tiistai 4. lokakuuta 2016

Meininkikuvia kun Rapsu ja Nifra pääsivät takaisin laumaan pitkästä aikaa!

 Heip!

Tänään olikin mukava päivä kun Rapsu ja Nifra pääsivät takaisin laumaan pitkästä aikaa! Nifran paino on noussut aika lähelle normaalia (vaihdellut 845-880g välillä riippuen onko juuri ollut herkkuaika), meillä tavoitteena kun on Nifralle normi n. 900g. Rapsun isonlaisesta talipattileikkauksesta on nyt 2,5vk ja leikkaushaava on niin hyvin parantunut etten näe enää tarvetta erilliselle toipilashäkille. Rapsulla ja Nifralla alkoi muutenkin mennä hermo toisiinsa niin parempi päästä energia purkamaan tuonne isoon aitaukseen ja näkemään muitakin karvapehvoja. :D

Välillä jaksettiin olla kavereitakin. Rapsun leikkauksen jälkeen ensimmäiset 2vk pidin häkissä suurimman osan ajasta väliaitaa (pari taikakuutiopalaa)  tyyppien välissä, koska Nifra tuppasi mennä kiusaamaan (meni ihan viereen heilumaan) kipeää Rapsua ja sitä huutoa ei kuunnellut kukaan. Kurja se oli muutenkin ajatella Rapsun joutuvan kaveria stressaamaan kun senkin energian parhaiten käyttää toipumiseen. Rapsulla nyt toivon mukaan mukavat eläkepäivät kun se valtavaksi kasvanut talipattikin poistettiin. :)

Omenia kävin poimimassa hiljattain, olivat herkullisia.

Aitauksen siivouksen yhteydessä lisäsin poppooseen Nifran ja Rapsun. Siitä syntyi kuhina ja ai että Kauhis oli tyytyväinen saatuaan kaksi typykkää takaisin haaremiinsa. :D

Nifrakin (a.k.a neiti Siivousylitarkastaja) vaikutti oikein tyytyväiseltä päästyään kuukausien jälkeen takaisin sinne missä tapahtuu ja on enemmän ihmeteltävää (tarkastettavaa). *sydän* Tuo pehmolelupossu on hiukan kärsinyt pesukoneessa... :'D


"Heeeeeetkonen??" T. Rapsu

Nefi otti kannakseen sivustaseuraamisen.

Tyypit jonottivat mökkeihin.


Yamsua kiinnostaa vain heinä. :D

Tilannekuva! Gaian nenä osui Rapsun takapuoleen, Rapsu pomppaa ja ruikkaisee Gaian päälle kostoksi. :'D

Abyt viihtyvät parhaiten keskenään. Vai johtuneeko samasta kasvattajasta, en tiedä. :D

Tomera Tirppa ja heinänkorsi.

Yamsukin hoksasi jotain olevan meneillään.. :'D


Torikokous!

Saatoin siivouksen jälkeen mennä eläinhuoneen lattialle istumaan ja syömään välipalaa.. :D

Fotoa marsujen tekstiileistä. Osa oli käytössä, joten tässä ei ole kaikki. Repertuaaria on jokseenkin tarpeeksi vaikka välillä vanhimmasta päästä joutaa jo poiskin. :)

Viime perjantaina käytiin Rapsun kanssa luottoklinikalla Linnunmäessä toisessa leikkaushaavan kontrollissa kun itseäni mietitytti haavan tilanne. Tohtori poisti haavalle muodostuneen ruven ja uusittiin vielä kerran 1vk kestoinen ab-piikki. Rapsulla ei koko tämän 2,5vk aikana ole paino laskenut ja muutenkin käytös on ollut onneksi normaalia. Ainoastaan 1-2pv leikkauksen jälkeen papana oli poikkeavaa, mutta sen nyt ymmärtääkin ja pian normalisoitui tämäkin asia. Suurin toiveeni onkin, että nyt suuren talipatin poistuttua Rapsun selästä murmeli saisi oikein mukavat eläkepäivät. Edelleenkin olen äärimmäisen tyytyväinen Linnunmäen palveluun. *sydän*

-M

2 kommenttia:

  1. Rapsu on niin asennemarsu! Ja fanitan Tirpan sööttejä korvia. Toivottavasti saatte nukuttua, siellä ollaan marsulandiassa varmaan aika tohkeissaan :)! P.S. Meilläkin on tuo Ikea-tyyny (pinkki harmailla pilkuilla). Se on hitti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo Ikean tyyny on kyllä hittituote! Tässä taloudessa toinen jo menossa, entinen oli niin aikansa elänyt että piti heittää pois. :D Marsut lopulta eivät hilluneet ihmeissään kuin tunnin verran ja sitten olikin jo rauhallista, mikä tietenkin oli mukavaa. :) Ihan toista oli silloin kun Kauhis pääsi kastraation varoajan jälkeen akkalaumaan........ Siinä meni viikko kun yötä päivää huusivat. :'D

      Poista

Heippa,

anonyyminä kommentoimisen suuresta suosiosta huolimatta pyydän sinua kuittaamaan kommenttisi tunnistettavalla nimellä tai nimimerkillä, kiitos! :)

-M