keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Huminaa.

Heips!

Tässä lähinnä vain kuvia tällä kertaa kun pää humisee tyhjyyttään.. Tai miten sen sanoisi.. Pää humisee kun se on niin täynnä TO DO -listan osasia, Ikean kasseja ja banaanilaatikoita. Vankikarkuri sujahti tuonne laumaan pulisten ja sukkelasti, aivan kuin aina olisikin ollut täällä. Jotenkin huvittaa, että vuoden verran häntä olen tänne miettinyt, joten ei ollut aivan puskista temmattua murun tänne kaappaaminen. :D

Nefi edustaa pyllytöyhtöineen.


 Rapsu on niinkuin Väiski Vemmelsääri porkkana suupielessään. :D

 Maailman abykerho!

 Stuart the Pappahamsteri 2v 3kk tuumii, että "jummi, muutetaanko me?"

 "No, joko mennään sitten!" *sydän* Hän on oikein tomerassa ja itselleen tyypillisessä virtaviivaisessa kunnossa. Herkkuja olen joka päivä jossain muodossa hänelle nyt antanut Luna-mummelin poisnukuttua kun Stu on nyt ainoa syrkkini. Herkkuina toimivat vihannespalat, piltit ja herkkutikkukin (vanhuudenpäivien luxuslisä). Jos Stu kipittää vessassaan käymään saattaa hän jäädä tuijottamaan miua matkallaan mökkiin jos puhun hänelle. Kuuntelee korva tarkkana ja yleensä tulee vielä kerjäämään kaltereiden äärelle. :D

"Nyt vähän jännittää." T. Vankikarkuri feat. muuttokasseja taustalla

 Muutamanlaisia aitauskuvia.

 Kaksi heinäpistettä on varsin kätevä juttu. Tuo vasemmanpuoleinen on kierrätetty sängynaluslaatikon pohja.

Nefi poistuu abykerhosta. Ehkä häntä syrjittiin keskustelussa. :D

Perus Rapsu. Jotain uutta tuoksua oli ilmassa. Vankikarkuri oppi"poikana" taustalla. *sydän*

Muutto haittaa harrastuksia, koska miun telkkari lähti eilen äidin matkaan ja samoin kävi nojatuolillekin. Nyt on olkkarissa vaan kaksi pikkutuolia ja tietokone. Harmi etten ole koskaan oikein intoutunut neulomaan tietokoneen äärellä.. Tavaran vähennys roimalla kädellä on nyt ollut teemana täällä ja kiitän onneani kun viimevuonna annoin ikivanhan sohvani vietäväksi kaatikselle. Niin ihanaa ettei sekin röhväke ole täällä hävitystään odottamassa. :D Fidalle menossa pari valtavaa kassillista kaikenlaista kamaa ja eteisen kaapit, keittiö, vaatehuone ja olohuoneen kaapit on käyty läpi ja pakattu. Jummi. Neljä vuotta sitten muutin itse viimeksi, mutta "onneksi" olen ollut sinä aikana läheisten muutoissa auttamassa niin ei ole roudaustaito päässyt ruostumaan. :D

-M

4 kommenttia:

  1. Oohh, oon niin onnellinen sun puolesta kun oot löytänyt jonkun rinnalles ja elämä rullaa (ainakin teksteistä päätellen :D). Mut eipä se mikään ihme ole kun oot niin ihana ihminen <3

    - Kiia ja karvaiset kaverit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Awww, kiitos kovasti! <3 juuri tässä muutetaan niin en ole juuri nettiin päässyt tällä viikolla. :) ihana kun siulle putkahti niitä pikkukanimurusia, en ehkä kestä <3

      Poista
    2. Voi ei, vahingossa poistin siun seuraavan kommentin kun nakkisormeni osui väärään namiskaan luuria käyttäessä! :'D Totisesti meni miulla ihmiset sekaisin, sori! :D niin väsynyt pää ollut tällä viikolla etten näköjään osannut lukea kunnolla. Kaikenlaista voikin sattua :'D

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista

Heippa,

anonyyminä kommentoimisen suuresta suosiosta huolimatta pyydän sinua kuittaamaan kommenttisi tunnistettavalla nimellä tai nimimerkillä, kiitos! :)

-M