sunnuntai 29. marraskuuta 2015

"Eläinhuoneen" uusi järjestys ja uuden heinän maistelua! +Paljon kuvia

Heippa hei!

Tällä kertaa onkin moooonenlaisia asioita hinkumassa blogiin asti, joten ei muuta kuin kahvit tulille ja hommiin! :D

Aloitetaan tärkeästä, eli syömingeistä. Moni marsu-/kaniharrastajakin on varmasti huomannut, että tänävuonna heinäsato on jäänyt niukemmaksi kuin aiemmin ja heinää on huonommin saatavilla kuin viimevuonna. Suunnilleen kuukausi sitten bongasin Facebookin ihmeellisestä maailmasta Heinin Heinän ja koska edellisestä heinäsatsistani alkoi olla jo puolillaan viimeinen paali niin päätin kokeilla heidän heinäänsä. Koska minulla tosiaan täällä on useampi suursyömäri heinää mussuttamassa, niin tilasin neljä säkkiä, eli 4 x 5kg.

Heinin Heinä siis on pähkinänkuoressa "Sastamalassa viljeltyä, käsin pakattua, tarkoin valikoitua ja korkealaatuista jyrsijänheinää kotiinkuljetuksella.". Lisäksi olen kuullut monelta mainiota palautetta tästä heinästä, joten hyvillä mielin tilasin tämän satsin. Hinnaltaan säkit ovat ehkä hitusen tyyriimpiä (5kg säkki 15e), mutta kyllä sitä vaan laadusta voi maksaakin. Tähän samaan syssyynhän saa vielä mainiota asiakaspalvelua ja kotiinkuljetuksen! Hyvä asiakaspalvelu on minulle tärkeää, koska ainahan voi äänestää jaloillaan ja saamansa kohtelun perusteella joko tilata jatkossakin tai siirtyä muihin firmoihin tilaajaksi. Itse asiakaspalvelutyössäkin olleena odotan kuitenkin tietynlaista tasoa, haluaisinhan itsekin palvella asiakasta parhaani mukaan. Ilokseni tosiaan totesin, että Heinillä on palvelu kyllä erinomaista ja oli oikein mukavaa muutama sananen vaihtaa hänen kanssaan heinää tuosta talon vierestä kadunvarresta hakiessani. 

 Noita säkkejä tosiaan minulle kotiutui valuuttaa vastaan (en ole lahjottu eukko siis) neljä. Tyrkkäsin nenäni säkkiin ja tuoksuu oikein hyvältä heinältä! Marsut tuijottivat vierestä että "ei jumaleissön, eukko syö meidän heinät!"! :D Annoin muruille muutaman kourallisen maistiaisiksi vielä kun edellisiäkin heiniä on vähän jäljellä.

 Kaikki kokoontuivat hetivälittömästi, Rapsulle "hetivälittömästi" taitaa olla vain hieman viiveisempi käsite kuin muille. :D

 "5/5pistettä" T. Marsut

 "What kind of sorcery is this??" T. Kauhis

 Rapsu näyttää joltain itämaiselta tietäjältä. :D

Eron heinän allergisoivuudessa huomasi, kun edelliset pari paalia täällä on ollut Lemmikkiexpressin erikoiserästä syysheinää (joka loppui sieltä jo tovi sitten) ja nyt kun tunkaisin naamani "normiheinä"pussiin niin aivastuksiksihan se meni. Heinälle olen siis aina ollut allerginen ihan hevostallivuosista asti, mutta oireiden kanssa on onneksi voinut ihan hyvin olla kun niitä harvoin on enää ilmentynyt väsyttämättömästä allergialääkkeestäni johtuen. Olen kyllä tyytyväinen tähän saamaani heinään, täytyy vain muistaa hanskojen kanssa sitä muruille aina kauhoa. :)

Gaian ilme! :D Nefin kynnet ovat kyllä ihan ok-mitoissa, vaikka pitkiltä kuvassa näyttävätkin.

Seuraaviin kuulumisiin, miulla kävi täällä tänään kahvivieraita ja sain tuomisiksi mm. kahvipaketin, jee! :) Oli mukavaa ja marsutkaan eivät tosiaan jännitelleet entuudestaan vieraita ihmisiä. Ritari tässä kuvassa alla rötköttää kinttu pitkänään juuri kun vieraat poistuivat ovesta. :D


Kesyhiiri Kuvernööri Kolossaali-Kastanjakin oli menossa mukana!


Nefi pohtii herkkujensaannin mahdollisuutta..

Ritarikin päivystää tyhjällä pellettikipolla. Eihän sitä tiedä jos kipot täyttyisivät vaikka itsestään! *sydän*

Kuvat hieman hyppelevät, muttei se meitä ehkä ojaan sysää. :) Muutin järjestystä hieman olohuoneessani, a.k.a eläinhuoneessani. Kauhishan muutti jo tovi sitten tyttöjen luo ja täten tuosta kerroshäkistä vapautui häkki. Olin saanut äidiltäni ylijäämäpöydän ja tässä loppuviikosta ryhdyinkin tuumasta toimeen.

Poistin ylimääräisen häkin, lykkäsin jäljellejääneet pöydän päälle ja heivasin tuon urosgerbujen terran pöydän alle. Meni oikein mukavasti, etten sanoisi! Huvittavaa, että aikanaan tuon terran ostaessani käytettynä sen minulle toi kaksi aikuista miestä kantaen ja hikoillen, nyt halusin sen siirtää huoneen toiseenpäähän niin kaappasin vain tyhjän terran syliini ja ryhdyin siirtohommiin yksinäni. :D "Naapurin mies" tuossa tuumasi, että josko alan häntäkin kohta heittelemään, mutten tähän kyllä aivan usko ihan äkkiä.. :D

Urosgerbujen terra tänään. Juuri vaihdetut kuivikkeet; purua ja heinää talouspaperilla "maustettuna".

Jaa mikäs se tämä on? Ystävälläni sattui olemaan ylimääräinen terrario hintaan 5e, enkä totisesti voinut kieltäytyä tästä. :D Kuvassa pesun jälkeen. Akvaariokäytössä ollut aiemmin, sain hinkata pohjasta hiekkaa ja muita pieniä akvajäämistöjä pois, mutta tuli omaan silmään oikein kiva tästä kuitenkin!

Paikkansa terra löysikin jo gerbumiesten naapurista, kirjahyllystäni. :D Tuolla pikkuterralla siis kokoa 70 x 30 x 35.

Pikkuhiljaa muodostuu sinne irtaimistoakin kaapeistani..

Virkkasin vahingossa tälläisen kiipeilyrinkulankin vanhan lakanani suikaleista. Palataan tämän terran häppeninkeihin myöhemmin. :)

Tässä toistaiseksi vielä yksinasuvan gerbiilinaaraan Rhean terra tänään siivottuna. :) Pahveja ja putkia on purunkin joukossa. Rhealle tietynlaisia naaraskavereita siis jonottelen eräältä gerbukasvattajalta.

Neiti itse oli ihmettelemässä uutta sisustustaan eikä kuviin malttanut. Tuolla alla näkyy kerros vielä hänen vanhoja purujaan.

Uuden järjestyksen sai tuta myös Lunan terrario, joka ennen oli Stuartin häkin alla. Tympiinnyin kun oli niin epäkäytännöllinen siivousten ja muiden huoltotoimenpiteiden tiimoilta moinen järjestely niin siirsin Lunan terran tuonne gerbu-urosten entiseen spottiin. Oikealla näkyy Margadashin terra samassa paikkaa kuin aiemminkin. Ja tuo johto tosiaan on lasin ulkopuolella, vaikka hämäävältä yrittääkin näköjään näyttää.

Lunan asumus. Hän ei ole noista paalinaruista lainkaan kiinnostunut niin uskallan moista vempelettä tuolla roikottaa. Sipsituubista on otettu folio sisältä pois, niinkuin aina teen ennen eläimille tuubien antamista. :)

Stuartin häkki ja Kuvernöörin duna. Nyt Stuartin asumus on tosiaan suoraan pöydällä, joka onkin näppärää.

Ja vielä atleettimarsu Nifra. Toisen kerran tänävuonna nuo hieman terveellisemmät herkkutikut (JR Farm Grainless) muruilla syönnissä. Kauhis vaanii taustalla! :)

-M

4 kommenttia:

  1. Eukko on iha samanlainen kuin Rapsu, tallustelee viimeisenä paikalle :). Mitä sitä turhaan kiirehtimään! Lilacabyt osaa nauttia elämästä :).

    VastaaPoista
  2. Voi että <3 Rakastan blogiasi niin paljon! Eläimesi ovat symppiksiä ja saan täältä aina paljon ideoita. Älä ikinä lopeta tänne blogiin kirjoittamista!

    -Kiia Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awww! Voi kuinka piristit hurjasti miua kommentillasi, kiitos! <3 Nyt joulukiireiden aikaan miulla tämä postailu harveni jonkun verran, mutta eiköhän päästä taas aktiivisempaan osastoon kun joulu sujahtaa ohitse. :)

      Poista

Heippa,

anonyyminä kommentoimisen suuresta suosiosta huolimatta pyydän sinua kuittaamaan kommenttisi tunnistettavalla nimellä tai nimimerkillä, kiitos! :)

-M