lauantai 17. syyskuuta 2016

Neljän possun kanssa marsutohtorilla (YKSI KUVA LEIKKAUSHAAVASTA)

Heippa!  (POSTAUKSEN LOPUSSA YKSI KUVA LEIKKAUSHAAVASTA! Tiedoksi jos joku järkyttyy helposti.)

Alkoi olla kulunut 1,5kk Nifran edellisestä hammaskontrollista ja varasin hälle ajan tämän viikon perjantaille luottoklinikalle Linnunmäkeen. Marsugurutohtori oli ohjeistanut Nifraa kontrolleihin n. 1-2kk välein ja tuntui olevan tarkastukselle taasen sopiva hetki. Nifra ilokseni oli saanut tässä ajan saatossa painoa kerättyä lisää ja enää ollaan sellaisen 60-70g päässä tavoitteesta, eli hänelle normaalista 900grammasta. Halusin uskoa, ettei Nifralla nyt olisi tällä kertaa kertynyt ongelmia suuhun, hänen syömisensäkin on ollut oikein hyvänlaista. Tarkastuksessa todettiin vain aivan minimaalisia hammaspiikin alkuja ja nämä operoitiin pois anestesiassa. Menivät kuulemma aika normaalien kategoriaan, melkein kaikille voi senmoisia pieniä kuulemma muodostua. Olin hyvin ilostunut, ettei mussukalla ollut sen ihmeemmin vaivaa! Käytiin kuitenkin niin huonossakin jamassa muutama kuukausi sitten, että murun hyvinvointi on suorastaan lahja.. :) Nifra, Nefi ja Yamsu täyttivät muuten kolme vuotta tässä viikon sisällä!

Tässä aitauskuvaa ennen reissuunlähtöä..

Marsuja tuossa tällä viikolla huoltaessani huomasin Gaialla ja Kauhiksella pienet patit korvalehden yllä kallon päällä. Gaialla se on ehkä puolikkaan pienen herneen kokoinen oikean korvan yllä ja Kauhiksella taasen pienen herneen kokoinen ja vasemman korvan yllä. Patit liikkuivat kun niitä puljasi eikä iho ollut mennyt rikki ja itsekin epäilin talipatteja. Erikoinen sijainti vain ihmetytti ja päätin ottaa nämäkin mukaan tohtoria tapaamaan. Lisäksi Rapsulla jo vuoden verran selässä ollut aiemminkin tohtorin tarkastama talipatti oli viimeaikoina vain kasvanut ja jopa liikkunut hieman pidemmälle selkään niin päätin nyt olevan aika sen poistattamiselle. Alkuvuodesta viimeksi sitäkin oli tohtori katsonut ja ohjeistus oli vain seurailua ja jos kasvaa niin leikkaus uusiutumisriskin minimoinniksi. Rapsullakin varmasti mukavempi aloittaa eläkepäivät kun ei ole isoa, vaikkakin vaaratonta pattia selässä. Rapsulla ikää on mittarissa 3v 4kk.

Lähdimme siis reissuun neljän marsun kanssa klinikalle (olin aivan marsukassialmana :D ) ja tässä kuvassa ovat hämmentyneet kolme aitaukseen kotiinjäänyttä ihmeissään mihin kamut menivät.

Tultiin kotiin ja siivoilin asumukset valmiiksi mussuille. Gaia ja Kauhis matkustivat omissa yksityisbokseissaan tuolla kassissa ja Nifra ja Rapsu tuossa kuljetuskopassa. Tullut tavaksi aina ottaa kassillinen perustarpeita marsuille mukaan kun mennään klinikalle varmuuden vuoksi, tuossa näkyy tuota valkoista kangaskassia hieman. Niinkuin Herra S naureskeleekin usein, että "otitko pyjamatkin marsuille mukaan? Entä hammasharjat?".. :D

Nefi joutui muuttamaan, hän kun oli ollut nyt monta kuukautta Nifran seuraneitina sairashäkissä ja enää en seuraneitiä tarvinnut sinne kun seurailtavia toipilaita onkin kaksi. Nefi ei nauttinut tilanteesta kun joutui syliin JA kameran eteen. :D Tuo pytikkakoru on ystäväni tekemä! Pidän siitä kovasti.

Sitten olikin auktoriteettihässäkkää kun Nefi pelmahti Yamsun huudeille. :D Tässä huristellaan ja huudetaan. Huudetaan erityisesti draamamarsu-Yamsun toimesta, hän saattaa ihan vaan varmuuden vuoksikin jo rääkyä/huutaa ja tekee sitä samalla vaikka casuaalisti vaikka rapsuttelee itseään. Täytyy kuulua teki mitä tahansa. :D Nefin pyllytöyhtö on kyllä kovis! ("takajeejee" :'D )

Nifra ja Rapsu suunnistivat heti ruokakipoille sairashäkissä, mikä tietenkin on ilostuttavaa. :) Näin meillä tukiruoka maistuu, sitä syödään suoraan kupista kun vaihdoin merkin Oxbown Critical Caresta Supreme Sciencen  Recovery Plussaan. Olen mielissäni, että paikallinen ja käyttämäni eläinkauppakin myy tuota viimeksi mainittua niin ei tarvitse tilailla enää mistään (ennen tilasin sitä Kivuttoman nettikaupasta).


Tässä vielä oli vähän hakusessa häkin sisustus. Vaihdoin nuo puumökit pois kun ajattelin niiden oviaukkojen saattavan osua Rapsua selkään. Meinasi itsestään tuo ensimmäisen vuorokauden suojalappu lähteä lätkimään niin pirautin aiheesta klinikalle ja varmistin, että on ok voivani laittaa haavateippiä/ihoteippiä/mitä tuo on reunanjatkeeksi paremman pysyvyyden kannalta. Sitä siis laitoin ja nyt tässä kirjoitellessani menenkin kohta jo ottamaan lapun pois ja katsomaan miltä haava näyttää.

Kuppien rivistö, toipilaiden etuja. :) Tukipuuroa, kuivattua nokkosta ja Rapunzelin Marsumenua. Tuohon pellettiin olen myös laitellut sekaan hieman Altrominin 5% rasvaista marsunpellettiä kun Nifralle pitää saada painoa lisää.

Heinätarjoiluun myös tutustuttiin heti. :)

Tylsä häkki, mutta turvallinen leikkaushaavalle kun se ei oikein voi osua mihinkään.

Nifra on suhtautunut Rapsuun ihanasti, selvästi on hoitavalla kannalla kun toinen on myös toipilas. Hyvin rauhallisia ovat kumpikin.

Nefi ja Yamsu eivät alkuun mahtuneet samaan heinä/puruastiaan. :D Kauhis on kyllä näppärä olla tuolla laumassa, hänen ei tarvinnut kuin köpöttää paikalle ja huristella eukoille hieman niin osasivat taas käyttäytyä. :D

Sopupellettejä harhautuksena Nefin joukkoonsujahtamisessa.

Gaia tosiaan sai perusteellisen tutkimuksen myös klinikalla, lääkäri tutki turkkia hyvän tovin jopa loisten varalta, kun oli pienistä pateista (yksi patti/marsu) alkuun kyse. Mitään poikkeavaa ei turkista löytynyt ja Kauhiksen patin poiston ja sen sisältämän talin perusteella Gaialla on hyvin todennäköisesti samanmoinen. Gaialta pääsi hätälirut lääkärin housuille! :D Oli menomatkalla maistunut hänelle matkavihannekset ja sekös oli aiheuttanut lirutteluhädän. Huomasin vihannespalojen puuttuvan Gaian boksista ollessamme lääkärin vastaanotolla ja Gaia juuri käänneltävänä ja tutkittavana ja varoitin tohtoria juuri ennen kuin pissahätä yllätti Gaian. Gaiaa ärsytti aivan valtavasti, koska hän ei koskaan halua pissiä kenenkään syliin eikä muualle kuin häkkiin tai sen tapaiseen (esim. kuljetuskoppa). Ajattelin että nyt arvonsatunteva Gaia-rouva murjottaa minulle ainakin kaksi viikkoa kun niin kovasti operoitiin ja tutkittiin. Hyvä vain että tutkittiin ja sain taas jeesiä niiden kahden kippuralle kasvavan kynnen kanssa Gaian etutassuissa. Hieman punoitti takatassujen pohjat, voisin niihin Vetramiliä laitella silloin tällöin ja seurailla. Voi olla isohkon elopainonkin aiheuttamaa tai voi olla kolahtanut johonkin heinäastian reunaan tms.

Ritari ottaa relasti. Ei jaksanut ottaa kantaa Yamsun ja Nefin kahakointiin.

"En kommentoi" kun Yamsu ja Nefi pöristelivät tuossa vieressä.

Tirppaa usein hieman jännittää mennä tuon reunan yli. Erityisesti jos on ollut jotain muutoksia, joko siivousta tai laumassa jotain muutosta. Liikuttava Tirppa-neiti. *sydän*

Lemmikkiexpressiltä tilasin taas säkin Toa Lättiä. Aika vakioksi on muodostunut, että 3kk välein on tässä taloudessa tälle tarve. Kiva tunne kun taas riittää pidemmäksi aikaa tuonne aitauksen juomapullojen alle lootaan! :)

Tässä vielä kuvia tältä päivältä:

 Kauhiksen pienen herneen kokoinen talipatti tyhjennettiin klinikalla eilen käsin, hän sai antibioottiruiskeen ja kotona pari-kolme kertaa päivässä tyhjennyskohdan töpötys laimennetulla betadinellä. Tässä juuri töpötyksen jälkeen tukka hieman hassusti. Alunperinkin sen pienen patin huomasin kun Kauhiksen tukka meni hieman hassusti. Tuon sijainnin takia on kirurginen patin poisto aika haastavaa, siksi se tyhjennettiin käsin. Täytyy nyt seurailla tuleeko patti takaisin.

 Kävin paikallisessa lempparieläinkaupassani hakemassa buustia toipilaille, kuivattua nokkosta kun edelliset olivat päässeet loppumaan, Altrominin 5% rasvaista marsunpellettiä ja ihanaa lehtevää syysheinää. Toipilashäkissä siis tarjolla kahta eri heinää jotta varmasti on jotain mikä maistuu.

Tuossa äsken Rapsun leikkaushaavan suojalapun otin pois ja tutkiskelin miltä selkä näyttää.

Hieman oli eilen vuotanut tuore haava ja siksi hieman tuota kuivunutta verta reunassa. Nyt ei enää tihkunut mitään. Ennen kuin suojalapun otin pois annoin Rapsulle päivän kipulääkeannoksen, jota tässä vielä nelisen päivää jatketaan kotosalla. Viikon päästä operaatiosta kontrolliin ja tarvittaessa uusimaan Rapsun saama 1vk kestoinen antibiootti-injektio. Minulla on kyllä ihan hyvä tunne, että Rapsu paranee oikein hyvin. Ylipäätään ei niin älyttömästi tuo klinikkareissu stressannut ennalta kun Nifrakin oli käyttäytynyt niin normaalisti ja kerännyt painoakin lisää. Rapsu on niin topakka täti ollut aina, että luotan hänen paranevan hyvin. Tietenkin aina voi käydä kaikenlaista, mutta ihan positiivinen mielenlaatu vallitsee täällä.

Nenämarsujen ykkönen! Rapsu on aina ollut kova haistelemaan nenä pystyssä. :D Pitää joskus tehdä nenäkollaasipostaus, mihin keräsisin kaikki Rapsusta räpsimäni nenäkuvat. :D

Olen kyllä edelleen aivan huikean tyytyväinen Eläinklinikka Linnunmäkeen, on ihanaa pystyä luottamaan paikan henkilöstön ammattitaitoon ja se tuo rauhallisuudentunnetta kun oma murmeli vaikka käy siellä leikkauksessa/operaatiossa. Tietää, että murut saavat parasta mahdollista hoitoa. Muutenkin siellä on äärimmäisen ystävällistä väkeä ja on mahtavaa saada kiireettömäntuntuisesti kysellä kaikki mitä mieleen tulee marsujen/lemmikkien terveyteen liittyen. Nifrakin saatiin kuntoon vaikka oltiin niin pahassa jamassa muutama kuukausi sitten, etten tiennyt jatkuuko meidän yhteiselo vai ei. Kovasti lämpimiä terkkuja klinikalle meiltä! :)

Syysheinä on aina menekkituote ollut miun murmeleilla. Onneksi maistuu hyvin edelleen. :)

Olin itse eilen illalla marsujen asiat saadessani valmiiksi niin väsynyt, että nukahdin hieman yli yhdeksältä ja nukuin putkeen syvästi johonkin puoli yhdeksään asti. En ollut edes herännyt kun Herra S oli tullut nukkumaan enkä myöskään ollut herännyt kun Yamsu oli Herra S:n mukaan aloittanut aamukonserttinsa hieman ennen viittä aamulla. Taisi tulla aika tarpeeseen kunnon unet.

-M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heippa,

anonyyminä kommentoimisen suuresta suosiosta huolimatta pyydän sinua kuittaamaan kommenttisi tunnistettavalla nimellä tai nimimerkillä, kiitos! :)

-M