maanantai 25. huhtikuuta 2016

VASTAUKSIA KYSYMYKSIINNE osa 1/2

Heips!

Syksyllä kyselin lukijoiltani kysymyksiä, jotka oli tarkoitus koota omaan kysymyspostaukseensa. Mainitsin myös MAHDOLLISESTA videovastauksesta, mutta nyt se ei vaan jostain syystä maistu, niin puran sitten tekstimuodossa näitä. Sain paljon kysymyksiä (kiitos kaikille, jotka niitä lähettivät) ja tässä on vasta osa. Stella158 oli aktiivisin kaikista, suuri kiitos hänelle. :) Paljon on ehtinyt tapahtua sitten näiden kysymystensaannin, muttei anneta sen häiritä.

Kuvernööri ihmeissään :)

Stella158:
Lempikirjasi?
Luin Pottereita aivan hurjana silloin kun ne ilmestyivät. Saatoin istua säkkituolissa ja lukea tuntikaupalla aivan innoissani. Sittemmin olen lueskellut aika paljonkin hömppäkirjallisuutta (esim Mustan Tikarin Veljeskuntaa), mutta ylivoimaisesti kiinnostavin kirja on vuosia minulle ollut Heikki Lehikoisen Katkera Manalan Kannu-Kuoleman kulttuurihistoria Suomessa. Harrastepuolelta toivoisin omistavani kaikki Molla Millssin Virkkuri-kirjat. *sydän*

Millaisen marsupersoonan tahtoisit?
Minulla itseasiassa löytyy jo täältä kotoani kaikki ominaisuudet, mitä toivoisin marsupersoonalta. Ominaisuudet esiintyvät vain useassa yksilössä hajaantuneena. :D Nifra on kyllä ykköslemppari persoonaltaankin. Hän kun on neiti Siivousylitarkastaja. *sydän* Vastauksena kysymykseen utelias, osallistuva, rohkea, herkunnälkäinen ja suloinen voisivat olla niitä mitä toivoisin. Hmm. Siis Nifra. :D

Millainen olisi unelma-aitaus sun tyttölaumalle?
Tällä hetkellä toivoisin saavani aitaukseen pituutta lisää, mutta koska seinät tulevat vastaan niin haaveilen jostain käytännöllisestä kakkoskerroksesta. Pääsisi kuikkupyllyt bodaamaan kun sipsuttaisivat ramppia pitkin. :D

Miksi halusit juuri marsuja?
Ihan aluksi muistan 12-vuotiaana nähneeni marsun ystävälläni. Sen nimi oli Flora ja sileäkarvainen kirjavavärityksinen, kenties tortti oli kyseessä. Olin toisinaan mukana kun ystäväni hoiti tätä maagista kuikkua ja tykästyin äärimmäisen kovasti marsuihin ylipäätään. Samoihin aikoihin alotin hevostalleilla käynnin ja siellä missä alotin hevosharrastukseni oli jossain satulahuoneen tyyppisessä pari marsua häkissä ja palloilin niitäkin tuijottamassa nenä kaltereissa kiinni. Meni kymmenen vuotta, että vihdoin oli sopiva hetki omille marsuille. Kymmenen vuotta marsukuumetta on PITKÄ aika. :)

Haluaisisitko alkaa kasvattamaan marsuja aktiivisesti jossain värissä/rodussa?
En aktiivisesti. Ei minulla ole hermoja tai paksunahkaisuutta siihen hommaan kun mikä vain voi mennä pieleen tiineysaikanakin ja lopulta vaikka kaikki menisi hyvin täytyisi poikasille löytää niin hyvä koti, että saisi vielä mielenrauhankin. Sydän syrjällään aikanaan poikasten kotejakin pohdin kun Gaia ja Kauhis saivat niitä puhtaita selfmukeloita. HYVIN pienimuotoisesti tälläistä marsun"kasvatus"toimintaa minulle vain, kiitos. Suurempaan mittakaavaan en totisesti usko pystyväni. :)

Miksi päädyt juuri Marsumayhem nimeen?
Halusin jonkun rouhean nimen blogille, josta välittyy marsut myös. Olen raskaamman musiikin kuuntelija ja jotkut ehkä tietävät esimerkiksi bändin Mayhem olevan legendaarinen, vaikken sitä ole juuri kuunnellutkaan. Mayhem-osiossa ehkä eniten tykästyin siihen, että se tarkoittaa kaaosta.

Kauhis

Jos saisit palata menneisyyteen ja muuttaa jotain marsuihisi liittyvää, mitä muuttaisit?
Voih, tämä on paha kysymys. Tietenkin aina poisnukkuneen lemmikin suhteen alkaa ajattelemaan jossain vaiheessa "entä jos" tai "olisi pitänyt". Sinällään en muuttaisi mitään, mutta toivoisin viettäneeni vielä enemmän aikaa superrakkaan Irini kanssa ennen hänen poisnukkumistaan. Hän sai kyllä aina erityiskohtelua, lähes päivittäin sylittelin häntä ja keksin hänelle tekemistä. Hoidin ja rakastin. Hänkin piti minusta huolta, herätti aina huutamalla painajaisista minut ja kiinnitti huomioni aina kun olin vaikkapa surullinen. Vaikka toinen olikin sokea ja kuuro, hän oli äärimmäisen herkkä "noukkimaan signaaleja ilmasta". Ainoa siis on, että olisin VIELÄ enemmän aikaa halunnut viettää hänen kanssaan.

Mitä tuttusi ajattelevat eläinmäärästäsi?
Kaipa jotkut ajattelevat miulla olevan noita karvapyllyjä liikaa, mutta itse olen onnellinen näin. Eläinpiireistä olen saanut paljon uusia ystäviä, jotka ovat samanhenkisiä ja ymmärtävät minua. Kaikilla eläimillä kuitenkin on hyvät oltavat täällä luonani, niin en kyllä näe aihetta kritisointiin. Ne jotka minut oikeasti tuntevat tietävät minun olleen äärimmäisen eläinrakas aina.

Lempivuodenaika?
Kevät.

Oletko ajatellut viedä kaikki marsusi joskus pet-luokkaan?
En. Ei ole näyttelykärpänen koskaan purrut.

Haluaisitko ottaa hoitoon kaneja/jyrsijöitä tai matelijoita?
Matelijat ovat minulle aivan uusi juttu, mutta olisin kyllä kiinnostunut oppimaan niistäkin. Voisin tietenkin ottaa hoitoon vaikka ystävien lemmikkejä jos he lähtevät reissuun, turvallinen ja tilava ympäristö vaan pitäisi olla näille hoitolaisillekin tarjota. Onhan Ludde-hamsteri luonani ollutkin lomahoidossa viimevuonna monta viikkoa omistajan reissatessa. Se oli mukavaa ja fanitan tuota hamsua kovasti. :D Kaneja en saisi tänne oman hirmulisko-Freijani ollessa erakkosorttia, mutta hamsuja tai muita pieniä voisi tietenkin asumuksineen ottaa hoitoon ystäviltä tai tutuilta jos tarve olisi.

Elämäsi viisi tärkeintä asiaa?
Terveys, läheisten terveys, rakkaus, ilo/huumori ja mielenrauha.

Oletko marsuyhdistyksen jäsen?
Oopsy, olen unohtanut tänävuonna liittyä. :D Viimevuonna olin.

Lempiharrastuksesi? (ei neulonta tai eläinten hoito vaan niiden lisäksi)
Tämä on kyllä hauska kysymys! Tuumin tovin verran ja totean että meikkaus. Moni tietääkin, että olen aika kova typykkä meikkailemaan pärstäkerrointani ja nautin siitä prosessista kovin. Joskus teininä taisin kavereitakin meikata juhliin.. Ja oli tässä lähivuosinakin yksi tapaus kun ystävä kaipasi meikin teemabileisiin, sen tekeminen oli hauskaa. :) Elokuvia katselen myös paljon ja sarjoja, mutta ne liittyvät vahvasti tuohon neulomispuoleen niin jääköön mainitsematta. Niin ja kaipa yksi ihan jees harrastus on tämän kuontaloni tuunailu, god knows milloin olen viimeksi edes käynyt kampaajalla. Ehkä 2011 teettämässä kampauksen juhliin?

Rankkaa olla marsu. T. Päiväuniset Ritari ja Gaia

Kenen marsun väri on sinulle mieluisin?
Oletan että kyseessä on nyt omat marsuni. Ummm... Rapsu ja Gaia. Lilacit ovat ihania, mutta valkoiset eläimet ovat mielestäni myös todella kauniita. Gaian kanssa samaan kastiin tietenkin menee myös Katkis saman värinsä kanssa. Rapsun myötä tosiaan tykästyin kovasti punasilmäisyyteenkin.

Jos soittaisisit jotain soitinta mikä se olisi?
Hihihi, soitan suutani... :D Öhhh jos olisi inspistä niin voisi olla ihan mielenkiintoista opetella vaikka bassokitaran soittamista.

Haluaisisitko pitää eläinkauppaa?
En. Ennen luulin että se olisi minua varten, mutta kokeiltuani työskentelyä eläinkaupassa muutin mieleni. Sydän syrjällään taasen eläimiä myisin ja jatkuva asiakaspalvelukaan ei taida olla minua varten. Uuvun siinä aika nopeasti vaikka olen ihan hyvä asiakaspalvelija ja tulen ihmisten kanssa yleensä hyvin toimeen. Kai teen sitten niin sata lasissa hommia että loppuu powerit.

Missä kaupungissa haluaisist asua?
Olen tyytyväinen täällä missä olen. :)

Nefi tutkii uutta tyynyä jonka marsuille surautin ompelukoneella vanhasta fleeceviltistä.

Mistä ominaisuudesta tykkäät vähiten marsuissa?
Hyvä kysymys. Ehkä eliniän lyhyydestä? Moni tälläiseen saattaisivat vastata papanavyöryt ja pissalammikot, mutta minulle marsujen "tuotokset" ovat pientä verrattuna hevostalliaikoihin. :D Ehkä vastaan tuon eliniän. Se voisi aina olla pidempikin. Täytyy myöntää, että toisinaan on minulla ollut pipo tiukassa kun usealla naaraalla on vaikkapa kiima samaan aikaan ja Kauhis onnellisena (mutta kassittomana) juoksee niiden perässä ja kauhea kitinä, huuto ja pöristely jatkuvasti näihin aikoihin. Ei se muuten ärsyttäisi, mutta jos on vaikka itsellä huono/väsynyt/huonovointinen päivä niin voi ottaa hermoon aika kovasti. Sitten hengittelen syvään ja pyrin tekemään hommat rivakkaan eläinhuoneessa ja poistun koneelle kuulokkeet päässä kuuntelemaan musiikkia. :D

Miksi juuri punaiset hiukset?
Olen oikeasti aiiivan blondi. Vihasin sitä aina ja kun sain vihdoin luvan värjätä hiukseni mennessäni seitsemännelle luokalle on hiukseni olleet siitä lähtien enemmän tai vähemmän punasävyiset. Välillä kokeilin mustaa, pinkkiä ja vihreääkin, mutta kotonani olen parhaiten mahdollisimman kirkkaassa punaisessa. Alunperin taisin lapsena nähdä äitini jollain kampaajaystävällä aivan upeat pitkät kirkkaanpunaiset kiharat hiukset ja ne tekivät minuun niin suuren vaikutuksen, ettei muusta enää tietoakaan.

Minkä tavaran/tuotteen olet ostanut viimeksi eläimillesi?
Eilen käytiin heinäpaaleja hakemassa. Sitä ennen tuli hiljattain postaamani mökkivyöry postissa aikaisena syntymäpäivälahjana Herra S:ltä. :)

Mitä väriä/rotua haluaisisit alkaa kasvattamaan virallisesti tai haluatko kasvattaa marsuja virallisesti?
Tämä kysymys tuli osittain jo kertaalleen, mutta vastaan tuohon ensimmäiseen osioon. Eniten ehkä kiehtoisi pitkikset; Peruaanit tai Lunkarya peruaanit.

Tykkäätkö kasvien/puutarhanhoidosta?
Tässä olen kyllä aika onneton. :D Siis mahdollisimman vähän huonekasveja on se miun valinta kun en mikään viherpeukalo ole. Keväisin olen mullat vaihtanut aina noihin kahteen kasviini (lohikäärmepuu ja hopeavehka) ja that's it.

Pidätkö porkkana tai tomaattimehusta?
Porkkanamehu on hyvää, tomaattimehukin menee alas.

"Zzzzzz..." T. Nefi

Mielipiteesi marsunäyttelyistä?
Eivät ole minua varten, mutta muut tekevät niinkuin tykkäävät. :)

Lempibändisi? (oot varmaan esitellyt sen, mutta en jaksa kahlata koko blogia läpi)
Mokoma, Rammstein, Lindemann, Turmion Kätilöt (vanha matsku), Turisas, Ajattara, Sentenced, Shade Empire ja mm. Wolfheart. Lista jatkuu ja jatkuu.. :D

Käytätkö mieluiten yksivärisiä,raidallisia vai pilkullisia sukkia? :D :D
Itseasiassa käytän yleensä aina eriparisukkia! :D

Mitä pellettiä marsusi syövät tällä hetkellä?
Rapunzelin Marsumenua pääosin, hetken ovat olleet Altrominin marsujen ylläpidolla kun Rapunzel on ollut loppu. Jos olisi resursseja enempi niin saattaisin syöttää Oxbown Performancea vain.

Pahin pelkosi?
Jonkin hyvin rakkaan poisnukkuminen tai läheisen sairastuminen. Tietenkin lemmikkien kanssa se on vain realitya, etteivät he elä ikuisesti, mutta kyllä se silti aina kouraisee kylmästi vatsanpohjaa jos asiaa ajattelee.

Lempisarjakuva hahmosi?
Wolverine.

Lempihedelmäsi?
Banaani. Nam nam.

Siedätkö oliiveja?
Juu ja syön niitä aika usein pitsan päällä vaikka Herra S irvistelisikin vieressä. :D

Nifra pisti köllötellen. *sydän*

Juku, siinä olikin aikamoisesti kysymyksiä! Lisää on vielä luvassa kun sopiva hetki koittaa. :)

-M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heippa,

anonyyminä kommentoimisen suuresta suosiosta huolimatta pyydän sinua kuittaamaan kommenttisi tunnistettavalla nimellä tai nimimerkillä, kiitos! :)

-M