lauantai 16. maaliskuuta 2019

Marsueukon kommelluksia

Hei vaan!

Tällä kertaa tuumasin jakaa pari jokseenkin huvittavaa tapausta mitä tälläinen (krhhhmm) ylihuolehtiva marsunainen on kohdannut. 

Ritarin pyöreä pehva ja toki pari muutakin edustusta. Nefi (tuolla vesipullolla) on kaikista äänekkäin juoja näistä kaikista. Hän juo edelleenkin niin kuin vesipullo olisi hänelle suuren summan velkaa ja toisinaan joudutaan sen takia laittamaan telkkarista iltauutiset kovemmalle, että kuullaan niistä edes jotain. :'D Ihan poikasesta asti Nefin tyyli on ollut tälläinen. Usein vielä huikataan hänelle "Hyvä Nefi, näytä sille pullolle!" kun murmeli on siellä vesivarantojaan täyttämässä. :'D

Aitauksen porukka.

Dodi mielipuuhassaan, eli kaaoksen aiheuttamisessa. Hän on erikoistunut kiskomaan heinät alas heinäseimestä, tallomaan ne ja huutamaan sitten kun ei ole "mitään ruokaa".

Dodi on tuossa keltaisen kaukalon toisella puolen. Melchior lymyää jossain jemeksessä. Vasemmalla alhaalla on tyhjä iso terra jossa säilön heinäpusseja. (Ehkä saatan myöntää, että salaa haaveilen uudesta syrkistä...Kun on tuo iso terrakin tyhjillään.) Sen vieressä on kesyhiiriuroksen Niksikkään Nirpertin kämppä ja oikealla reunassa näkyy hieman sinistä minidunaa, jossa asuu campsypappa Vipeltävä Vilinusaurus. Jotenkin nuo kynsisakset ja fikkari ovat jääneet heilumaan tuohon pöydälle kun ovat niin hyvin siinä hollilla. Välillä voi yllättäenkin tarvita ja kiva löytää tarvikkeet nopeasti. Taskulampulla tarkistan erityisesti marsujen silmiä jos tahdon nähdä kaihitilanteen tai epäilen jos silmässä olisi roskaa. Taskulampusta on oikeastaan tullut tosi must have -tarvike minulle marsuja huoltaessani!

Yllä kuvassa näkyy puinen seinäkello (jonka Herra S on joskus peruskouluaikoina tehnyt), se liittyy vahvasti seuraavaan stooriin. Istuin sohvalla olkkarissa (eläinhuoneen vieressä) ja taisin olla jokseenkin stressaantunut jo valmiiksi. Aloin kuulostella, että ei hitsi, mikä on tuo ääni! Onko jollain marsulla hengitystieongelmia? Onko hengitystietulehdus? Kakooko joku? Minä sitten pinkaisin eläinhuoneeseen jo valmiiksi matkalla henkisiin huolihousuihin asuni vaihtaneena kuin supermies ikään ja pian kävi ilmi, että ääni minkä olin kuullut oli seinäkellon raksutus. Seinäkellon raksutus! Onni että kyseessä olikin vain se, eikä kenenkään hengitystieongelmat. Tuollaisesta tulee kuitenkin mieleen paljonko tuleekaan kerättyä kierroksia marsujen hyvinvointiin liittyen. Ehkä joku osaa samaistua tähän jos on kovin tarkkana omien lemmikkiensä suhteen. Saattaa myös olla, että asiaan on vaikuttanut se kun suuri osa marsuistamme on jo eläkeiässä ja jos sitten sen myötä olen vielä kahta kovemmin kuulolla. Tuo kellokin oli ollut jo kuukausia tuolla paikalla raksuttamassa ja yht'äkkiä vain keksin, että nyt jotain on vialla kun kuului tuo ääni. :D

Dodilla ja Melchiorilla on siis kaksi 120cm häkkiä peräkkäin ja pääsevät kulkemaan tuolta keskeltä puolelta toiselle. Olen sille kohtaa koonnut puruja keoksi, että ei tarvitse näiden pappojen loikkia isommin laidan yli. Hieman huonosti näkyy, mutta siinä laidassa törröttää taiteltu vessapaperihylsy. Sen funktio on peittää yksi rakenteellinen reikä tuosta laidasta, ettei muruilla kynnet mene hypätessä sinne ja katkea. Hyvin on toiminut tämä "patenttiratkaisu". Vipeltävän Vilinusauruksen dunan alla on hamsterinruokaämpäri ja harvemmin tarvittavia marsujen terveydenhoitotarvikkeita on tuolla toisessa ämpärissä.

Sitten toiseen kommellukseen. Jälleen olin meidän olkkarin sohvalla varmaankin neuletyöhön uppoutuneena kun kuulin ihan selvää pissauikutusääntä. Tai kuvittelin sen olevan sitä. Heti pelästyin, että Gaialle on tullut vuosien takainen virtsatietulehdus (joka oli aiheutunut pienistä virtsakiteistä) takaisin ja ponkaisin taas henkiset huolihousut jalassa kuuntelemaan eläinhuoneeseen tarkempaa lähdettä tuolle ajoittaiselle uikutukselle. Gaia sattui juuri olemaan vesipullolla ja todella katsoi minua ihmetellen kun höselsin ja tarkkailin häntä melkeimpä suurennuslasilla kipuisia merkkejä etsien. Taisin jopa hänen pehvaa haistaakin, sillähän voi myös päätellä jos on pissatulehdus jos pissa haisee omituisen imelältä/makealta tai muuten poikkeavalta. En kuitenkaan havainnut mitään ja sitten se uikutus alkoi taas kuulua. Pyörin kuin väkkyrä yrittäessäni paikantaa mistä se kuului eläinhuoneessa, epäilin hetken varmaan kaikkia hysteerisyydessäni. :D Kun olin asiaa tutkinut varmaan melkein puoli tuntia tulin siihen tulokseen, että ääni tuli YLÄKERRASTA. NAAPURISTA. Naapurin ilmeisesti kissa tai koira poti jotain terveysongelmaa tai tilannetta, joka kuulosti hyvin samankaltaiselta kuin pissavaivaisen marsun uikutus. Hetken pohdin asiaa menenkö naapuriin sujauttamaan lapun luukusta tästä havainnostani, mutta se olisi ollut kyllä varmasti heidän mielestä tosi outoa. Eikä tuota ääntä kuulunutkaan kuin tuon puolikkaan päivän ajan silloin tällöin, taisi olla homma siellä hoidossa. Voi sitä helpotuksen määrää kun mitään katastrofaalista ei löytynytkään meidän muruilta ja tilanne ei vaatinutkaan minulta mitään kierrosten nostamista sataan miljoonaan (mihin olen taipuvainen jos murut sairastaa). On nämä taas näitä..

Muu kommellus marsuihin liittymättömästi on seuraavanlainen. Tiistaina otin käyttöön uudet talvikengät vanhojen hajottua palasiksi. Miksihän ajattelin sen olevan hyvä idea, että heti alkuun voi lähteä 4km sisäänajokävelylle näiden uusien maihareiden kanssa ilman tuplasukkia tai laastaria! Ensimmäisen 100m jälkeen jo tiesin, että pitäisi kääntyä kotiin vaihtamaan kengät, mutta aikataulu olin niin tiukka etten ehtinyt. Tuloksena siis oli elämäni pahimmat rakot kumpaankin kantapäähän, oikeastaan aika pitkälti ovat olleet vereslihalla (tyylillä zombieleffan maskeeraukset) ja nyt vasta tänään lauantaina alkaa hieman helpottaa etten onnu kotonakin niiden ollessa niin kipeät. Ostan niin harvoin uusia kenkiä (maihareita) kun käytän edelliset aina loppuun (yhdetkin palvelivat uskollisesti viisi vuotta) ja se johtaa siihen etten muista kuinka kamalia rakot voivat olla. :D Jos nyt muistan jatkossakin tämän.. Huvittavinta tai nolointa on se, että näillä uusilla kengilläni kipittelin tapaamaan (onneksi tuttua) asiakasta ja jouduin häneltä pyytämään kotimatkaa varten laastaria kantapäihini. Ai että kuinka nolotti, minullakin reilussa vuodessa tulee 30-vuotta mittariin ja tälläisessä asiassa piti pyytää apua (ja suuri kiitos tälle tutulle asiakkaalle joka ystävällisesti antoi minulle laastaria pari pätkää). :'D Seuraavana päivänä tästä menin tapaamaan erästä uutta asiakasta ja mietin mahtoivatko he ihmetellä miksi minulla oli vain risaiset kesätennarit jalassa (kun muita kenkiä en saanut jalkaan vaikka kantapäät oli paksusti paketoitu sukkien alla) vaikka ulkona on lunta ja jäätä. Oli pakko myös korkata fillarikausi kun kävellen en pystynyt kulkemaan paikasta toiseen. Onneksi tuo käynti taisi kuitenkin mennä varsin hyvin, huvittaa vain tuo kun menee itseään edustamaan niin pelmahtaa paikalle risaisissa kesätennareissa. Talvella. :'D

Jos sitä seuraavaksi siitä viimesyksyisestä muutosta sitten postaisin.. :D

-M

torstai 24. tammikuuta 2019

Marsujen kuulumiset - Karvaisen plussapallon paluu!

Hipsis hei!

Kyllä, minä täällä taas. Olen edelleen olemassa ja ei ole blogi päässyt kokonaan unohtumaan. Monesti tässä viimeisen puolen vuoden aikana on tullut orastava inspis tänne rustata, mutta juuri samassa hetkessä on tapahtunut jotain mieltä madaltavaa (yleensä eläinten jokin terveysoireilu, jota seuraa aina henkiset huolihousut minulle kinttujani koristamaan) ja inspiraatio on lähtenyt yhtä nopeasti kuin tulikin. Nyt päätin, että kertakaikkiaan otan rennomman otteen tässä blogihommassa, vaadin ennen itseltäni aina niin "sata lasissa"-suhtautumista. Ennen aina ajattelin, että kaikki ajan myötä otetut marsukuvat kuuluvat blogiin kronologisessa järjestyksessä ja kaikesta pitää postata. Tämä on luonut vierivän lumipallon kaltaista painetta minulle jatkuvasti kun aina vain kuluu enemmän aikaa ja enemmän asioita kertyy mistä ei ole tullut rustailleeksi. Lopulta jopa ahdistaa edes aloittaa kun tuntuu olevan siellä jossain kasan alimmaisena itse, eikä tiedä mistä kohtaa lähtisi kauhomaan.

Nyt heitän kuulkaa jalalla koreaksi ja postaan kuvia EILISELTÄ ja sivuutan viimeisen puolen vuoden aikana kertyneen marsupehvapitoisen kuvakertymän (jota itseasiassa ei ole edes kovin paljoa, ei ole tullut ihmeemmin kuvailtua). Lisäksi nyt vihdoin yli vuoden jahkailun jälkeen olen hommannut läppärin ja tällähän on jukuleissönin paljon helpompi päästä bloginkin kimppuun monestakin eri paikkaa kun ennen olin sidottu tuohon nyt jo yskähtelevään pöytäkoneeseen. Olen niin liirumlaarum, että kännykällä pitkien sepustusten kirjoittelu olisi aikamoista ajanvietettä. :D Tosiaan, tarkoitus on päästää irti ylimääräisistä paineista mitä helposti tulen kerryttäneeksi itselleni (kuten tuo "nyt kaikki marsukuvat julki aikajärjestyksessä") ja sen myötä toivon ilon ja inspiraation löytyvän jälleen. Moni pyörittelee silmiään kun joku selittää suu vaahdossa (toivottavasti ei kuitenkaan rabiesta potien) uuden vuoden lupauksistaan. Minäkin pitkästä aikaa tein niinkin hurjan lupauksen vuodenvaihteen tiimoilla itselleni, että tahdon olla rohkeampi tänä vuonna. Rohkeutta sekin on kun rikkoo totuttuja käytösmalleja ja tekee toimia parantaakseen hyvinvointiaan vaikkapa henkisen stressin/muun paineen suhteen. Olen hieman ylpeä itsestäni, että tämän läppärin myötä suhteellisen kärsivällisesti opettelin minulle ihan uusia elektronisia asioita (luin jopa ohjeita :'D) kuten läppärin käyttö, mitä siihen liittyy ja opettelin käyttämään minulle tuntematonta kuvanmuokkausohjelmaakin. Moni tietääkin, etten ole mikään elektroniikan ihmelapsi ja suhtaudun uusiin asioihin siinä aihepiirissä usein aika jähmeästi. (Olen varmaan vanhana tosi letkeä tyyppi, kröhöm...) Suuri kiitos myös Herra S:lle kun parikin kertaa pelasti neidon pulasta. Minulla oli mitä yksinkertaisimpia ongelmia läppärin kanssa mihin en millään keksinyt ratkaisua ja herra tuli luo, klikkasi jostain kohtaa ja tadaa, ongelmani olivat päihitetyt. :D

"Haloo?"

Niin tavallinen tilanne, Nefi kyttää tuleeko herkkuja ja Ritari on kipittämässä luo tarkastamaan saman asian.

"Mitä täällä tapahtuu?" T. Kauhis

Marsujen kuulumiset
RITARI (kuvaustilanteesta tietysti kipittämässä karkuun)
Ritarilla oli syksyllä tosi kurja hengitystietulehdus (paikallinen ell kirjoitti "hengitystieoireilu" diagnoosin kohdalle). Useimmiten tässä vuosien varrella mitä näitä yksittäisiä hengitystieoireiluja meidän marsuilla on jokunen ollut on ne olleet ylähengitysteissä, jolloin marsulla hengitys usein pörisee/rohisee ja esimerkiksi nenästä saattaa tulla eritettä. Ritarilla oli kuitenkin sellainen versio, jonka olen nähnyt vain kerran aiemmin yli vuosi sitten kun Katkis-muruselleni tuli keuhkojen alueelle ärtsy tulehdus (tässäkin tapauksessa varsinainen diagnoosi taisi olla "hengitystieoireilu" jos en väärin muista) ja hän sitten lähtikin pian tämän yhteydessä. Pelotti aika tavalla kun huomasin Ritarilla samankaltaista oireilua (voimakasta pumppaavaa hengitystä ja kyljestä kuunneltuna keuhkoissa outoa ääntä), tietysti muutenkin vaisua käytöstä ja laumatoverit parveilivat hänen ympärillään jatkuvasti hoitamisaikeissa. Otin ensimmäisen ajan minkä sain meidän läheiseltä klinikalta (en saanut siinä hetkessä kyytiä Linnunmäkeen, joka on luottopaikkamme) ja sinne henkiset huolihousut jaloissa kipitin Ritaria näyttämään. Ritari sai klinikalla antibioottipistoksen, minä olin kotona aloittanut tohtorin ohjeiden mukaan aiemmin tulehduskipulääkkeen annon ja nesteytystäkin Ritarille annettiin pistoksena. Voi reppanaa kun ikinä ei elämässään ole sairastanut mitään ja hän huusi kuin syötävä pistostilanteissa.. Saatiin kotona annettavaksi antibioottilääkkeeksi minulle aiemmin tuntematonta valmistetta (Exoflox) ja ohjeet sen laimennukseen aina ennen antoa. Oli tosi hurjaa kun valmiste oli niin vahvaa, että se piti ennen antamista ehdottomasti laimentaa vedellä, minä kun olin marsuilla tottunut Ditrim Duploon.. Luotin kuitenkin tietysti eläintohtorin ammattitaitoon ja pelko pehvassa mietin miten Ritarin maha kestää noin vahvan lääkkeen. 2x/pv 10pv ajan kotona annettavaa lääkettä annoin aina samassa yhteydessä kuin tukipuuroa (Recovery Plus), että olisi jotain siellä vatsassa varmasti ennen kuin droppi sinne humpsahtaa. Muistaakseni neljäntenä-viidentenä päivänä vasta oli selvä parannus tuossa hengitystieoireilussa, tulehdus taisi olla aika sitkeää sorttia (ja ehkä siinä mielessä hyväkin, että lääke oli aika ärjyä). Ritarilla meni vatsa sekaisin noin viikko kuuri aloituksesta ja myös kuurin jälkeenkin sai olla tosi tarkkana ettei anna hänelle edes kurkkua tai pellettiä. Vain heinää, tukipuuroa ja vettä. Ritarin vatsa oli tosiaan herkillä monta viikkoa vielä tuon kuurin jälkeen ja hänellä lähti myös karvat kaulasta. Tuo karvojen kaulasta lähtö johtui siitä, että antaessani suun kautta hänelle tuota vahvaa lääkettä sitä toisinaan saattoi jokin pisara mennä ohi suun ja valua kaulalle. Aina pyrin pyyhkimään tuollaiset pois heti, mutta kaikkea ei saanut pois ja hänellä aika lailla paloi pois karvat kaulasta sen vuoksi. Lisäksi itsekin huomasin lääkettä antaessani, että se kirveli kohtuuherkkiä atoopikon käsiäni jos plörähti yhtään sormilleni sitä. Ritarilla kun oli useamman viikon vatsa tosi herkillä putosi hänellä myös paino aika reippaasti. Hän on normaalisti 1100g tienoilla, nuorempana 1100-1200g. Häneltä lähti muistaakseni reilusti yli 100g sairasteluissa, mutta oi miten se tuntuukin ihanalta kun hän on saanut painon jo kerrytettyä takaisin! Tuntuu ihan megasuurelta lahjalta, että Ritari totta tosiaan toipui tuosta sairastelustaan (varmasti laumatoverit tsemppasivat paljon myös) ja täytti joulukuun alussa 5-vuotta! Voisi melkein todeta "Karvaisen plussapallon paluu". *sydän*


YAMSU
Yamsu on tosiaan kaihin myötä sokeutunut jo reipas vuosi sitten ja hän on meidän vanhin marsu tällä hetkellä 5v4kk iässä porskutellen. On ilahduttavaa kuitenkin päivittäin huomata juuri sen "vanhan kunnon Yamsun" olevan läsnä, toisinaan pitää kavereille dramaattisesti huudella ja jupista ja mukavuudenhalu menee ylitse kaiken muun. Yamsu on aina ollut kova nukkumaan päiväunia ja hänellä onkin siihen puuhaan lempparimökki, jossa ryhtyy usein koisimaan. Hän on kyllä pysynyt oikein hyvässä massassa vaikka ikää onkin jo jonkin verran. Yamsu on laumahierarkiassa aika korkealla. En muista nähneeni, että kukaan olisi häntä hätistellyt. Paristi tässä viimeisen vuoden sisään on tullut sellainen hetki, jossa olen epäillyt Yamsun käyttäytyvän hieman dementoituneesti (jotenkin ihan pihalla kaikesta ollut ja huutanut), mutta ne menivät ripeästi ohitse kun menin hänelle juttelemaan. Näön menetyksen myötä Yamsu on alkanut myös tepastellessaan ympäri aitausta ikään kuin "ääniluotaamaan", eli höpöttelee mennessään ja ilmeisesti kuulemiensa äänien perusteella päättelee missä on mitäkin. Yamsu on reipas mummeli hoitamaan myös ystäviensä silmiä, mikäs sen suurempi ystävyyden ele kuin toisen silmien putsaus!


TIRPPA
Tirppa on meidän juniori. Hän täytti 28.12.2018 vasta 4-vuotta. Hänen kehonrakenteensa on jokseenkin tynnyrimäinen, ei todella näy vielä iän tuomaa "rapistumista". Tirppa on aina ollut kova tyttö jupisemaan, höpöttelee itsekseen minkä kerkiää. Tirppaa myös jännittää uudet tilanteet aika paljon ja hän on atleettisuusluokitukseltaan hieman ehkä kömpelö. Hän on kyllä tosi symppis kun tepastelee jupisten ja sitten kun loikkaa heinäpisteelle voi tuo loikka olla ennemminkin "yksi jalka kerrallaan laidan yli". :)

"Tämä ei lukenut sopimuksessani, olen niin out of here!" T. Tirppa

KAUHIS
Kauhis 4v10kk on edelleen hieman dramaattinen vellihousu tuolla laumassa. Tytöt määräävät häntäkin, vaikka hän aina silloin tällöin tytöille pehmeästi huristeleekin. Hänellä on tullut takaisin tuonne päälaelle vasemman korvan ylle pieni talipatti. Se on kertaalleen jo joitain vuosia sitten eläintohtorilla tyhjennetty, mutta tuli takaisin ja tällä kertaa tuo patti ei ole vielä "kypsynyt" tyhjennystä varten. Hänellä on hieman ollut tekemistä etualahampaiden kanssa, kertaalleen käytiin jo syksyllä marsutohtorilla niitä operoimassa. Epäilen hyvin vahvasti, että tämä vellihousuherra on juossut säikähtäessään päin mökin ulkonevaa kulmaa ja toinen alaetuhampaista on sen takia hieman siirtynyt. Tämä hammashomma on kuitenkin hoidossa ja tarkkailun alla, ei siinä sen kummempaa. Kauhiksella on selvästi nuoruusvuosien potra lihasmassa jäänyt taa, vaikka ruoka maistuu enemmän kuin hyvin.

NEFI
First things first, *dramaattista rumpujen pärinää* Nefin kuuluisa pyllytöyhtö on hieman harventunut! Nefi (3pv Yamsua nuorempi, 5v4kk) on ottanut supersosiaalisen siskonsa Nifran lähdön (vuosi sitten) jälkeen sosiaalisen marsun roolin itselleen. Nefi on kaikkein suurin herkkujen kuikuaja ja hengailee tosi paljon aitauksen laidalla tuijottamassa vaativasti herkkupalvelua. On huvittavaa kun nykyään meillä asunnossa sohvalta näkee suoraan eläinhuoneeseen ja Nefi on tuttu näky töllistelemässä takaisin. Välillä hän päästää sellaisen pienen, mutta sitäkin vaativamman sävyisen kuikutuksen "hei nyt sitä palvelua kuin olisi jo!". Syksyllä samalla kertaa Kauhiksen kanssa nämä kaverit kävivät marsutohtorilla hammasjuttujen tiimoilta. Nefi oli alkanut hieman irvistelemään syödessään pellettejä ja hänen edesmenneen siskonsa kroonistuneen hammaspiikkihistorian tietäen aikamoiset huolihousut jalassa menin Nefiä tohtorille näyttämään. Onneksi Nefillä on vain tosi pientä epätasaisuutta poskihampaissa aika edessä ja meininki on nykyään irvistämätön. Lieneekö sitten liittyvä tuohon kun Nefi saa ylivoimaisesti eniten pellettejä rouskuteltavakseen. Vaikkei saisi varmaan niitä lemppareita nimetä omasta katraasta on Nefi siskonsa Nifran jälkeen häikäilemättömästi minun lemppari. Nefillä on myös ollut kaihia jo parisen vuotta, hänellä se on levinnyt ihan hissuksiin ja näkyy sameutena koko silmissä (lääkärikin aikanaan kaihin huomasi muussa asiayhteydessä). Nefi on kyllä tuosta näkökyvyn laimenemisesta huolimatta tosi tarkka aisteissaan, hän heti huomaa jos kävelen eläinhuoneen ohi ja sinkoaa aitauksen laidalle herkkuja huhuilemaan.


GAIA
En ymmärrä mikä supervoima Gaialla 5v2kk on. Hän näissä kuvissa näyttää tosi pieneltä vaikka on minun suurin marsu! Gaius maximus on tosiaan säilyttänyt painonsa aika samoissa lukemissa vaikka lihasmassa onkin iän myötä laskenut. Gaia on ollut aina 1200-1300g huitteilla ja hän on rakenteeltaankin aika iso marsu. Hän on tarkalla ruokavaliolla ollut jo pitkään, ei lainkaan pellettejä ja tuoreistakin saa vain tomaattia tai kurkkua. Gaia on herkkä oireilemaan virtsateillään jos ruoka on ollut hänelle liian runsasta. Silti paino on pysynyt noissa lukemissa, vaikka syö vain heinää ja kerran päivässä c-vitaminoidun kurkunsiivun. :D Kai sekin on oma supervoima. Gaialle on myös tullut tuohon vasempaan kylkeen pieni talipatti, sille ei tarvitse tässä vaiheessa vielä tehdä mitään. Hän on varsin säpäkkä rouva ja auta armias jos hänen kynnet tahdot leikata.. Vuoraan itseni aina pyyhkeellä, ettei hampaat iske kiinni paitaani tai ihooni ja Gaialle tuntuu olevan toimivinta antaa suuri kurkunpala syötäväksi samalla kun leikkaan kynsiä häneltä. Harhautustaktiikka toimii ja vähentää ihmisvahinkoja. :'D Olen edelleenkin valkoisten jyrsijöiden fanittaja ja Gaia on kyllä omaan silmääni yksi kauneimmista meidän marsuista.


DODI
Voi Dodi. Hän on koko marsulan suurin huutaja. Jos heinät on kaikki revitty alas heinäseimestä ja tallottu jalkoihin kuulen siitä varmasti ja kuulen siitä niin kauan kunnes teen asialle jotain. :D Sama juttu jos toinen heidän vesipulloistaan on juotu tyhjäksi, Dodi varmasti tiedottaa siitä. Hänellä oli alkusyksystä ylähengitysteissä oireilua ja söi siihen antibioottikuurin. Tuo hänen elämänsä ensimmäinen ab-kuuri (varmaankin yhdistettynä ikään, nyt 5v1,5kk) kuitenkin pisti hänellä niin suoliston ja vatsan uuteen uskoon, että hänellä meni ruokavalio tyystin uusiksi. Dodin ruokavalio koostuu nykyisin heinästä ja papanapuurosta. Papanapuuro pitää sisällään kaksi terveen marsun papanaa, hieman Recovery Plus-tukipuurojauhetta ja silloin tällöin laitan miniripauksen kuurina hevosille tarkoitettua oluthiivaa hänen puuroonsa. Oluthiivasta minulle vinkkasi parikin ystävää ja eläinlääkäriäkin kun pohdin ääneen vaihtoehtoja millä saisi Dodin vatsan kuntoon. Dodin maha ei kestä yhtään mitään tuoreita eikä yhtään pellettiä, mikä on suuri muutos aiempaan jolloin hän sai kaikkea mahdollista mitä marsuille tarjosinkaan. Tällä puuro-heinälinjalla hän pysyy kunnossa. Dodi on niin tottunut saamaan aina aamuisin puuronsa, että hän onkin tarkin noista kaikista aikataulun kanssa. Dodi huutelee aina jos hänen mielestään puuroaika on viivästynyt (auta armias jos nukut viikonloppuna pari tuntia arkea pidempään) ja toisinaan hän taitaa huudella ihan vain varuiksi ja pitää jöötä. Hönö-Taavetti ja Tauno-Taavetti ovat Dodin lisänimiä tässä meidän taloudessa. :)

MELCHIOR
Melchior on edelleen oma erikoinen itsensä. Hän kun asuu Dodin kanssa on itsekin aika rajatulla ruokavaliolla. Toisaalta tämä ei haittaa, koska olin huomaavinani aiemmin hänellä mahdollista virtsatieoireilua jos pellettejä oli tullut syötyä liikaa. Aamuisin kun Dodi saa puuronsa saa Melchior viipaleen kurkkua c-vitamiinilla höystettynä. Hän vaikuttaa ihan hyvinvoivalta tällä heinä-kurkku -ruokavaliolla. Melchiorin pitkää karvaa olen aina aika-ajoin ajellut trimmerillä, koska se kerää roskia jotka sitten kutittavat häntä (ja tekevät entistä kiukkuisemmaksi). Melchiorin 5v1kk luonnetta kuvailisin edelleen "ulkoavaruudesta". Kaikki uudet hajut ovat hänestä uhkia ja tulee juosta karkuun. Olen monesti ajatellut, että tahtoisiko Melchior maistaa nykyistä pellettiä mitä muut marsut syövät. Tämä on kuitenkin aina mennyt niin, että kun hän on saanut haistaa yhtä pellettiä hän jähmettyy kauhusta kankeana ja sinkoaa karkuun. Uudet hajut ovat selvästi uhkia. :) En halunnut häntä hätistellä kuvia varten joten tämä "ei haastatteluja kiitos"-kuva saa riittää.

Rapsu
Menetimme rakkaan Rapsumme 24.11.2018. Hänen kuntonsa vain äkisti romahti tyystin ja aika oli tullut. Hän ehti 5,5vuoden ikään (hän tuli minulle puolivuotiaana) ja sai varmasti meidän luota hyvän elämän. Vaikka kaihi olikin viimeiset 1-2 vuotta vienyt häneltä näön oli hän kuitenkin laumassa hiljainen johtaja, jota kukaan ei kyseenalaistanut. Lauman vanhin naaras. Rapsu oli äärimmäisen chilli marsu ja ilmeikäs. Hän kautta aikojen tykkäsi aina tutkia outoja tuoksuja (muistan aina kun hän nenä pystyssä ihmetteli kotiintilatun pizzan tuoksua) ja usein jos jotain outoa tapahtui oli Rapsu se ainoa joka ei juossut pää viidentenä jalkana piiloon. Hän myös ehkä hieman erikoisella värityksellään ihastutti monia ja Rapsu taisi kerryttää aikamoisen fanijoukon itselleen elämänsä aikana. Nyt meidän marsulassa vanhin yksilö on Yamsu, joka on jo 5v 4kk ikäinen. Rapsua jäi iso ikävä. Ei auta vaikka kuinka olisi tiedossa toisen korkeanlainen ikä, silti tulee suuri suru kun pieni ystävä lähtee.

Menetimme syksyn aikana myös viimeiset gerbiilini, siskokset Suditusylitarkastajan ja Siksak-Silppurin. Samoin toinen campsyveljeksistäni nukkui pois juuri ennen kuin olisi täyttänyt 2-vuotta. Myös Metsän Omena, ihana syrkkirouvamme lähti alkusyksystä ja jätti tomeran tepastelijan aukon perheeseemme.

Niksikäs Nirpertti
Niksikäs Nirpertti on meidän uusin lisäys perheeseen. Hän on kesyhiiriuros, joka ei sopinutkaan ystäväni pienimuotoiseen hiirikasvatukseen hyvin vilkkaan luonteensa takia. Nirpertti muutti meille siis lemmikkikotiin. Sangen kummallista kuinka tiettyjen ystävien käydessä meillä kahvilla on putkahtanut samalla näitä pikkujyrsijöitä usein lisää.  Kröhöm.. Historia tietää useammankin tälläisen tapahtuman hamstereidenkin tiimoilta asunnossamme tapahtuneen. :D Nyt tosin viimeisen vuoden on ollut hyvin rauhallista tässäkin aihepiirissä. Mutta Nirperttiin! Hänellä ei ollut varsinaista nimeä vaikka sukupaperit sainkin hänen mukanaan. Tosin koska olen maailman käytännöllisin ihminen hukkasin tuon paperin jonnekkin eläinhuoneen kaappien syövereihin ja en nyt muista Nirpertin tarkkaa syntymäpäivää. Muistaakseni kesäkuussa 2018 kuitenkin, korjaan jahka osuu info eteen.

Nyt tämän uusimman vahvistuksemme myötä nelijalkainen perheemme koostuu kahdeksasta marsusta, yhdestä pappahamsterista ja yhdestä kesyhiirestä. Kaukana tuntuu olevan ne ajat kun oli yli 20 korvaparia eläinystäviä meillä eloa vilkastuttamassa.

Muita kuulumisia
Suurempia tapahtumia viimeisen puolen vuoden sisään on myös meidän muutto loka-marraskuussa. Muuttomatka ei ollut kuin kivenheiton mittainen, mutta muutto on aina muutto. Nyt ollaan eläinkatraamme ja Herra S:n kanssa pohjaratkaisultaan ihan erilaisessa asunnossa kuin aiemmin, eläinhuoneen kokoluokka pysyi kuitenkin samana (vaikka luulin ensin sen olevan suurempi kuin aiemmin). Tästä muutosta ja uudesta eläinhuoneesta teen ihan oman postauksen!

Tällä viikolla sain viestin ystävältä, että hän tulee pikaisesti tuomaan minulle lahjan. No minä sitten kärppänä kyttäämään pihalle, että mitähän ihmettä minun päänmenoksi on keksitty. :D Hän hieman alusteli puheillaan laukkuaan kaivaessaan siihen malliin, että sain käsityksen "marsusta joka muuttaa meille". Ratkesin nauruun kun hän putkautti laukustaan tämän kuvassa näkyvän virkatun pitkäkarvaisen marsun! Aivan ihana ja todellakin pääsi eläinhuoneessa paraatipaikalle! :'D Lämmin kiitos ystävälleni tästä ihanasta lahjasta. *sydän*

Myös vanhan rikkaimurini hajottua jo ehkä vuosi sitten (joku saattaa muistaa minun hehkuttaneen rikkaimuria aitauksen siivousvälineenä aiemmin) oli ihan huippua, että päästiin joulun jälkeen rikkaimurikaupoille! Tuolla kuvassa takana vähän näkyy kyseistä vempelettä. Ulkonäöllisesti tämä on sama kuin aiemminkin, mutta ovat selvästi lisänneet tehoja tähän uudempaan malliin. Marsuillakin meni hetki, että tottuivat taas äkkiseltään tuohon pörinään vaikka ovatkin tottuneet minun usein kolistelevan ja möykkäävän kaikenlaista. (Herra S kutsuu minua myös nimellä "Möykkä-Meri". :'D)

Tästä päästäänkin aasinsillalla siihen, kuinka on ihana huomata näin pitkän marsujen kanssa yhteiselon jälkeen (yli viisi vuotta tällä hetkellä) erilaisia asioita. He ovat kyllä niin tottuneet kotiinsa luonamme, että harvasta asiasta enää juoksentelevat karkuunkaan. Usein vieraiden käydessä kuulee "Ihan uskomatonta, miten he ovat noin kesyjä?" ja kyllähän se lämmittää mieltä kun tuollaiset karvapötkylät lähestyvät vieraitakin uteliaasti herkkujen toivossa. Eräs henkilö kävi meillä jokin aika sitten työni merkeissä ja hänen kommenttinsa "en ole koskaan nähnyt näin hyviä asumusratkaisuja marsuilla, kyllä näiden kelpaa!" ilahdutti huimasti. Taitaa aika moni lemmikinomistaja (minä mukaan lukien) sortua aina silloin tällöin miettimään tarjoaako lemmikeilleen tarpeeksi hyvän elämän ja ovatko he onnellisia. On ihan terveellistä saada hieman ulkopuolisen näkemystä asiaan silloin tällöin. Erityisesti minäkin tässä tuumaillessani tunnistan itsestäni piirteet ylianalysointiin ja toisinaan ylisuorittamiseenkin. Nämä tuntuvat liittyvän helposti tuohon kyseenalaistukseen onko lemmikeillä tarpeeksi hyvät oltavat ja pitäisikö tehdä jotenkin enemmän heidän hyväkseen. Joulun alla oli mainio seurata vierestä kun isäni ja hänen naisystävänsä tulivat käymään (ensin ojensivat marsuille tarkoitetun kurkun ja sitten vasta minun joululahjan) ja jakoivat aitauksen marsuille kädestä pellettejä. Kaikki osalliset ilahtuivat kun marsut ihan innoissaan popsivat pellettejä mitä tulivat hakemaan aitauksen laidalta ja nämä "tarjoilijat" innoissaan tarjoilivat söpöille marsumurusille syötävää. Uskoisin, että jollain muullakin marsuharrastajalla on jokin vaikkapa sukulainen, joka into piukeana on aina marsuja tullessaan moikkaamaan antamassa heille herkkuja.

Erityinen kiitos vielä ystävälleni, jonka nimi alkaa kirjaimella A. Sydämellinen kiitos kun olet minua ja marsuja monesti kuskaillut tarpeen mukaan Linnunmäkeen kun autokyytiä en olisi muuten saanut. Olet pelastava enkeli. *sydän*

-M