perjantai 1. kesäkuuta 2018

Rapsu 5-vuotta ja marsuaitauksen lempitekstiilejä

Hei vaan!

Olo on hieman ruosteinen näiden blogiasioiden parissa, muttei anneta sen häiritä. Tuli tuossa taasen aitausta siivotessani mieleen kuinka minun monen monituisista marsujen pussilakanoista on tuo Nalle Puh lempparini. Syy tälle siintää hamassa menneisyydessä. Lapsuudessani sain käyttööni tuon kyseisen pussilakanan ja jotenkin kuviointikin on niin symppis, että on kiva päästä sitä pitämään marsuilla kun itsellä ei ole vuosiin ollut enää tarvetta. Yksi reikäkin pussilakanaan on putkahtanut, mutta se on kohdassa jonka voi taittaa jemmaan eikä marsut pääse sitä ihastelemaan. Olen myös hurjasti käyttänyt jo vuosia noita Ikean "pömpylämattoja" marsuilla, ovat niin pehmeitä ja kestäviäkin olleet. Yksi on alkanut irvistää saumoistaan, mutta muut ovat vielä oikein päteviä. Noita vihreitä minulla on 3-4 ja huomaan usein niitä juuri tuolla aitauksessa käyttävänikin. Marsutkin pitävät kun on varmasti mukava köllötellä pehmeällä alustalla. Tämäkin porukka on jo siellä keski-iässä ja sen ylikin niin päiväunet ovat yhtä suosittuja kuin ilmaiset ämpärit kaupoissa. :D

Gaian helma heilahtaa juuri kuvanottohetkellä.. :D Marsuihin saa yleensä aina vipinää kun vaihtaa nuo tekstiilit. Gaia ja Kauhis tavallisesti ensimmäisenä tulevat tepastelemaan tapahtumapaikalle arvioimaan tekemisiäni ennen kuin on valmistakaan. Näistä kuvista vielä mökit puuttuu. Huomatkaa Nefin ainainen pyllytöyhtö!

Kuvitelkaa sellainen formulaääni (nnnnjummmmmm)  tuohon Ritarin spurttiin! :D Ritari on kyllä niin herttainen kun edelleen innostuu hyppelemään innoissaan kuin kevätvarsa siivouksen jälkeen. *sydän*

Rapsu tosiaan saavutti 18.5 huiman viiden vuoden iän! Hän on edelleen laumanjohtaja ja sen huomasi syntymäpäiväsankarin käytöksestä juomapulloillakin. Ensin Rapsu joi yhdestä pullosta..

..mutta sitten totesikin toisen pullon olevan varmasti parempi ja hääti Kauhiksen pois tieltään. :D Tässä erityisesti näkee kuinka kaihin myötä Rapsun tämä silmä on jo ihan sokea ja toisellakaan tuskin näkee enää paljoa. Kamu Yamsu on jo täysin sokeutunut samasta syystä.

"Minä juon missä haluan!" T. Madam Rapsu
Nefi on ihan pöyristyneenä tuolla taustalla, hänellä oli sentään jonotusnumero juomapullolle! :D

Sankari vietti päiväänsä mukavasti kavereiden kanssa köllötellen. Päiväunet totisesti ovat kova juttu!

"Hörps!" T. Gaia

Kesäkuumat ei sen kummemmin ole näkyneet meillä eläinhuoneessa. Ainoastaan vedenkulutus pömpylöillä on suurempi kun muina vuodenaikoina. Onneksi meillä ei juuri lämpötila heittele tuolla eläinhuoneessa vaikka vuodenajat vaihtuisikin.

    
Jotkut asiat ne ei vaan muutu, lempivärini on edelleen punainen! Meillä oli tuossa jokavuotinen synttärirypäs kun itse vietin merkkipäivää 11.5 ja Rapsu 18.5. Lisäksi lähipiirissä on useampikin ihminen jotka viettivät syntymäpäiväänsä tuossa aikahaarukassa. Käytiin Herra S:n kanssa paikallisissa portaissa kipittämässä, eikä se yhtään kevyempää ollut vaikka syntymäpäivää viettikin. Kumma juttu! :D

-M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heippa,

anonyyminä kommentoimisen suuresta suosiosta huolimatta pyydän sinua kuittaamaan kommenttisi tunnistettavalla nimellä tai nimimerkillä, kiitos! :)

-M