keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Päivä hevostallilla! Monenlaisia (karva)kavereita.

Hehei!

Tiedättekö sen tunteen, että jotain tiettyä pitää tehdä (liittyen vaikkapa vanhaan harrastukseen), mutta aikojen saatossa kynnys aloittaa toiminta on kasvanut aivan hervottomiin mittasuhteisiin? Viimeisimmästä hevostallilla käymisestäni on kulunut jo kolme vuotta ja viimeaikoina ikävä sitä ympäristöä (sisältäen ihmiset ja eläimet) kohtaan oli jo niin armoton, että otin itseäni niskasta kiinni ja fillaroin kotvasen matkan tänään pelmahtaen tallille keskelle leirihässäköitä ilmoittamatta kenellekkään ennakkoon. Oli mahtavaa saada niin lämmin vastaanotto ja oli kertakaikkisen sydäntälämmittävää huomata kuinka mikään ei ollut siellä muuttunut. Sujahdin meininkiin mukaan sukkelasti ja oli kuin en olisi pois ollutkaan! *sydän*


 Laivakoira Veera  valppaana.

 "Mitä sinä siinä oikein kyykit?"

 Hurmuri-Siili

 Hän on aivan minimaalinen hauva. :D

Koirakööri mukana menossa!

Hyttysten hyökkäyksiltä ei vältytty metsässä.


 Ässähai (*2007) on erittäin, erittäin rakkaan edesmenneen hoitohevoseni ensimmäinen varsa. Hänellä on väri ja silmät tulleet emältään.. *sydän*

 Hetken malttoi herra olla rapsutettavana

 Tulee niin elävästi mieleen rakas "Sessani".

Taunoposeeraus "hmmhh?" :D


Kylläpä jännityskutkuttaa kun tuli puheeksi, että ensi viikolla saattaisin päästä ratsastustunnillekin! Tokihan hepat ovat laidunlomilla silloin, mutta eiköhän minulle ja eräälle rästituntilaiselle liikene tunniksi pari kavioeläintä "virantoimitukseen" silti. :D Olen siis tallilla käynyt 12-vuotiaasta lähtien, ratsastanut useamman vuoden, mutta pääosin olen vain hoitanut hevosia. Se on minusta parhainta, koska en omaa minkäänlaista kunnianhimoa ratsastuksen suhteen. Vuoden 2008 jälkeen olen käynyt tallilla enää satunnaisesti, mutta aktiivisia vuosia on kuitenkin takana kuutisen kappaletta.


Ja minut tietäen varmasti moni arvaa, että kun sanon "aktiivista tallivuotta" = "asuin vapaa-ajan tallilla ja äitini kuskasi minulle sinne ruokaa ja puhtaita vaatteita". :DD Ässähain syntymää ennen linnottauduin moneksi viikoksi tallin vintille leirikämppään ja kävin pari kertaa yössä tarkastamassa viimeisillään tiineenä olleen hoitohevoseni tilanteen. Tiedän, että moni miun hysteerisen tarkalle hevosenhoitamiselle nauroikin, mutta eipähän kukaan voi väittää hoitohevoseni olleen laiminlyöty! xD


 Pääsin seuraamaan myös undulaattien käytöstä kahvikupposellisten äärellä istuessani. Kiehtovaa! Elämäni parhainta kahvia saan tallin pitäjien keittiöstä; pannukahvia! Lisämausteena sielunhoitoa ja juoruamista. Parhainta ikinä. *sydän*

Kissi näki asiakseen kiivetä puuhun.


Marsuille tietenkin keräsin yhdessä parin naisihmisen kanssa tuoretta metsästä ja sen laitamilta, sain mukaani tiiviin kassillisen tuoretta heinää, voikukkaa ja mm. hieman mustikan varpujakin. Lisäksi tein oikein passelinoloisia alustavia suunnitelmia heinäpaalien ja porkkanasäkkien näppärään hommaukseen tallin kautta syksyllä, he kun ostavat usein kuivaheinänkin luomuna ja ihanan yrttipitoisena! Jummi! Sitä odotellessa! *sydän*

-M

P.S Eläinten omistajalta miulla on lupa kuvien julkaisuun!

6 kommenttia:

  1. Olipa söpö heppa! :3 On se ratsastus vain niin hauska harrastus! Mäkin just kesän alussa lopetin sen, koska muutto. Pitäs nyt kesän aikana varata yhden tunnin aika, jotta pääsis vähän pitämään hauskaa sinne! :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Juu suosittelen tunnin varaamista, aina kannattaa pitää kiinni harrastuksista, jotka tuovat iloa! <3

      Poista
  2. Vau muista tehdä postausta myös siitä, jos pääset hevosen selkään! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, siitäkös vasta hauskaa tuleekin... :DD Hirvittää jo valmiiksi xD

      Poista
  3. http://www.tori.fi/varsinais-suomi/Kaksi_marsun_poikaa_19951448.htm?ca=18&w=2 toi valkoinen on ihan kuin se sun sokea valkoinen marsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo linkin takaa löytyvä valkoinen kyllä näyttää kuvista ihan normaalisti kehittyneeltä. Miun Irillä on selvästi huomattavissa vajaakehittyneisyys esim. pään toispuoleisuuden vuoksi. :) Valkoinen väri ja rusetit toki tuovat samankaltaisuutta.

      Poista

Heippa,

anonyyminä kommentoimisen suuresta suosiosta huolimatta pyydän sinua kuittaamaan kommenttisi tunnistettavalla nimellä tai nimimerkillä, kiitos! :)

-M