perjantai 5. elokuuta 2016

Kuulumisia ja paljon kuvia tältä päivältä! :)

Heips!

Nyt kuulkaa otan ihan ensimmäisenä kahvikupin kouran ulottuville niin jaksan lörpötellä. 

Noniin, aloitetaas! :D Olen muuten pääosin siirtynyt kasvikunnan tuottamuksia käyttämään kahvinvalkaisuun, olen todennut tämän hivelevän enempi makunystyröitäni kuin lehmästä saatu maito. Hirmu kallista vain tuo iKaffe, useimmiten käytän jotain basicimpää kauramaitoa, kuten Rainbown.

Ensinnäkin, harmittaa kovasti kuinka viimeaikoina on meidän kuulumiset olleet täällä aika matalamielisiä. Ikävä varmasti lukijankin tulla blogiin ja ensimmäiset kolmisen postausta ovat olleet ei-niin-iloista materiaalia. Se on vain elämää tietenkin, ettei aina voi mennä kaikki putkeen.. Onneksi laskusuhdanteiset ajatkin tuppaavat olemaan vain kausiluontoisia ja sitten osaakin taas arvostaa hyvinvointia näiden aikojen jälkeen. Tämä blogi on kuitenkin pääosin tätä meidän talouden lemmikinomistajaelämää, niin toisinaan ei voi välttyä ikävemmiltäkin asioilta. Moni tietää ettei lemmikkien kanssa aina ole elo kuin ruusuilla tanssimista.

 Vehnänoraita tarjolla, nam!

Nifran ab-kuuri loppui keskiviikkona ja torstaina käytiin taas suu/hammaskontrollissa luottoklinikka Linnunmäessä. Tällä kertaa tohtorina oli omissa silmissäni marsuguruista marsuguruin (vaikka muutkin lääkärit siellä ovat erinomaisia marsujenkin kanssa) Gisle ja hän rauhoitti Nifran tutkimusta varten. Kaksi viikkoa sitten viimeksi operaatiossa oltiin poskesta löydetty oletettu alkava paise muun turvotuksen alta ja nyt kävi ilmi, että poski oli parantunut!! Antibiootti oli tuhonnut tuon oletetun alkavan paiseen ja suusta ei löytynyt muuta kuin hitusen hampaiden tasoitusta! Jukranpujut kuulkaas! Ainoa nyt tällä hetkellä on, että Nifran täytyy saada paino taas nousemaan, mutten usko sen olevan ongelma enää kun ab-kuuri loppui ja hän on nyt lääkkeetön ja ruokahalu pelittää. Eilisestä oli tullut jo 10g lisää. Kaikkiaan olisin tyytyväinen jos ainakin 130g saataisiin painoa nostettua. Nifran massakausi alkoi.. :D Siskonsa Nefi on kyllä hyvinkin... Hmm.. Sellaisessa kunnossa, että jos tuulisi kovasti niin hän ei kellahtaisi kumoon. :D Nefiä ei totisesti ole haitannut jatkuva ruokatarjoilu tuolla sairashäkissä. :D "Voin auttaa!" T. Nefi Nifralle suunnatulla herkkukipolla

Edelleenkin otan päivän kerrallaan täällä, koska täytyy jatkossa tarkkailla juuri noita hammasjuttuja onko niistä riesaa uudelleen (todennäköisesti on jossain vaiheessa) ja kuinka pian (lääkäri arvioi 1-2kk olevan hyvä aikaväli seuraavaa kontrollia varten). Nifra on vasta 2-vuotias, melkein kolme.. Täytyy mennä ajankohta kerrallaan. Hammasvaivat harvoin ovat yksiselitteisesti kerran elämässä hoidettavia marsuilla. Hyvin virkeä, elinvoimainen, osallistuva, innostuva ja herkuilleperso oma itsensä muru on jälleen. Ainoa marsuni joka tunnistaa nimensä ja juoksee heti paikalle. *sydän*

 Heinäpisteellä suhisee. Vai oliko se kaislikossa.. Huomatkaa muuten kuinka Rapsu on melkein kaikissa kuvissa vähintäänkin takapiruna! :D

Gaialla on tuollaiset kauniit, sielukkaat ja herkät silmät. Tai ehkä se hänen luonteessa herkkyys heijastuu juuri silmistä. 

Siivousmeininkiä! Tuo pusukuvioinen pussilakana oli kyllä niin hyvä ostos parisen vuotta sitten H&M:ltä. Näin sen siellä nettisivuilla ja heti ajattelin, että possuille pakko saada tuollaiset aluset! Normaalisti ihmiset taitavat itselleen tai perheelleen sieltä pussilakanoita tilailla.. Kuikkupyllyperhe! :D

Ritari haikailee omiaan. Ihastelee varmaan tuota pyykkivuorta. :D

 Aitaus tänään siivouksen jälkeen! Tuli ihan kivan valoisa kun on tuo vaalea pusulakana ja vaaleanpunaista. Kaikki aitauksen viisi possua ovat piilossa. Yksi kinttu tuolla taitaa näkyä.

 Kauhis on paraatipaikalla ja Rapsu selvästi havittelee hänen asemaansa tuolla sivussa. Mulkaisee siihen malliin, että "kyllä minä sinulle vielä näytän!". Kauhiksella vielä painonnostovälineet tuolla kuvastamassa hänen maskuliinisuuttaan.. :'D

 Taas Rapsu mulkoilee!

 Lähetin tämän kuvan Almond'sin Lealle todeten, että eikö ole hienoin kuva koskaan hänen kasvateistaan. Ritari kurkkaa ja Kauhis pyllistää. :D

Abyjen kokoontumisajot! Nuo kolme viettävät usein aikaa yhdessä. Puhuvat varmaankin samaa kieltä? Maailman marsulasta kaikki kotoisin. Yamsu on tosiaan umpiunessa. :D

Tirppa-muru ja nukkuva Yamsu.

"Zzzzzz.." On mukavaa varmasti puhtailla alusilla kölliäkin. Yamsu on siitä erikoinen, että hän tuppaa nukkumaan niin sikeästi, että monesti minutkin on säikäyttänyt olemuksellaan..

"Vähän uskallan nopeasti analysoida onko kädessä herkkuja" T. Ritari, joka pinkaisi karkuun kuvan jälkeen

Rapsu seuraa taustalla kiinnostuneena tapahtumia (jos hän saisi päättää, olisi tilanteessa ollut popcornia varmasti mukana) kun Kauhis meni isottelemaan Yamsulle. :D

"Olisi edes parempi kanavatarjonta, enemmän saippuaoopperaa, kiitos!" T. Torkkuva Rapsu

Hörps, sinne meni pari kupillista kahvia. :D

-M

4 kommenttia:

  1. Nyt on värit häkissä kyllä kohillaan! :) Ihana Kauhis! Tulee niin mieleen meidän Kinkku ja Käpy tuosta makoilukuvasta. Noin ne meidänkin kermapeput aina noissa Ikean sängyssa loikoilivat <3

    VastaaPoista
  2. Perjantain kunniaksi on Possu-pehmokin popcornaillut siihen malliin, että on menty ihan päin seiniä! :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaha! Se on rankkaa olla marsujen kämppiksenä! :'D

      Poista

Heippa,

anonyyminä kommentoimisen suuresta suosiosta huolimatta pyydän sinua kuittaamaan kommenttisi tunnistettavalla nimellä tai nimimerkillä, kiitos! :)

-M