perjantai 1. huhtikuuta 2016

Mitä täällä tapahtuu?

Heips!

Täällä tapahtui viikko sitten kummallisuuksia. Kävin kahvilla paikallisen neulootikkokollegan ja gerbiilikasvattajan luona ja huomasin, että kotimatkalla mukanani oli useampi kerä lankaa ja kolme gerbiiliä. :D Mainittakoon, että sijoitustoiminnasta oli ollut puhe, olihan minulla tyhjä terrariokin ja olin puolisen vuotta katsellut kaihoisasti PEW- tai REW-värisiä sudittajia niitä saamatta. Kuinka ollakkaan, sijoitukseen luokseni siis päätyi kolmen jalostuksesta poistuneen naaraan poppoo, jossa on mukana PEW! PEW! Ja ohmigod kuinka lilac gerbiilikin hivelee silmääni jos toistakin.. *sydän*

Kotona oli tälläinen terra valmiina odottamassa ennen kuin lähdin "kahville". Tuolle turmiolliselle reissulle. :'D

Kuivikkeet, vesi ja ruoatkin valmiina. Terra on kokoa 80 x 40 x 40, mikä on omaan silmääni aika nafti, mutta kyllä he siinä pärjäävät. Pidän silmät auki josko osuisi kohdalle lähitulevaisuudessa jostain isompi terrario. :)

Itse sankareihin, jotka mukaani lähtivät:
Hera, *28.7.2015 Nutmeg Pied naaras


 Tosi terhakka ja touhukas täti. Pienehköksi kooltaan jäänyt, siksi ei jalostukseen päätynyt kasvattajalla.


 Muumi *28.7.2015 PEW naaras. Häntä yritettiin jalostukseen mukaan, muttei tiinehtynyt ja jäi pois kyseisestä äksönistä.

 Hän on vikkelä kintuistaan ja vaikea saada kunnollista kuvaa hänestäkään. :D Muumi on omaan silmääni hyvin kaunis gerbiili ja en lakkaa ihastelemasta häntä. *sydän*


Appelsiinipuun Harmaavarpunen "Varpu" *9.3.2014 lilac naaras. Ihastuttavaa, että hänellä on rubiinit silmät ja väritykseltään vastaa marsujen lilaccia, eli Rapsuani myös. Varpu on jo kaksi ikävuotta kerännyt hieman arvokkaammin käyttäytyvä rouva. Varpu poistui jalostuksesta ikänsä vuoksi. En todella voinut vastustaa Rapsun sotkemista kuvakollaasiin mukaan! :'D
Varpu laiduntaa..

 ..Rapsu laiduntaa.

 Varpu syöpöttelee..

 ..Rapsu syöpöttelee.

Varpu demonstroi älykkyyttään..

 ..ja Rapsu tekee samoin. ( :D )

Varpu vaanii..

 ..ja sen homman osaa Rapsukin.

Varpu ja kaveri chillailevat..

 ..samaa tekevät Rapsu ja Ritarikin.

 Tässä vaiheessa Varpu miettii jo mihin ihmeen kotiin hän on oikein joutunut.. :D

Varpua unettaa..

..ja Rapsukin lepäilee arvolleen sopivasti.

-M

2 kommenttia:

  1. Aaaaww <3 Lilac on ihana väri ja meilläkin asustaa urosgerbiili Nuuk väriltään lilac! Söpöt gerbut :'3

    -Kiia

    VastaaPoista

Heippa,

anonyyminä kommentoimisen suuresta suosiosta huolimatta pyydän sinua kuittaamaan kommenttisi tunnistettavalla nimellä tai nimimerkillä, kiitos! :)

-M