä yksi päivä kun päätin että täytyy neidin kynnet leikata. Noh, kanin ollessa vapaana isolla parvekkeella oli töpöhännän kiinnisaaminen hieman haasteellisempaa ja siinä hetken ähkittyäni pyysin Herra S:nkin apuun ja saatiin kani kiinni (pitkäkorva örisi meille tyylilleen uskollisena lähes koko ajan) ja vielä sylistäkin Freija päätti, että hän lähtee lätkimään. :D Siinä sitten uudestaan hänet pyydystämään ja sain vihdoin manipedit hänelle suoritettua. Ihan oli sellainen olo koko ajan että kani viilaa meitä linssiin ihan kuuttasataa.. :D

Aristokraattinen Aivonystyrä näyttää ihan bodarilta, koska hän usein on sullonut poskensa täyteen ja sitten hilluu ympäriinsä siskonsa kanssa jakamassa dunassaan. Hieman kyllä huvittavuuspisteitä hänelle, useat hymynkareet miulle aiheuttanut tällä taipumuksellaan. :D

Mainitsin viimeksi, että kerron gebutypyjen uudet kutsumanimet ja tässä tulee:
(kuva on uudelleenjulkaisu, koska ei ollut nyt tuoreempaa)

Nutmeg on Tomera Suditusylitarkastaja ja honey fox (vaaleampi) Simpsakka Siksak-Silppuri. Olen tiiraillut heidän persoonallisuuksiaan laumassa ja tulin tulokseen, että tuo tummempi on juuri sellainen ylitarkastaja ja vaaleampi "rivityöntekijä". Lisäksi Simpsakka Siksak-Silppuri on myös leikkisämpi ja Rhea-mummoa kyselemässä leikkimään usein. Aivan ihania lapsosia. Hieman jo tästä kuvasta kasvaneet kokoa.

Mukavaa viikonloppua kaikille, seuraavassa postauksessa taitaakin olla taasen enempi matskua.

-M

6 kommenttia:

  1. Nifra <3 Ihanat nimet gerbuilla, hyvää perjantaita (ja viikonloppua) sulle :)!

    -Kiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Siun kommentit aina piristävät hurjasti! <3 <3 Ihanaa viikonloppua siullekin :)

      Poista
  2. Hih, näitä sun kutsumanimiä<3 Yleensä musta kutsumanimet on sellaisia helppoja arjessa käytettäviä, mutta sulla ne on kunnon hauskoja ja pitkiä. Melkein mahdottomia muistaa :D Tosin tuo Aivonystyrän nimi pyöri pitkään päässä töissä ja ihmettelin mistä ihmeestä sekin on. No pikkuhamsterin nimihän se! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahahhaaa, "bodari"hamsteri Aristokraattinen Aivonystyrä jäi vainoamaan siua! :'D <3 Joo no voin tasapainottaa vaakakuppeja sillä, että Vankikarkuri-marsusta tuli kutsumanimeltään Tirppa tai Pikku-Tirppa ja tästä en niin ole ylpeä.. :'D

      Poista
  3. Marsujen kynsien leikkaamiseen menee n. 5min/marsu, mutta sitten kun lähtee ton nuoremman koiran kynsiä leikkaamaan... Tänään kun yritin niin en saannut yksin pidettyä sitä paikoillaan ja ulvoi vaikka en ollut edes koskenut sen kynsiin, mutta kynsisakset olivat lähellä. Joko minä, äiti tai kasvattaja ollaan kai osuttu hermoon ja siitä jäännyt traumat. Muuten toi on maailman mutkattomin (ja yksinkertaisin) koira. Pitää kai lähteä pikkuhiljaa totuttaa sitä ensin kynsileikkureihin ja sitten kynsien leikkaamiseen uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi jukupätkä, koirat saattavat ollakin haastavempia isomman kokonsa puolesta jos eivät leikkuusta niin perusta. Toivottavasti saatte hänet totuteltua toimenpiteeseen. :)

      Poista

Heippa,

anonyyminä kommentoimisen suuresta suosiosta huolimatta pyydän sinua kuittaamaan kommenttisi tunnistettavalla nimellä tai nimimerkillä, kiitos! :)

-M