tiistai 17. marraskuuta 2015

Peruukit viihteellä ja mystiset tassunjäljet.

Heips!

Kiitos kaikille kysymyksiä esittäneille edelliseen postaukseeni kun niitä pyytelin! :) Mukava että niin moni vaivautui ja saankin aika lailla materiaalia niistä kasaan. Videon filmaus saa nyt tovin odottaa kun askareita on useampikin listalla ennen sitä, joten tarkasti en osaa luvata ilmestymisajankohtaa, mutta tulee kuitenkin! :)

Tänään kyhäilin Dodille ja Melchiorille väliaikaisaitauksen taas lattialle pystyyn, yleensä ovat viikon verran saaneet näin asua "muilla mailla". Tai siihen asti kun itse kaipaan jo lattiapinta-alaa omaan käyttööni. :D Jokatapauksessa napsin kuvia tänään peruukeista kun manipedin kautta pääsivät uuteen aitaukseen!

Dodi tiesi hetivälittömästi mistä voisi uudessa asumusratkaisussakin kerjätä vihanneksia tehokkaimmin!

 Dodin taktiikka on, että hän on piilossa kun peruuttaa aitauksen seinää vasten pyllynsä.


Yleistä ihmettelyä.. *sydän*




 Yhteistuumin maisteltiin mökkejä samaan aikaan.

 Melchiorilla oli salamatkustajana Toa Lätt-palanen karvoissa. :D Ei muuten ole takun takkua tuossa karvassa vaikka sekaiselta näyttääkin.



 Dodi vaeltaa.

 "Ootko nyt ihan varma, että kurkkua ei ole enempää?" T. Melchior

  
Kesyhiiriuros Kuvernööri Kolossaali-Kastanjasta muutama räpsy pari iltaa sitten. 

Kuvernöörin versio "deer in the headlights":eista. Ihanan utelias ja tarmokas melkein 8kk ikäinen herra! *sydän*

Margadash Ilomieli eilen. Tärkeimmät asiat on hyvä olla hyppysissä, eli porkkana ja oma fillari. Tuo fillari joutui kyllä roskiin kuntonsa puolesta useista pesuista huolimatta ja tällä aktiiviherralla on nyt käytössä vanha silent spinneri kunnes hommailen uuden.

Tämä oli kyllä mystinen näky! Eräs aamu piti ihan hieroa silmiä että mitä ihmettä; Margadash oli raahannut wc-rullan pystyyn juomakuppiinsa ja vissiin kävellyt sen yli jättäen kuivat (??) tassunjäljet rullaan terveisiksi. :D

Myös Kuvernööri oli miulle jättänyt terkut jyrsimällä yhteen rullaansa hymiön, joka muistutti jokseenkin seuraavaa: " :D ". Harmi, etten tästä tullut ottaneeksi tarkahkoja kuvia niin ei ole julkaistavaa aiheen tiimoilta.

   
Miua ilostuttaa kun pääosin kaikki miun marsut lähestyvät rauhallisesti käyttäytyvää vierasta ihmistä ihan mutkitta. Eihän sitä tiedä jos uusi tuttavuuskin toisi heti alkuun herkkuja! :D Poikkeuksena arimmat Katkis ja Efeldon, jotka myös maanittelulla useimmiten tulevat herkut hakemaan kädestä kuitenkin.

   
Nefikin niiiiin toiveikkaana aina vastassa jos joku lähestyy aitausta. Voi mussukka! *sydän*

Tarkoitus on tästälähin läntätä kaikkiin miun blogikuviin tuo "MARSUMAYHEM". Jos ei muuten niin itse saan siitä mielenrauhaa kun hirveästi taas olen kuullut niitä juttuja kun toisen kuvia viedään luvattomasti omaan käyttöön ja pahimmassa tapauksessa tehdään ties mitä kauheuksia. Minulla on kotona yleensä julisteetkin vinossa ja keskenään vieläpä epäsymmetrisesti, eli miun tyylille aika ominaista on tuon tekstin pomppiminen pitkin kuvia. :D

-M

P.S Se tunne, kun vahingossa neulot hirveässä sukkapuikkojensavutusputkessa liikaa sukanvarteen ja joudut purkamaan osan pois jottei sukkien pyytäjä aivan hukkuisi sukanvarsiin.. :D

4 kommenttia:

  1. Miulla olisi kysymyksiä Melchiorista. Meneekö sen turkki pissaan että sitä pitäisi pestä? Tai pitääkö sitä turkkia harjata joka päivä? Oikeesti ehkä tiedätkin, mut oon haaveillut teddystä/rexistä/ch-teddystä ja mahdollisesti lunkayrastakin.(mitenköhän se kirjoitetaan. :D) Myös sellainen outous kuin sileäkarvainen on käynnyt mielessä, mutta eiköhän se sellainen olisi liian erikoinen mulle. Siis oikeasti? Marsu jolla on sileäturkki? Mulle tärkeämpi ominaisuus kuin se, et marsu viihtyy sylissä on se, että miten se on häkissä. Sellainen utelias,kuikuttava ja rohkea olis ihana<3 Ehkä siksi mä pidänkin Nuutista<3 Mitään häkissä vain nukkuvaa marsua en tahtoisi. Oikeasti se fiilis kun koivukylän faunattaressa on teddy ja aby mix. myynnissä. Just niitä sun lempirotuja. Ne ois vielä uroksiakin. Ja sit äiti pudottaa sut pilvilinnoista sanomalla että ei. :/ Koivukylän faunatar ostaa eläimet perheistä ja kasvattajilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melchiorilla on itseasiassa tosi siisti turkki jos vain itse toisinaan lyhentää hänen pyllykarvansa joitteivät sotkeennu. Melchior on lunkarya peruaani, joka tarkoittaa tuollaista itsestään kihartuvaa pitkää karheaa karvaa ja koska karva kihartuu itsestään kevyesti niin ei takkuunkaan juuri mene. En ole itseasiassa yhtäkään takkua tainnut Melchiorista löytää koskaan, ainoastaan lyhytkarvaisiin kuikkuihin verraten poikkeavampi hoitotoimenpide on se pyllykarvojen ajoittainen lyhentely tylppäkärkisillä saksilla. Oletettaen siis tietenkin, ettei halua säästellä karvoja näyttelyihin, jolloin käsittääkseni pitkiksen turkin nyytitys saattaa olla hyvä keino pitää turkki kunnossa. Ehkä yksi pyllynyytti? Noista löytää varmaankin tietoa enempi näyttelypalstoilta ja muilta. Lunkat kuulemani mukaan aika usein eivät ole aivan sieltä sosiaalisimmasta päästä.. Tuo miun Melchiorkin on kyllä kärttyisin marsu näistä kaikista, totisesti ei halua ihmisen seuraa yhtään ylimääräistä.. :D

      Marsujen roduissa on kyllä paljon valinnanvaraa, ehkä kannattaa kysellä suoraan jonkun tietyn rodun kasvattajalta kyseiselle kuikkuversiolle tyypillisestä käytöksestä. Kaikki kuikut ovat kyllä yksilöitä eikä rotu lopulta taida paljoa käytöstä määrittää, poikkeuksia on aina joukossa. :)

      Poista
  2. http://www.zoopermarketti.fi/joulutarvikkeet/trixie-joulukalenteri-jyrsijlle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miusta tuo on kyllä hauska idea, en ainakaan muista että viimevuonna olisi näin paljoa mainostettu noita lemmikkien joulukalentereita. Noissakin katsoisin aika paljon sitä terveellisyyttä, itsetekemällä voisi myös saada ihan hauskan kalenterin aikaan jos vaikka olisi tiettyjä kuivattuja vihanneksia, hedelmiä ja kenties terveellisenlaisia marsunkeksejä luukuissa. :) Sitä tuumin myös, että tälläisellä eläinmäärällä pitäisi olla valtavat luukut kalenterissa että kaikki saisivat jotain.. :'D

      Poista

Heippa,

anonyyminä kommentoimisen suuresta suosiosta huolimatta pyydän sinua kuittaamaan kommenttisi tunnistettavalla nimellä tai nimimerkillä, kiitos! :)

-M