sunnuntai 3. tammikuuta 2016

MARSUMAYHEMIN vuosi 2015.

Heippa!

Ajattelin hieman tehdä listausta mikä teki vuodesta 2015 erilaisen muihin kuluneisiin vuosiin verrattuna.

Ensin oli Luna ja kurkunviipale.

Eläimet:

Luokseni muutti alkuvuodesta kesyhiiriuros Kuvernööri Kolossaali-Kastanja ja joulukuussa kaksi cämpsynaarasta. Tammikuussa oli viimeisin marsupoikueeni ja sen neljä mukeloa saivat omat kodit. Tomeran Juhlamestarin (joka oli viimeinen poikanen joka sai kodin) uudesta omistajasta sain myös kaverin, se on mukavaa. :) Gaia oli puolisen vuotta lainassa Almond'seilla jalostukseen yhden poikueen verran ja siinäpä nuo olivatkin. Niin ja unohtamatta ihanan Ludde-hamsterin lomahoitoa, vuoden aikana hän taisi kuukauden verran olla minua ilostuttamassa ystäväni ollessa reissussa.

Keskuudestamme poistui rakas pieni erityismarsu Irdinial Suuri juuri ennen kuin olisi syyskuun alussa täyttänyt 1-vuotta. Gerbiilejä lähti ensin toinen ensimmäisistä gerbiilinaaraistani Nyks (ikää vain noin 1,5v) ja ei kauaakaan tästä kun gerbiiliveljekset olivat todella yllättäen tapelleet niin, että Kettu menehtyi vain hieman yli vuoden ikäisenä. Erityisesti tuo Irin poisnukkuminen oli minulle todella kova paikka silloin elokuun lopussa, moni varmasti samaistuu olotilaani jos on elämänsä aikana rakastanut jotain eläintä niin valtavasti, ettei mitkään sanat riitä sitä kuvailemaan.

Eläinlääkärissä käytiin syksyn aikana neljä kertaa. Ensin hoitamassa Irin hengitystietulehdusta, sen jälkeen viikon päästä uudestaan hakemassa vielä AB-tehoste lääkärin suosituksesta, syyskuussa Kauhis kastroitiin (erittäin onnistuneesti, tästä onkin tulossa artikkelia Suomen Marsuyhdistyksen jäsenlehteen Marsumagazineen) ja taisi olla lokakuuta kun käytiin Nifran ja Rapsun kanssa lekurissa hoidattamassa Nifran minimaaliset ja hankalassa paikkaa olleet hammaspiikit ja kummallekkin tehtiin perusteellinen yleistarkistus. Rapsunkin vatsan tutki kaksikin eri marsuihin erikoistunutta lääkäriä ja kaasuuntumista ei sillä hetkellä havaittu, Rapsulla vain ilmeisesti rasva oli kertynyt hieman erilailla kuin muilla marsuilla. Eläinlääkärikuluihin hujahti näillä neljällä kerralla yhteensä n. 440e, saattaa olla hitusen alakanttiinkin arvioitu. Lisäksi vielä lääkkeet, tukiruoat (muutamia Oxbown tuotteita ja Recovery Plussaa) ja muut niin summa taitaa kivuta aika lähelle 500e.

Muita erityisesti mieleenjääneitä juttuja oli myös tuo hiljattain mainitsemani Freijan vatsavaivaepisodi. Se oli hilkulla ettei tarvinnut lähteä eläinlääkäriin hänenkin kanssaan, mutta ONNEKSI kotona tehty ensiapu auttoi ja olen kyllä nykyään niin onnessani joka kerta kun Freija tyylilleen uskollisena tulee heti vastaan onko herkkuja ja jos ei ole niin saattaa murahtaa että "hmmph, ihan sonta palvelu!" ja näyttää minulle pyllyä. :D

Uusia ihmisiä eläinpiireistä tapasin ihan loppuvuodesta Iineksen (hamsteribloggaaja) ja Almond'sin Lea olikin jo "vanha tuttu" kun tuli Gaian miulle kesällä palauttamaan jalostuslainasta. Kummallisia asioita sitä miun oveni takaa onkaan löytynyt kun on mennyt avaamaan! :D Siellä on ollut kesällä Lea Gaia sylissään (ilman siis mitään kantokoppia tms, mikä teki tilanteesta hassunnäköisen) ja nyt joulukuussa hamstereita pienimuotoisesti kasvattava ystäväni oli oveni takana laatikollisen hamstereita kanssa. Se oli kyllä hauskaa kun pääsi tutkimaan ystäväni kanssa koko cämpsypoikueen ennen kuin valitsin Aristokraattisen Aivonystyrän ja Aikamoisen Afroditen.

Eläimiin ja blogiin liittyen olen myös kiitollinen saamistani yhteistyöprojekteista, HempRefine sponssasi taannoin 2 x 50e arvonnan blogiini ja menossa on parhaillaankin mukana Lemmikkiexpress, jonka asiakkaana olen vaihtelevan aktiivisesti ollut jo pari vuotta.

Sitä syötiin tovin verran..

Muita juttuja:

Yksi ihmissuhde kariutui omaan mahdottomuuteensa, jonka jälkeen oli kuin kaikki miun toiveet olisivat käyneet toteen; naapuristani löytyi aivan uskomattoman ihana mies. Olimme asuneet kolmisen vuotta lähes viereisissä asunnoissa ja nyt vasta ns "löysimme toisemme" 2015 loppupuolella. Hän on oikein eläinrakas ja jonkinmoinen marsukuiskaajakin varmaan. :D Löydän hänet useasti silittämästä aitauksessa olevia marsujani, jotka normaalisti lähtevät aika helposti karkuun jos käsi lähestyy. Asiat järjestyivät oikein mukavasti kun lokakuussa kumpikin eläintenhoitajani muutti pois tästä kaupungista ja loka/marraskuun taitteessa "löytyi" naapuristani kumppani miulle, eli voin ihan itse olla oma eläintenhoitajani kun kuljen vaan yhdet rappuset niin olen kotona vaikka olisin viikonloppua urooni luona viettämässä. Joulureissuni ajan tämä Naapurin Mies kävi aktiivisesti hoitamassa eläimiäni ollessani poissa, sainkin oltua jopa 4vrk muissa maisemissa. Erityisen huikeaa on saamani hemmottelukohtelu, en todella ole tälläiseen tottunut! Ja tästäkään huolimatta mies ei todella ole mikään tohveli, se kun ei toimisi lainkaan miun ollessa aika vahva persoona. *sydän*

..mutta sitten Luna päätti tarjoilujen olevan aivan liian köykäiset..

Erityisen mielenkiintoinen oli käymäni yrittäjyyskurssi ja koen, että olen saanut suuntaa elämälleni paljon selkeämmin kuin aiemmin. Alkuvuodesta arvokkaita oppiläksyjä sain ollessani nelisen kuukautta eläinkaupassa hommissa. Suurimmilta osin vähän niinkuin "työharjottelussa". Opin kassakoneen käytön ja myyntihommat tuntuivat olevan ihan hyvin hyppysissä vaikken niitä aiemmin ollutkaan tehnyt. Erityisen ilostunut olen kaupalta saamastani hyvästä ystävästä, Ludde-hamsterin omistajasta ja sitten tietenkin tämä aiemmin mainitsemani pienimuotoisesti hamsuja kasvattava ystävä on kyseisen eläinkaupan toinen kauppiaista. Sain siis uusia ystäviäkin sen lisäksi, että opin valtavasti uutta niin akvaariokaloista, kissan-, koiran- ja esim. kääpiösiilienkin ruokinnasta. Jauhomatojen, kenttäsirkkojen ja pakastehiirien/-rottien myyntikin kävi tutuksi. Omalta osaltaan olen tästä ruokaeläinpuolestakin kiitollinen, koska niiden pakastettujen ruokahiirien ja -rottien myynti asiakkaille valmisteli minua kuolleiden eläinten kohtaamiseen muutenkin. Aiemmin kun en ollut suuremmin kohdannut kuollutta jyrsijääkään. Lisäksi tämän kauppatyöskentelyn jälkeen tiedän, että minussa on rahkeita vaikka minkälaisten ihmisten kanssa toimeentulemiseen, mikä ehkä puoliksi oli itselleni yllätys. Mutta myös selvisi, ettei tälläinen jatkuva myyntihomma taida olla minun juttu sen uuvuttavuuden puolesta. Olen tälläinen kaikki-tai-ei-mitään -tyyppi, eli kun teen jotain niin teen sata lasissa ja mielestäni tein työni ihan hyvin. Muuta stressiä oli elämässäni näinä aikoina vaan niin älyttömästi, että pipo kiristyi luvattoman paljon. Eläinten myyminen myös saa miut pohtimaan sydän syrjällään heidän tulevia kotejaan ja muistan etten aina saanut edes unta kun jäin näitä pohtimaan. Tässä syy sillekkin, miksi minusta ei hyvää kasvattajaa tulisi.

..ja oli kovasti sitä mieltä, että muita herkkuja pitäisi saada tässä kuvaustilanteessa.

Olen myös neulonut kuin hullu neulootikko (joka taidan ollakkin) ja olen iloinen siitä, että olen purkanut luovuutta jollain tapaa lähes koko vuoden. Historia tietää vuosia, jolloin ei ole käynyt oman voinnin takia mielessäkään tehdä mitään luovaa. Tästä syystä osaankin arvostaa näitä parempia vuosia. Neuloosi vaan pahenee ja pahenee koko ajan. Ainakin siltä tuntuu. Aika "ikävää". :D

Annoin Hänen Ylhäisyydelleen maistiaiseksi Iinekseltä saamamme päärynälastun ja sitä syötiin sitten tyytyväisenä, mutta kiukkuisen näköisenä. Hamsterilogiikka! :D

Mitä odotan vuodelta 2016?

Muuttoa ja sen myötä eläimille omaa huonetta. Töiden suhteen kuviot toteutunevat enemmän tai vähemmän suunnitelmien mukaan. Uskon, että asiat aina järjestyvät parhain päin.

Toivon tietenkin myös iloista ja tervettä kuikuttelua tälle vuodelle ja toivon, että Stuart ja Luna saavat arvolleensopivasti hemmottelua nämä viimeiset, mutta hyvävointiset aikansa. Kummallakin vielä yleiskunto oikein hyvä ja toimet aktiivisia, karvapeitteetkin normaaleja (iät 2v 0,5kk ja 2v 2,5kk).

Odotettavissa on Nyksin poisnukuttua yksin jääneelle Rhealle kaksi kaveria, jotka taitavat olla tulossa tässä alkuvuodesta eräältä kasvattajalta.

Tässä nämä nyt tällä erää mitä tuli mieleen. Aikamoinen myllerrysvuosi oli! Tahdon uskoa, että tästä vuodesta tulee päälinjoiltaan selkeämpi ja ehkä sellaista yksityiskohtien hiomiseen keskittynyttä aikaa. Mutta mistä minä tiedän. :D

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille toivoen,

M, Nifra, Nefi, Rapsu, Yamsu, Ritari, Gaia, Kauhis, Efeldon, Katkis, Dodi, Melchior, Ilves, Leijona, Kuvernööri, Aristokraattinen Aivonystyrä, Aikamoinen Afrodite, Stuart, Luna, Margadash, Rhea ja Freija

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heippa,

anonyyminä kommentoimisen suuresta suosiosta huolimatta pyydän sinua kuittaamaan kommenttisi tunnistettavalla nimellä tai nimimerkillä, kiitos! :)

-M