torstai 10. maaliskuuta 2016

Väriterapiaa ja pyllykarvoja.

Heip.

Kuvat olivat luonnoksena jo pidempään odottamassa julkaisua, mutta ollut jotenkin tosi nihkeää koneellaolo viimeaikoina. Viimeisen viikon ajan olen saanut harmin puseroon joka päivä jo ihan vaan Facebookin selailusta, koska nyt miunkin silmiin asti on osunut hirveästi kaikenlaisia kiusaamistapauksia ihan vaan jo jyrsijäryhmistäkin. Äärimmäisen inhottavaa kun olen aikamoisen empaattinen ja tietenkin tulee tuumineeksi kuinka ikävää on olla jollain eläimistään hyvää huolta pitävällä ihmisellä anonyymien aivan järjettömässä mustamaalaamisissa ja myllytyksissä. Onnekseni en ole tänne saanut ikäviä kommentteja koskaan, onneksi sanaisen arkkunsa avanneet lukijat ovat olleet varsin ihania blogissani, kiitos heille siitä. :)  Sympatiani ovat niiden puolella, joita aivan aiheettomasti kiusataan, muuta en oikein osaa sanoa tähän enää. 

Vankikarkuri, jota kutsumme Tirpaksi tai Pikku-Tirpaksi hänen siroimman olemuksensa takia ja Nifra the Sporttimarsu "minä osallistun kaikkeen mahdolliseen!".

Oli tuossa eräs aamu hieman alavireinen olo (ehkä flunssan jälkimaininkeja) ja päätin iskea sen kimppuun puuhastellen marsujen aitauksen parissa ja tunkemalla sinne hirveästi värejä.

Nifra juoksee herkku suussa. :D

Tein heinälaatikot tällä kertaa näin. Etsi muuten kuvasta Nefi! :D Kauhiskin näköjään vinkkailee silmää.

Nifra ja herkku (joita saatiin muuten ihanan gerbiilikasvattaja-Saanan mukana tuomisina pikkupussi viimeviikolla).

On sydäntäni lämmittävää tuumiskella, kuinka olen saanut ihanaa palautetta blogistani aina välillä tämän 2,5v ajan kun olen karvapyllyköörini juttuja tänne rustaillut. Minulla edelleenkin on yksi päämotivaatio tässä rustaamisessa saada edes jollekkin lukijalle hymynkaretta suupieleen ja muutenkin minusta on ihanaa jos voin levittää iloa. Toisena päämotivaationa tässä touhussa on itselleni tapahtumien ja kuvien tallennus, jotta voin jälkeenpäin muistella mitä onkaan tapahtunut joskus. Ei joudu unholaan hauskat kommelluksetkaan.

Nefi ja samainen mutusteltava. Nefillä on jotenkin pään muoto sellainen, että hänen huulten alueensa on erityisen söpö omasta mielestäni. :D

Kipittävä Nefi. Heinälaatikot tosiaan nyt tuolla aitauksen ulokkeessa ja pidän tästä ratkaisusta, koska aitaukseen mahtuu enemmän virikkeitä heinälaatikoiden ollessa noin keskitetysti. Olen asetellut tuon Ikean jakkaran niin, ettei siihen pääse kukaan loikkaamaan niin pitäisi ihan turvallistakin olla.

Nefi ja pyllytöyhtö!

Rapsu

Hyvä napsia aina kuvia varastoon kun on juuri siivonnut. :'D Ei mutta, tuossa iltasella tuumiskelin Nukku-Mattia jahdatessani, että aivan hirmuinen onnenpotku kyllä tämä huone. Ja ylipäätään miten äärimmäisen hyvin asiat järjestyivät nopeahkolla aikataululla. Totisesti osaan arvostaakin tälläistä kun elossa minullakin ollut monenlaista ikävämpääkin tapahtumaa ja tilannetta aikanaan. Yhteiselo sujuu oikein mukavasti, vaikka kerrankin olin tainnut Herra S:n silmään tökätä unissani ja satunnaiset unisen peittokiistat vain maustavat eloa. :D Kerran on mies joutunut sohvalle jo nukkumaan, mutta se johtui kyllä siitä kun flunssan ollessa kovimmillaan kuorsasin supertukkoisena niin, ettei toinen saanut unta ja lähti sohvalle. :D :D (käsittääkseni en normaalisti kuorsaa)

Ainiin ja ensi kerralla voisin julkaista uusimpien gerbutulokkaiden kutsumanimet! *sydän*

-M

8 kommenttia:

  1. Kiva postaus!:) Käytätkö muuten Margadashilla kylpyhiekkaa? Entä cämpsyillä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Margadashille en itseasiassa ole kylpyhiekkaa tainnut kokeillakkaan, mutta campsyillä on aina astia jossa on pölyämätöntä kylpyhiekkaa. Kerran kävi niin, että hiekka pääsi loppumaan ja jouduttiin pari päivää kärvistelemään ilman lihapullien kylpymahdollisuutta niin heidän turkkinsa samenivat hieman aika nopeasti. Kirkastuivat taas heti kun saivat uudet hiekat. Ja on muuten hassun näköisiä tuollaiset lihapullat kun kylpevät! :'D Margadashille olen panostanut paksuun kuivikekerrokseen, koska hän rakastaa kaivella tunneleita. Ja juoksupyöräkin on suuri rakkauden kohde. :D

      Poista
    2. Entä minkä kokoinen juoksari Margadashilla on? Oon miettiny, että onkohan se keskikokoinen silent spinner liian pieni kiinarille?:)

      Poista
    3. Miun mielestä on hirmuhyvä tuolle miun kiinariurokselle tämä 20cm halkaisijaltaan oleva pyörä:

      http://www.zooplus.com/shop/rodents/accessories/exercise_wheels/174302

      Uroksilla kun on sitä "lisävarustusta" pyllypuolella niin hän mahtuu silti oikein mukavasti tuossa selkä suorana juoksemaan. Edellinen pyörä taisi olla pari senttiä pienempi ja vaikka kiinari siitä pitikin niin minä en ollut vakuuttunut. :)

      Poista
  2. Oikeesti rakastan sun blogiaaa <3 Postaukset saa aina hyvälle tuulelle :")

    - Kiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, kiitos hurjasti! Sie aiiiina piristät miun päivää näillä ihanilla kommenteillasi! <3 Ihanaa alkavaa viikkoa siulle! :)

      Poista
  3. Mä niin allekirjoitan tuon tekstin millä aloitit tämän postauksen! Siis ihan hirveää! Mua on viime aikoina suututtanut niin lujaa facessa oleminen, että Kisukin (mieheni lempinimi :D) jo äyskäisi multa, että onko sinne pakko kirjautua, jos sen selaamisesta tulee niin paha mieli?!? Olin yhtenä päivänä jo vähällä poistaa koko tunnukseni, kunnes muistin, että miksi mä siellä oikeasti haluan pyöriä. On siellä paljon hyvääkin! Kirjoituksia ja kuvia, jotka tuovat hymyn huulille ja piristävät mieltä. En mä varmaan olisi jaksanut töissäkään olla yhtä hyvillä mielin ilman kaikkia niitä pupukuvia sun muita, mitä on tullut selailtua tauoilla. Mutta joo takaisin siihen kiusaamiseen... Olin Epjyn näyttelyissä tuossa la 5.3. ja olin oikeasti yllättynyt siitä, miten paljon saatiin porukalla aikaan keskustelua muun muassa koulukiusaamisesta (noh, puhuttiinhan me monesta muustakin aiheesta, isovanhempien tärkeydestä, eläimistä jne :)) ja siihen, miten se jatkuu vielä koulun ulkopuolellakin. Olin ihan järkyttynyt, miten yksi tyttö kertoi, että kiusaajan vanhempi (häneen oltiin yhteydessä, kun kiusaaminen ei loppunut useista yrityksistä huolimatta) oli vain kuitannut, ettei hänellä ole aikaa tällaiseen. Siis mitä *piip* oikeasti?!? Kyllä jos oma tytär lähettäisi tommosia tekstiviestejä, mitä saatiin tytön puhelimesta selailla, niin tulis kyllä tukkapöllyä ja lujaa... Ihan käsittämätöntä. Kyllä siinä veti itsekin ensin vähän hiljaiseksi, kun multa kysyttiin, että miten mä oon aina selvinnyt porukan "kummajaisena", the crazy gerbil ladynä?? Eihän se aina ole helppoa ollutkaan, mutta kyllä ne oikeat ja hyvät ihmiset aina erottuu siellä elämän matkan varrella, kun niistä huonoista onnistuu pääsemään eroon tavalla tai toisella hyvän sään aikana. :) Ja elämään tulee kuitenkin aina jotakin kautta uusia ihmisiä, ei se elämä jää sinne yläasteikään ja siellä olleisiin ihmisiin. Olen omalle pikkusiskollenikin yrittänyt painottaa, että joo tämä on nyt tätä ja aikuiset eivät välttämättä ymmärrä sitä, miten vaikeaa jollekin voi olla aamulla kouluun meneminen, kun pitää taas kohdata se kaikki paha. Ei kuitenkaan kannata masentua, vaan keskittyä niihin hyviin asioihin. Kiusaajat keksii kyllä aina jonkun asian, josta alkaa uudelleen kiusaamaan, jos ottavat jonkun silmätikukseen. Yläaste on kuin jokin hallitsematon, apinoita täynnä oleva sirkus, jossa tirehtööri itse on tyystin kujalla kaikesta siitä, mitä ympärillä tapahtuu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiiin rustaat taas asiatekstiä. Ihana kun on enempikin samanhenkisiä ihmisiä. <3 Huonot ihmissuhteet eivät palvele ketään ja kyllä sen eron huomaa kun seura vaihtuu ja olo paranee. Sitten tietää olevansa oikeassa seurassa kun voi olla huoletta oma itsensä, oli se sitten crazy guinea pig lady tai mikä muu tahansa muita vahingoittamaton ominaisuus/asia. Itsekin olen ollut koulukiusattu peruskoulussa ja kiitän onneani siitä, ettei silloin juuri ollut vielä mitään nettikiusaamista tai muuta. Aivan kertakaikkista h*lvettiä olisi ollut jos nettiin asti olisi vielä ylettynyt aivan järjetön toisten kiusaaminen kun oli jo ihan tarpeeksi tekemistä kuunnella IRL niitä huuteluita koulun käytävillä ja kadulla ottaa vastaan tönimisiä isommilta. :D Mie olen aika herkkänahkainen, olen varmaankin aina ollut, mutta erityisesti viimevuosien haasteiden myötä sietokyky on hyvin matala negatiivisuudelle. Mieluummin lietson hyvää kuin huonoa, olen aina positiivisen energian kannalla. Sillä pääsee elossa parhaiten eteenpäin ja jos karmaan uskoo niin sekin auttaa (ei tee muille sitä mitä itse ei haluaisi kohdata omassa elämässä). :D Ugh!

      Poista

Heippa,

anonyyminä kommentoimisen suuresta suosiosta huolimatta pyydän sinua kuittaamaan kommenttisi tunnistettavalla nimellä tai nimimerkillä, kiitos! :)

-M