lauantai 13. joulukuuta 2014

Elämäni aakkoset 2014

Heippa!

Tällä kertaa tahdoin toteuttaa kiertohärpäkkeen; aakkosten mukaan mennään ja täyttelen mitä mieleeni tulee vuodelta 2014. Idean tähän olen keksinyt muilta blogeilta (lifestylehenkisissä olen tämän nähnyt kiertävän), en siis voi ottaa kunniaa. :)

Aamut. Olen kaikkea muuta kuin aamuihminen. Kuka tahansa todistaa. Sunnuntaiaamuissa on sitä jotain, etanatkin ohittavat miut silloin. :D Toisaalta olen niin päättäväinen ja asenteikas, että jos päätän selviytyä niin klo 04 herätyskään ei ole maailmanloppu ja pystyn jopa tekemään jotain produktiivista vaikka olisin nukkunut vain 2h.

Banaani. Meillä possut ovat maistaneet banskuakin, ei kuulu yhdenkään kuikkupyllyn lempparikastiin kuitenkaan. Nifrakin katsoi miua loukkaantuneena banskua tarjotessani, että "Oletko sinä eukko seonnut? Anna jumaleissön heti KUNNOLLISTA ruokaa!". :D Itse rakastan laittaa banaania salaatteihini.

Cirion. Minulle tuli Efeldon kaverinsa Cirionin (suklaa risteytys uros) kanssa maaliskuussa 2014. Cirion vain osoittautui aikamoiseksi ADHD-tapaukseksi, ettei häntä valitettavasti voinut pitää enää ympäristössä, jossa oli enemmän kuin yksi marsu hänen lisäkseen. Varsinkaan naaraita. Hän asuu viimeisten tietojeni mukaan nykyisin jossain lapsiperheessä yhden marsukaverin kanssa. Muistanko oikein, että Loviisassa?

Dodimies! Peruaanillani Dodilla (Underground's Drop Dead Gorgeous) on persoonallinen ääni ja elämäntyyliltään hän on ihanan leppoisa. Eikä huumoriarvoakaan voi kieltää kun suklaanruskea moppi innostuu ja spurttailee ympäri aitausta karvat hulmuten! :D Hän on erittäin kovasti herkkujen perään, kerjäys alkaa hetipaikalla jos on pienikään epäilys vihannesten saannin mahdollisuudesta. Hän tarraa antamaani vihannes/hedelmäpalaan kuin henkensä hädässä ja kerran sain hänet hämmennettyä! Annoin possuille maistettavaksi pienet palat hunajamelonia ja Dodi suhtautui siihen ensin jääden ihmetellen paikalleen meloninpala suussaan "Heeeeeetkonen!" ja sen jälkeen käyttäytyi kuin se olisi elämän eliksiiriä. :D

Efeldon. Noin kuukausi sitten kiinnostuin selvittämään Efeldonin oikean nimen, kasvattajan ja syntymäajan. Minua onnisti ja oikeaksi nimeksi paljastui Delfoin Eagle, syntynyt 20.7.2013. Hassua, että satuin aika samankaltaisesti itse nimeämään tämän mussukan tietämättä hänen oikeaa nimeään.

Faraoiden aika on kiehtonut miua aina. Jos miun täytyy nimetä joku tuore eläin, niin aika varmana selailen muinaisen egyptin jumalalistankin läpi. Lisäksi tatuointini vasemmassa olkavarressa on varsin faaraohenkinen; kissat olivat Egyptissä pyhiä ja Ankh on kuolemanjälkeisen elämän symboli.

Gerbiilit. Vuonna 2014 sain huhtikuun huitteilla ensimmäiset omat gerbiilini, Rhean ja Nyksin! He ovat syntyneet ystävänpäivänä 2014. Lisäksi syksyllä jotenkin kummasti miulle putkahti kolme gerbiilipojua lisää, Kettu, Ilves ja Leijona. Aivan superihania vipeltäjiä! *sydän*

Hiljaisuus. Se on asia mitä en ennen lemmikkieläimiä hereilläollessani voinut sietää ja kuuntelin aina musiikkia. Nyt kun on monensorttista vipeltäjää niin en tarvitse musiikkiakaan kaiken aikaa kun aina joku rouskuttaa mökkiään tai vaikkapa juo juomapullosta. Tulee todella kotoisa olo olohuoneessani kun jokapuolelta kuuluu vipellystä. Jos istun sohvallani, niin oikealta kuuluu 12 marsua, suoraan edestä gerbiilien suditus ja vasemmalta gerbiilien suditus ja parin hamsterin satunnaiset rapistelut. Voin autuaasti nukkua vaikka päiväunet tuon touhuamisen keskellä. :)

Isommat asumukset. Tämä on kokoajan pyörinyt mielessäni kun marsumääräni on kasvanut. Tahtoisin tarjota kaikille kuikkupyllyilleni isot aitaukset ja minimonstereille isoimmat terrat mitä löytyy. :)

Juustosipsinhimoinen Luna! Söin juustonmakuisia sipsejä Lunan terrarion vieressä koneen äärellä ollessani tuossa aiemmin tänävuonna ja Lunan sipsinkerjäysyritys/marttyyrikuolemat olivat ehkä hauskimpia ikinä kun tyyppi meni littanaksi terran kulmaa vasten hamuillen lasin toisella puolen olevaa sipsipussiani. :D

Kiero mieli. Tänä vuonna kun terveyteni on stressistä johtuen ailahdellut suuntaan jos toiseenkin on huonoina päivinä pääni täyttynyt syyllistävistä ajatuksista, ihan niinkuin muka eläimeni kärsisivät huonosta hoitamisesta johtuen. Ne päivät ovat olleet pahimpia kun pää syöttää itselleni ajatusta, että possutkin muka tuijottaisivat miua syyllistävästi. Onneksi nuo huonommat ajat ovat nyt takana päin. :)

Lupaukset. Jos lupaat marsulle kurkkua, hän varmasti muistaa sen ja vainoaa sinua niin kauan, että annat sitä! :D

Mokoma! Yksi lempibändeistäni, heidän keikoillaan olen tänävuonna kaksi kertaa käynyt, Helsingissä Nosturissa ja Kouvolassa House of Rockissa. Timanttinen bändi. (thrash metallia)

Nifra on ollut monessa mukana! Lieneekö jopa kolmessa neljästä tämän vuoden Marsumagazinestakin. Unohtamatta, että otin hänen potrettinsa tatuoituna käsivarteeni ja hänen tassunjäljet päänahkaani. Ai miten niin ykkösmarsu? :D Siivousylitarkastajakin tietenkin on aina hyvä olla kun lakaiset papanoita tyttöjen aitauksessa..

Olemus on minulle hiukan ehkä turhankin tärkeä, mielellään en lähde ulos ilman meikkiä. Tosin tämä ehkä osittain johtuu siitä, ettei minulla ole omia kulmakarvoja vaan piirrän ne aina. Lisäksi minulle on tärkeää näyttää itseltäni, kotoisimmillani olen tummanpuhuvissa/punaisissa vaatteissa, kirkkaanpunaisessa hiuskuontalossa ja semitummassa silmämeikissä.

Punainen hiusväri. Mie olen arviolta noin 8vuotta viihtynyt punapäänä, mutta tänävuonna testasin blondia ja aivan vaaleanpinkkiäkin...Vain palatakseni takaisin punaiseen. Mutta vaihtelu virkisti! :D

Qumma art. Qumma on alternativetyylisten mallien kuvaaja ja minusta hänen kuvailunsa jäljet ovat mitä useimmin upeaa synkähköä katseltavaa. Tuttujanikin käynyt hänellä kuvattavana ja setti on ollut todella hienoa.

Rikokset. Mikään ei saa minua niin raivoihini kuin eläinten kaltoinkohtelu. Se on jotain absoluuttisen kauheaa, vaikea edes kuvailla.

Salaatti. Voi hyvät hyssykät kuinka rakastankaan erilaisia salaatteja. Makuhermojani potkivaan salaattiin laitan avokadoa, banaania, mango-chilikastiketta, pinaatinlehtiä, friseesalaatinlehtiä, kurkkua, tomaattia, vuohenjuustoa, paprikaa ja esimerkiksi porkkanaa. Nam! Ja jos on cashewpähkinöitä niin niitä myös. Salaatintekoa luonnollisesti säestää possujen ruoanhimoinen kuikutus olohuoneen puolelta, uhkailu viittaa mm. aitauksesta karkaamiseen ja siihen, että miua tullaan nykimään kohta lahkeesta ja pistetään pataan jos sapuska ei ala äkkiä tulemaan. :D

Tulenarka inspiraatiokyky. Kun olen terveiden kirjoissa, on inspiraationi tehdä asíoita sangen räjähtelävää sorttia. Yhdessä hetkessä istun aamukahvilla ja toisessa silmät kirkastuvat, ryhti suoristuu ja tulee selvät sävelet kuinka NYT HETI teen kaksisataakuusikymmentätuhatta asiaa. :D

Uusi alku! Pääsin eroon hervottomasta ahdistus/terveysongelmakierteestä nimeltä entinen työpaikkani ja täydellinen uupunut puolikkaani; Metsurimies löytyi. :)

VR. Entiseen duuniini kuljin 2,5v 1h/suunta kahdella VR:n junalla, päivän aikana yhteensä siis 2h reissausta ja 4 eri lähijunaa. Hnnnnnngh. Ei se olisi sillai syönyt jos työ olisi tuntunut kutsumusammatilta mutta jösses sanon vaan. :D

Walking Dead! Yksi lempisarjoistani! Zombit ovat lähellä sydäntäni ja kauhusta tykkään muutenkin. Walking Deadissa olen katsonut kolmannen kauden ja odotan saavani neloskauden hyppysiini. :P

Xena. Minulle tulee naissoturi Xenasta mieleen Irdinial Suureni, joka epäonnisista geeneistään huolimatta elää ihan mukavaa marsunelämää jo neljättä kuukautta. :)

Youtube. Olen vuosien varrella seurannut ehkä lähemmäs sataa youtubeen videoitaan postaavaa ihmistä, erityisesti olen viimeaikoina seuraillut jyrsijöihin liittyviä käyttäjiä (esim. Piggiepigpigs, Hoppinghammy, erinshamsters, thesmallpetshop) tai kosmetiikkaan liittyviä (esim. Shaaanxo), Michelle Phan). Olen joskus itsekin pari lifestyletyylista videoa Youtubessa julkaissut, mutta se homma ei ottanut pontta alleen niin piilotin ne veks. Tosin nyt yleisö on pyydellyt kovin possuvideoita, katsotaan jos saisin filmailtua ja tehtyä miun Youtubekanavasta marsukeskeinen. :)

Zooplus ja Zalando, enempi taisi mennä rahaa Zooplussaan eläinten tarvikkeita ja muita tilaillessani.

Åland. Visiteerattiin siellä äidin ja veljen kanssa vuonna nakki ja keppi. (Koita itse keksiä jotain jännää tähän kohtaan! :D )

Äiti. Äiti on ollut miulle suurena apuna kyllä kaikessa ja olemme todella läheisiä. Äiti on viimeaikoina erityisesti jeesinyt monstereiden vahtijana kun olen itse piipahtanut vaikkapa Metsurillani.

Örinä on termi jota äitini on usein käyttänyt musiikkimaustani. :D

Fontti on nyt kummallinen tovin verran, hiukka teknisiä ongelmia.. :D

-M

4 kommenttia:

  1. Oon loukkaantunut, salaatti meni Stuartin edelle. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eih, Stu on onneksi saanut aika paljon näkyvyyttä blogissa muuten. :)

      Poista
  2. Mielenkiintoisia faktoja sulla! Nää jutut on hauskoja kun tulee ihan ajatuksen virtaakin väkisin :D Rustailin nyt ABC:t minäkin: http://karvaistennaisten.blogspot.fi/2014/12/marsuaakkoset-2014-ja-muutama-kirjain.html P.S. Mäki muuten katon Walking deadia, mutta taidetaan mennä vasta toisen kauden lopussa.

    VastaaPoista

Heippa,

anonyyminä kommentoimisen suuresta suosiosta huolimatta pyydän sinua kuittaamaan kommenttisi tunnistettavalla nimellä tai nimimerkillä, kiitos! :)

-M