keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Puhelinkuvia ja kuulumisia

Heips!

Tällä kertaa jäätävän huonolaatuisia puhelinkuvia, mutta ehkä tunnelma välittyy silti. :D Taas olen odotteluprosessissa, nimittäin odottavan aika on pitkä postipaketin perään haikaillessa. Herra S kysyi mitä tahtoisin syntymäpäivälahjaksi (ensi kuussa vasta täytän vuosia) ja tietysti kuikkupyllyjen hirmuhallinnon alaisena ensimmäiseksi mietin uusia marsujen mökkejä. Eli isäntä lupasi maksaa tilaukseni eräälle lemmikkitarvikesivustolle ja saisin eläimille uusia kivoja mökkejä! Minä sitten kärsimättömänä vauhkosin monta päivää että "joko voidaan tilata, joko joko joko?" ja toinen ei varmaankaan enää jaksanut kuunnella moista niin laitettiin kuukausi etuajassa tilaus vetämään. :'D Nyt sitten odottelen pakettia kuin kuuta nousevaa ja meinaan siitä tehdä sitten oman postauksensa.

Tilannekuva, Dodi ja Melchior olivat vaihtelua saamassa olohuone/keittiöakselilla isossa aitauksessa lattialla ja isännän rapistellessa keittiön puolella Dodi ilmoittautui koemaistajaksi kaikelle mahdolliselle. :D Dodi on kyllä huisin rohkea ja herkuille perso marsu! *sydän*

 Freijakin aina toisinaan käy sisällä kääntymässä. Hymähtelin itsekseni kun tajusin kuuluvani Freijan myötä siihen porukkaan, joilla lemmikkien väri sopii asunnon sisustukseen. :D

 Freija kyllä jaksaa yllättää! Hän on viimeaikoina antanut Herra S:n silittää itseään monta kertaa ja minä en moiseen ole koskaan lupaa saanut. Mies on aikamoinen eläinkuiskaaja ja minulla taasen on se "ikävän kynsienleikkaajaihmisen" rooli.. :D

 Päivän fillarireissun saalis (teepaketti tietenkin ihmisväelle). Ihanaa kun sain taas fillarin käyttöön maanantaina! On niiiin muikea olo kun pääsee talven jälkeen korkkaamaan taas polkupyöräkauden! Pellettikriisiä täällä vähän tuppaa olemaan kun odottelen Rapunzelilta saapuvaksi toimitusta (josta en tiedä milloin tulee) ja marsun+kanin rehut alkavat olla vähissä. Siispä hain jatkoa seoksille paikallisesta eläintarvikeliikkeestä, Altrominin ylläpitoa marsuille ja kanille. Kanille joudun loput Rapunzelit antamaan että saa mahdollisimman miedon siirtymän uudenlaiseen ruokaan (vaikkakin Freijan maha on aina toiminut hyvin uusien ruokien kanssa) ja marsut taasen aloittavat uuden pelletin heti huomenna. Kertaakaan ei ole minun marsuilla ollut ongelmia äkillistenkään pelletinvaihtojen kanssa kun muutenkaan eivät mitään älyttömiä määriä syö. Heinähän sitä pääravintoa on. Täällä on sellainen kööri herkkupyllyjä, että yhdeltä seisomalta menee kyllä koko persiljapuska kanille ja kuikkupyllyille. :D Tillin ajattelin huomiselle säästää ja paprikalla taidetaan herkutella iltasella. Ihan huomaamatta meni varmaan parisen viikkoa vain kurkku- ja porkkanainjalla tuoreiden kanssa ja päätin ottaa ryhtiliikkeen. (Huomautus vielä, että olen kyllä kuullut että jollain marsulla on nopeasta pelletinvaihdosta mennyt maha löysäksi, jos on aiheesta epävarma niin varovaisuus kannattaa aina!)

 Heeetkonen? Kuka ihme tämä pallero on?

Kävi hieman hassusti ja ystävääni auttaessamme isännälle päätyi omat lihapullahamsterit, eli venäjänkääpiöhamsteri campbellit. Herra S omistaa nyt ensimmäiset omat lemmikkinsä ja siitäkös riemu irtosi kun hän innostui pohtimaan erilaisia sisustusratkaisuja näiden pulleroidensa asumukseen. Kuulemma ainakin LINNA täytyy saada ja minun cämpsyni tulevat hänen mukaansa kateellisiksi näille hänen uroksilleen. :D Näistä pulleroista voisin paremmin kertoa kun teen postauksen ihan kameralla otetuilla kuvilla. Varmaankin osasyy aiemmin mainitsemaani aikaisempaan synttärilahjatilaukseen oli, että mies tarvitsi näille mussukoilleen sen LINNAN ( :D :D ) ja juoksulautasen ja olisi kurja odotuttaa sen juoksulautasenkin kanssa kuukauden verran. Kaksi 18.5 vuoden täyttävää veljestä siis kyseessä.

Tuli heti mieleen, että tältäkö näytän sitten sunnuntaina Messukeskuksessa jos näen laarillisen alennuslankoja? :'D Tarkoitus tosiaan mennä ystäväisen kanssa sunnuntaina lemmikkimessuille/käsityömessuille Helsinkiin. Kuvassa isännän pullerohamsut saivat juuri uudet ruoat (Rapunzelin Sopulimix, soveltuu kääppäreille) kuppiinsa siivouksen yhteydessä. :D

"Mitä täällä oikein riehutaan??" T. Kuvernööri Kolossaali-Kastanja 1v 1kk
Hän on edelleen oikein hyvässä kunnossa ja ehkä hieman jopa pullukanpuoleinen, muttei kuulemma pahasti. :)

Muistaakos joku vielä tämän mussukan? Kyseessä Ludwig von Naamavelli, joka oli luonani lomahoidossa viime vuonna. Ystäväni aivan superhurmaava pk syrkkiuros, jolla nykyisin ikää taitaa olla mittarissa jo noin puolitoista vuotta. Jokatapauksessa fanitan tätä mussukkaa ihan kympillä! :D TÄMÄN linkin takaa löytyy vanhat postaukseni Luddesta jos joku haluaa kurkata. Ludde-miehelle kuuluu hyvää omistajansa rakastavassa hoidossa ja arvon hamsteri on kasvattanut itselleen ruoanvaihdoksen myötä aivan huikean karvapehkon, nykyisin siis vielä pidemmillä, tuuheilla karvoilla varustettu fillaristi on hän. Tämä kuva on ystäväni minulle lähettämä. Ludden omistaja kävi luonamme kylässä parisen viikkoa sitten ja hänelle annoin Luddea ajatellen hieman mukaan myös sitä Carefreshin värikästä paperikuiviketta. Ludde-miehelle viemisiksi sirkustunnelmaa. *sydän*

-M

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, että Freija on päässyt vierailemaan sisätiloissakin. Hän on niin nätti ja tosiaan sopii sisustukseenkin <3 :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitos <3 Parveke on Freijan reviiriä ja se meillä on kyllä aika huge-ääs. Välillä käväisee avonaisesta partsin ovesta sisällä (meidän reviirillä), mutta aika pian pomppii takaisin partsille. :) On tosi reviiritietoinen neito hän.

      Poista

Heippa,

anonyyminä kommentoimisen suuresta suosiosta huolimatta pyydän sinua kuittaamaan kommenttisi tunnistettavalla nimellä tai nimimerkillä, kiitos! :)

-M