keskiviikko 5. elokuuta 2015

Tänään oli taas SE päivä, jonottavat marsut ja taikuutta.

Heippa!

Tänään taas oli aika lähteä uuden purusatsin metsästyshommiin. Edellisen kesäkuun alun reissun saalis oli kulunut eilen loppuun (yök, vastenmielistä oli käyttää se yksi pölkkypaali pois kun tiesi olemassa olevan paljon parempaakin purua) ja purun tarve alkoi olla akuutti. Onneksi äitini oli jälleen todella ystävällinen kuskiksi lähtiessään miulle. Tällä kertaa lähti vain Hirnua mukaan kolme paalia, eli 75kg. Ehkä näillä taas hetken pärjää. :) Olin eilen aika tyypillinen höpsähtänyt jyrsijöiden ja kanin alistettu palvelija kun soitin kyseiseen Agrimarkettiin ennalta Hirnun saatavuutta ja kun setä puhelimen päässä totesi Hirnua olevan saatavilla päästin riemunkiljahduksen. Mahtoi sedän kulmakarvat olla hiusrajassa ja ajatukset samanmoisia. :D


Lisäksi huomenna on odotettavissa isompi kuorma karvapyllyjen erilaisia ruokia (pääosin gerbuille, hamsuille, hiirelle, kanille ja hiukan marsuillekin), itseasiassa yhteensä 30kg. Vihdoin sain siis tartuttua toimeen myös eri lajien pöperöiden yhtenevän säilytyksen suhteen ja käytiin äidin kanssa myös paikallisessa sekatavarakaupassa ostamassa ämpäreitä kansineen, miljoona minigrippussipakkausta, maalarinteippiä ja permanenttitussejakin pari. Ehkä jonain päivänä hommaan läpinäkyviä, siistejä säilytysrasioita samoihin hommiin, mutta tämä nyt on ratkaisu tähän tilanteeseen. Tulevan 30g rehuja siis aion tunkea minigrippeihin ja pakastaa ja pakastuksen kautta sitten järkkäilen noihin ämpäreihin ne. Sekatavarakaupan kassalla meidän ostokset nähdessään setä totesi heti "Neidot menossa selvästi mustikkaan!" "Tuota noin...ei aivan.." ja äiti vielä osoitti miua ja kysyi siltä kassan sedältä näytänkö minä siltä että olen menossa mustikkaan. xD

 Sitten jonottaviin possuihin! Siis lykkäsin aitaukseen hetkeksi tuollaisen pajusiltajärjestelyn ja sitähän nyt aivan ihmeteltiin. Marsut suorastaan jonottivat päästäkseen menemään näiden alta! :D Näyttää tästä kulmasta kauhean virikeköyhältä, mutta juuri kameran alla on kaksi mökkiä lisää ja kuvien jälkeen laitoin vielä yhden lisämökin tuonne. Rapsulla ja Yamsulla taitaa olla diileröinnit tuolla menossa kun tuollai kohtaavat "salassa". :D


 "Miksi oon täällä? Apuaaa? Miten mie tänne päädyin?" :D

 Ritarin kurvit ovat aivan omanlaisensa. :D Hän on rakenteeltaan isoin naaraistani ja lisäksi tietysti tuo karva tuo lisää ulottuvuutta.

 Järkyttynyt Gaia. Mitähän Ritari hänelle oikein kertoi.. :D

 Karvahousu! :'D *sydän*

"Hmm, olenkohan koskaan ollut täällä?"

Sitten taikuuksiin! Sunnuntaina podin aikamoisen kurnivaa vatsaani ja mietin, etten millään irtoaisi kunnon villasukkaputkestani ja itselle ei oikein ollut kaapeissa edes ruokaa. Noh, ei mennyt kuin hetki niin Se Ihana Naapurini laittaa viestiä, että "avaa ovi" ja hän oli oveni takana tuoreen omenapiirakkaviipaleen ja jäätelön kanssa! Jummi! En ollut hänen kanssaan jutellut melkein viikkoon ja jostain hän tiesi milloin olen juuri tämän tarpeessa. Niin pelasti miun päivän. *sydän*


Toinen taikuuskohtaus oli tänään kun kotiuduttuani reissusta mietin mitä sitä tänäänkin taas sitten loppupäivästä söisi ja tadaa, sain tekstiviestin, jossa Se Ihana Naapurini kertoo ahdingostaan tehtyään liikaa ruokaa. Voisinko auttaa häntä? Tarviiko edes kysyä? :D Nam nam, minuutti meni ja oveni taakse ilmestyi kauniin hymyn ja halauksen kera tarjoiltuna yllä oleva ruoka-annos! Niin hyvää! Kasvisruokaa ja tuoksu kuin nepalilaisessa ravintolassa. Oohnam. Olen niin häkeltyneen kiitollinen, ihanaa kun osuu kohdalle tälläisiä piristyksiä!

Täytyykin napsia huomenna kuvia miun kovasta pussitus-pakastus -savotasta kun taidan saada tunnin jos toisenkin käsitellä niitä saapuvia rehuja..

-M

8 kommenttia:

  1. Hihii, mä en kestä, kun Gaian ilmeet on ihan samanlaisia kuin Eliotin <3 Niin söpöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ovat kyllä hyvin samanmoisia! Muistelen, että niillä Gaian naaraspoikasilla itseasiassa oli enemmän Kauhismainen pään rakenne. Eliot kuuluu niihin huolestuneen näköisiin marsuihin! x) <3

      Poista
  2. Olipa varsinainen hyvänmielen kirjoitus, tulin ihan iloiselle tuulelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiitoksia kommentistasi, tulin tästä kovin hyvälle mielelle! :) <3 Mukavaa jos olen onnistunut jonkun oloa piristämään, ihan mahtavuutta. :)

      Poista
  3. En tiedä tuleeko kommentti nyt tuplasti, mutta toi Ritari on kyllä maailman söpöin marsu, ei marsu voi näyttää tolta! Se on ihan täydellisen pyöreä :D ei lihava vaan tommonen karvainen pallura. Tarvitsen oman Pallo-oravamarsun. Söpöin marsu mitä oon ikinä nähny!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut tuplasti, ihanaa kun laitoit kommenttia! <3 Hahahh, Ritari on aivan omissa sfääreissään tuon söpöytensä kanssa, en välillä itsekään kestä sitä! xD Voi kuinka piristit miun aamua hurjasti, kiitoksia! :D Ja välitän Ritarille terveiset!

      Poista
  4. Mun on monesti pitänyt kysyä, että eikö esim. Aida oo saanu näyttelykärpästä puremaan sua? Tai ootko ollut koskaan missään näytsissä? Ritari ois niin mainio näky jossain pet luokassa! :D Tuomari tyyliin vain sulisi sen eteen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, ihana! :D Juu ei oo Aida saanut miua tartutettua, miulla ei oikein ole minkäänsorttista kunnianhimoa "kilpailla" eläinten kanssa. Lähinnä vaan harmittaisi raahata marsuja hälinäiseen näytsipaikkaan stressaamaan. Kaikki tekee tyylillään, muttei miuun tuo kärpänen ole vielä iskenyt. Siksi miun ratsastuskin aikanaan oli ihan juostenkustua kun ei vaan ollut innostusta ja motivaatiota kehittyä kun hengailin vain siellä kyydissä. :D Hevoshommissakin se hoitamispuoli oli aina se parhain juttu. Onnellisimmillani olin kun vaikka tuntikausia vaan harjailin hoitoheppaa, eikä tarvinnut mennä minnekkään. :)

      Ritari on kyllä niin suloinen tapaus, että saa miulta aina anteeksi muiden marsujen hätyyttelynsä (kovin pukari koko laumasta). En kestä sitä kuinka toinen on niin söpö! :D :D

      Poista

Heippa,

anonyyminä kommentoimisen suuresta suosiosta huolimatta pyydän sinua kuittaamaan kommenttisi tunnistettavalla nimellä tai nimimerkillä, kiitos! :)

-M