Nuoret kuikkupehvat!

Heips!

Tuossa joulumausteista (kyllä, olen niitä hurahtaneita tyyppejä) aamukahviani hörppiessä iski kova hinku taas blogin pariin. Nappasin siitä heti otteen ja ryhdyin naputteluhommiin. Marsumayhemin FB-sivuilla on jo haiskahduksia ollut siitä, että meille tuli keväällä uusia marsuneitejä! Tähän taustaksi mainittakoon, että jo vuosi sitten syksyllä otin yhteyttä kahteen tuttuun kasvattajaan, että jos heille tulee keväällä meille lemmikkikotiin sopivia marsuneitejä niin huikkaavat ihmeessä. Tiedostaa väkisinkin sen miten marsujoukon iät alkoivat huidella pitkällä eläkeiän puolella ja marsuilun jatkoa oli ihan realistista tuumata myös. Sattui niin, että tammi-helmikuun vaihteessa toiselle kasvattajalle tupsahti kaksi meille suunnistavaa kuikkupehvaa ja toiselle  tuli yksi. Kolme oli suunnitelmissanikin, koska se on mielestäni strateginen pieni laumakoko. Strateginen siinä mielessä, että vaikka olisi vain nämä kolme marsua ja yksi jostain syystä lähtisikin keskuudestamme on kahdesta vielä toisilleen seuraa ja ei ole niin välitöntä hätää saada äkkiä kaveri vaikkapa tyypille, joka jäi yksin. Muutenkin pidän siitä kun voi marsujen laumakäytöstä seurata vierestä oli se lauma sitten suuri tai pieni. Yritän tätä postausta hieman pidellä aikajärjestyksessä, mutten lupaa kovin säntillistä suoritusta. :)

Yksi suurista suruista tänä vuonna oli kun rakkain Nefi-mummeli nukkui äkisti pois maaliskuussa. Juuri kuukausi ennen kuin oltiin sovittu pikkumarsujen hakureissu. Nefi olisi varmasti pitänyt kovasti uusista kavereista ja olen varma, että hän olisi ensimmäisenä ollut putsaamassa uusien ystävien silmiä ja korvia. Nefi oli sellainen pehmeäluonteinen huolehtija. 

Noin kuukauden verran tyttöjoukkoa ylläpiti vain Ritari ja Gaia. Sen hiljaisemmaksi on vaikea mennä kun nämä kaksi pitävät niin kovasti päiväunista ja sopuisasti laiduntelevat heinää usein vierekkäin. Ritari on kuin kävelevä marsupesula; hän tykkää putsata ystäviensä silmiä ja korvia ja olen aika varma, että kerran hän vahingossa aiheutti Gaialle silmäruhjeen kun hampaat varmaankin osuivat Gaian silmään siinä putsauksen tiimellyksessä. Kaikenlaista voikin sattua, varmaankin Gaia vaan epäonnisesti juuri heilautti päätään kun Ritari oli hyväntahtoista pesulatoimintaansa aloittamassa. Melchior asui toisella laidalla eläinhuonetta omassa tuplakokoisessa häkissään.

Sitten tuli se päivä kun haettiin pienet! Hymy oli kyllä valtavaa kokoluokkaa ja hyvin tähän.. krrhhmm.. todella laadukkaaseen kuvaankin osittain tallentui. Tässä siis vielä ollaan vasta matkalla hakemaan muruja, siksi boksit eivät ole turvavöissä.

Laitoin ensitöikseni lattialle pienen tutustumisaitauksen, missä mummot pääsivät "ei-kenenkään-maalla" kohtaamaan pienet ennen kuin koko poppoo meni varsinaiseen aitaukseen. Tätä seurattiin silmä tarkkana vierestä kun naperot puoliksi kauhuissaan ja puoliksi uteliaina tutustuivat pääosin uteliaisiin mummeleihin. Pieni punaruskea sai nimekseen Girda, cream on Nafira ja pieni valkoinen Olifia.

Tälläisessä aitauksessa on tosi tärkeää olla vahtimassa kun kyseessä on noin pieniä marsuja. Girda oli poppoon pienin ja koska nämä kuikkupehvat tietysti kiihdyttävät vauhtia nollasta sataan sekunnissa voi sattua kaikenlaista jos marsu mahtuu kokonaan tai osittainkin aitausruudukon läpi. 

Voi mikä pikkukirppu tuo Girda!

Marsuillakin tutustumiseen voi kuulua toisen pyllyn haistelu, ihan kuin koirilla. Pyllyjä haisteltiin marsujen toimesta puolin ja toisin. Piti lisätä "marsujen toimesta" kun muuten olisi ollut vähän outo virke.. :D

Nafira maistoi pyyhettäkin, mutta totesi ettei se ollut hyvää. :D

"Hei voisko nää tyypit palauttaa jonnekin?" T. Gaia. Tuolla näkyy myös taustalla lisävarusteina paksut hanskat ja lapio jos olisi jostain syystä tullut kova tappelu niin olisi voinut puuttua siihen. Tyylilleni uskollisena ylimitotin taas varautumisen. :D Lapion olisi siis voinut asettaa pukarien väliin ja paksut hanskat tietysti kiihtyneessä tilassa olevan marsun hampaiden varalta. Kuulostaa hassulta, mutta ei se ole kivaa jos tekee sen virheen, että työntää kätensä kahden pukarin väliin. Joskus alkuaikoina tämä minulle tapahtui kun Dodin ja Melchiorin väliin laitoin käden kun heillä oli kinaa jostain. Melchior luuli minun kättä Dodiksi siinä mielentilassaan ja tuli ihan verta valuva haava käteen. :D

Tutustumisaitauksessa kaikki sujui aika sopuisasti ja sitten porukka siirtyikin varsinaiseen aitaukseen. Siinä olikin pienillä ihmettelemistä!

Saatoin laittaa nimilapun aitauksen kylkeen, että uudet nimet muistuvat mieleen talouden toisellekin osapuolelle. :D

Girda *Kasvattinimeltään Glamourikas Goa, synt. 16.2.2020, rotu ja väri self de golden ja kasvattaja Kaisa Mäkinen

Hän on alusta asti pitänyt rohkeimman marsun titteliä itsellään vaikka onkin ollut aina porukan pienin. Uskalsi sylissä ollessaankin ensimmäisenä noista nuorista syödä porkkanaa. Ei-marsukansalle siis selvennyksenä, että hän voitti uuden tilanteen aiheuttaman jännityksen (mikä voi näillä saaliseläimillä olla tosi vahva tunne) ja rentoutui sen verran, että uskalsi keskittyä syömiseenkin.

Niin sievä pieni tyyppi.

Nafira *Limetta's Neillia, self cream, synt. 30.1.2020 ja kasvattaja Sanni Taimioja

Hän oli syntyessään jättiläinen ja kuulemma emonsa ainoa poikanen. On minun mielestäni ylipäätään ihme, että emo ja poikanen selvisivät synnytyksestä kun ainoa poikanen saattaa kasvaa kohdussa aika isoksikin. Koska Nafira on ollut aina iso ei hänellä ole sellaista pullistelun tarvetta tuolla laumassakaan. Rauhallinen johtotyyppi, vaikkakin mummot ovat vielä arvoasteikossa häntä ylempänä. 

Tassuilla on hyvä pitää kiinni porkkanasta!

Girda on porukan pienin ja Nafira suurin, tässä hieman näkyy tuota kokoeroa. Kukaan ei kuitenkaan vie toisen ruokia, tyypit ovat rakenteeltaan vain erilaisia.

Nafira kokonsa puolesta rohkeana uskalsi myös laiduntaa pian mummojen vieressäkin. Tosin kun ensimmäinen elekään tuli hänen suuntaansa lähti hän paikalta hippulat vinkuen. :)

Hän on kyllä ihana tyyppi. Tulee väristä usein jo edesmennyt Kauhis mieleen. Tässä on sellainen kommervenkki, että Nafira ja Girda ovat jokseenkin kaukaista sukua minun Gaialle ja Kauhikselle! Silloin aikanaan vuosia sitten yksi Gaian ja Kauhiksen poikasista päätyi Girdan kasvattajalle Kaisalle jalostuskäyttöön (puhdas ja paperillinen self kun on hänkin..siis marsu) ja aikojen saatossa samaa linjaa päätyi myös Limetta's marsulaan. Mukava ajatus, että kahdella näistä uusista karvaystävistämme on sukupuussaan minun rakkaat tutut pömpylät.

Jostain syystä on huomattavissa Olifian ja Gaian välillä samaa kuin mitä abyillä oli keskenään. Todella usein abyt Rapsu, Yamsu ja Tirppa olivat yhdessä samassa paikassa syömässä aitauksessa ja olivat hyviä ystäviä keskenään. Lieneekö sama rotu vai mikä syynä, mutta he olivat kaikki kuin paita ja peppu. Nyt Olifia on usein pyrkinyt erityisesti nuorempana Gaian läheisyyteen ja erikoista siitä tekee heidän sama väri. En tiedä liittyykö asiaan vai onko liittymättä. Ei Gaia ainakaan mikään megaystävällinen ole hänen viereen putkahteleville uusille tyypeille, mutta jotenkin se ei näytä Olifiaa haittaavan. 

Olifia * Limetta's Oxyria, self de white, synt. 5.2.2020 ja kasvattaja Sanni Taimioja

Olifiakin oli Girdan tavoin syntyessään kuulemma niin pieni, ettei hänestä ollut varmuutta selviääkö. Olifialla taisi olla myös monta sisarusta ja se verottaa aina emon maitovarantoja. Potrasti omassa tahdissaan Olifiakin on kasvanut ja varsin paljon näyttää nykyisin jo marsulta. :D

Sitten tulikin aivoriihen tarve itselleni itseni kanssa kun piti saada kasvaville pienille omat pelletti- ja vihannestarjoilut ilman, että mummot pääsevät niihin käsiksi (Gaialla virtsatievaiva-alttius ja Ritarilla alttius kaasuuntumiseen jos ruoassa jotain ekstraa). Keksin laittaa kerran tai kaksi päivässä tuollaisen väliaikaisaidan yhteen kohtaan häkkiä ja yksi pieni sinne syömään mahansa täyteen niin pitkäksi aikaa kun tahtoo. Sitten kun ruoka ei enää kiinnosta vaihdoin sinne seuraavan pömpylän syömään. Tässä myös tuli samalla sitä ihan hyvää poikasajan käsittelyä kun marsuja tuli nosteltua paikasta toiseen ja siihen jokseenkin tottuivatkin. Kuvassa Olifia tuolla ruoka-apajilla.

Ritari *sydän*

Tässä on jo jonkin aikaa kulunut poikasten saapumisesta. Piti hommata uusi marsuvaaka kun vanha vihdoin sanoi itsensä irti. Se vanha olikin ollut minulla marsujen pyllyjä lähietäisyydeltä ihailemassa jo vuodesta 2013, oli varmaan aikakin päivittää. :D Tavoilleni uskollisen hössöttävästi punnitsen aina lattialla, ettei voi sattua kurjia tapaturmia. Tai ainakin pelkään, että sellaisia tapahtuisi. 

Vielä tuosta poikasten ja mummojen tutustuttamisesta mainitsen, että noin kaksi viikkoa meni menon rauhoittua. Mummot saattoivat ajattaa poikasia hyvinkin vikkelästi jos pienet alkoivat isottelemaan ja suorastaan ihmettelin miten löytyi ruutia Gaiasta ja Ritarista vielä yli 6v iässäkin. :D Noin kolmen viikon kohdalla oli jo pääosin harmonista laumaelämää täällä, mistä olen iloinen. Nuorista Olifialla ja Girdalla on edelleen keskenään välillä napinaa kun ovat lähes samankokoisia. Kuitenkaan ei mitään sen dramaattisempaa kuin valitusta tai toisen näpäytys silloin tällöin. 

Tiedostan itsekin, että postauksen kuvat eivät ole sieltä tarkimmasta päästä ja taidan olla uuden luurin tarpeessa. Kuitenkin jos olisin vain jäänyt odottamaan sitä taianomaista päivää kun olisi tarjolla vain loistavia kuvia vierähtäisi iäisyys ennen kuin pääsisin postailuun asti. Kuvista kuitenkin saa haisun tunnelmasta ja niissä olevista tyypeistä. Muutenkaan en usko, että nykyisin kukaan voi nähdä liikaa kuvia pienistä marsuista. Tai marsuista muutenkaan. Kröhöm. :D

Samat tutut harrastukset vellovat täällä edelleen, hypistelen lankaa ja toisinaan leivonkin.

Näin neulelehdessä kuvan lasten sammakkosukista ja oli pakko tehdä sellaiset myös minun puoliskolle, tosin hänen koossaan. :D

-M

Nefin pyllytöyhtötilanne

Heippa!

Vuosi 2019 toi meille tullessaan usean surun, mutta myös suuren arvostuksen ihan tavallista arkea kohtaan. Marsuja meillä on ilonamme enää Nefi, Gaia, Ritari ja Melchior, jotka kaikki ovat nyt täyttäneet kuusi vuotta. Syyrialainen hamsteri Rupert Kantapää 16. ja hiiri Batman ovat myös menossa edelleen mukana.

Kukaan ei varmaan arvaa kumpi on vanha ja kumpi uusi mökki..

Melchior on onneksi pärjännyt oikein hyvin kamunsa Dodin nukuttua pois, Melchior kun ei koskaan ole ollut mikään sosiaalinen perhonen vaan ennemmin hyvinkin omanlaisensa äksyhkö vanha pappa jo nuoresta lähtien. Hän on kova pyytelemään herkkuja ja toisinaan häntä saa jopa hetken rapsuttaakin. Hän käyttää rohkeasti koko elintilaansa eikä todella ole jäänyt kyyhöttämään vain yhteen paikkaan yksin jäätyään. Melchiorilla siis on oikein mukava elintila (kaksi 120x60 häkkiä yhdistettynä 240x60 alueeksi) ja oma tuttu paikkansa meidän eläinhuoneessa niin kauan kun hän on meidän ilonamme. Hän kyllä kuulee huoneen toiselta puolelta aitauksen muiden marsujen ääniä ja ehkä näkeekin sinne asti, siitä en osaa tarkemmin sanoa.

Olen tarkkaillut Melchiorin painoa Dodin lähdettyä ja itseasiassa Melchiorille on tullut reilut 50g lisää massaa vaikka ikääkin on jo kuutosen verran! Hän tuntuu olevan oikein hyvissä voinneissa. Syksyllä hänen kanssaan oli hieman tekemistä kun pitkän aikaa hänen oikean lapansa yllä ollut talipatti ilmaisi olevansa kypsä poistumaan paikalta. Tyhjennettiin se sitten Herra S:n pidellessä marsua ja minä äksönin keskellä sitä noin pienen viinirypäleen kokoista pattia operoiden. Näiden talipattityhjennysten kanssa on tärkeää, että ne ovat ihan kypsiä ja käytännössä alkavat jo itsestäänkin purkautua niin se on helpointa silloin saada siististi tyhjäksi ilman verta ja täten tulehdusriskikin on pienempi. Toki olen vuosien varrella käynyt hankalempia patteja tyhjennyttämässä eläinlääkärilläkin, kuten Rapsulla ollut valtava talipatti jouduttiin ihan leikkaamaan eläinlääkärin toimesta pois sen ollessa niin iso. Aina suosittelen eläinlääkärillä käyntiä jos yhtään epäilyttää voiko itse auttaa lemmikkiään jossain poikkeuksellisessa tilanteessa. Saatiin se Melchiorin patti tyhjättyä kokonaan ja se ei ole uusiutunut, mistä olen iloinen. Hieman huvittavaa oli operaatiossa se kun Herra S on kova vitsailemaan minulle ja hän tiesi minua ällöttävän se toimenpide. Herra alkoi leikillään päästelemään kakomisääniä ja minun piti komentaa häntä lopettamaan tai hän joutuu toimenpiteen suorittamaan loppuun. :D Kauheaa kun muutenkin jo ällöttää niin toinen alkaa päästelemään kakomisääniä kiusallaan vieressä..

Melchior maistelee uutta heinämökkiä. Aina silloin tällöin harjaan hänen turkkinsa kun sinne voi jäädä roskia jumiin. Kuvissa näyttää siltä, että olikin harjaus seuraavaksi vuorossa. :D

Tässä joitain hieman vanhempia kuvia kun oli vielä tämänmallinen aitaus käytössä:

Tirppa oli kyllä mainio tyyppi, aina oli pälpättämässä kun tepasteli jonnekin.. Kovin hiljaista tuli kun viimeinenkin aby lähti. Tuolla yläpalkin valikossa "sydämessäni edelleen" on mainittuna lähteneistä ystävistä tarkemmin.

Nefi on aina ollut kaikkien kaveri.

Jouduin siirtymään tästä aitausmallista pois kun Gaia alkoi vimmatusti syömään tekstiilejä ja jopa aitauksen pohjan vahakangasta jos vain ylettyi siihen. Tein heille sitten aitauksen yhdistellen häkkien pohjalaatikoita (2 x 120x60 ja 1x 100x50) ja käytössä on taas purut pohjamatskuina. Kaikki outo käytös Gaialla loppui siihen ja olen kyllä tietysti aina huolehtinut myös hänen C-vitamiinin saannista jos joku sitä miettii.

 Tirppa omana dramaattisena itsenään tässä syksyllä otetussa kuvassa.

 Ritarin mielestä sylissäolot eivät koskaan voi olla liian nopeita. Mitä pikemmin on kynnet leikattu sen parempi hänen mielestään.

 Joku mestarimuokkaaja taas ollut asialla.....

 Nefillä on vanhemmiten kaihi levinnyt silmissä niin, etten tiedä näkeekö hän enää oikein mitään. Ei se menoa kuitenkaan haittaa vaan Nefi on kaikista tarkkaavaisin marsu meillä ja aina vastassa aitauksen laidalla jos olisi vaikka herkkuja. Nuoruuden massaan verraten on hänellä lähtenyt noin 200-300g, ihan parhaimmillaan taisi hänellä olla painoa piirun yli 900g ja nyt vanhoilla päivillä vain 645g tienoilla. On aika hurjaa miten vanhemmiten porukka voikin kutistua kun lihasmassakin vähenee. Hän on kuitenkin virkeä ja hyvävointinen. *sydän*

Ja mitä olisi Nefikuvat ilman pyllytöyhtötilannekuvaa!

Syrkkiherra Rupert Kantapää 16. Niin symppis pieni ystävä. *sydän* Yläpalkin valikosta "hamsterini" löytyy hänestäkin mainintaa.

Muita kuluneen vuoden räpsyjä.. Käytiin Herra S:n kanssa pyörälenkillä Tuusulanjärvellä kesällä, oli jotenkin kovin nostalgista syödä evässämpylöitä ja juoda pillimehua. Ihan varmana olen lapsena samoja eväitä jossain syönyt kun niin kovat nostalgiatunnelmat tuli. :D Virkkaus ja neulominen on ollut vaaahvasti läsnä vuodessani kuten aina.

  

Herra S:n vanhempien russelineiti Minni ilahdutti meitä tänäkin vuonna aina kun käytiin heillä kylässä. Tuo kakku on mainintana siitä hassu, että tein sen kesällä ja se oli ensimmäinen tekemäni kermakakku koskaan. Kun mies tuli kotiin töistä ja näki tuon kakun hän totesi "Eihän meille ole kutsuttu vieraita, kai me saadaan syödä tuo itse?" selvästi jännittyneenä siitä joutuuko hän jakamaan kakun. Miehen onneksi ei ollut vieraita tulossa ja autuaasti syötiin mansikkakermakakkua sitten pari-kolme päivää. :'D

Olisi ihanaa jos tämä minun bloggailu saisi tänä vuonna uutta pontta alleen kun meillä on suunnitelmissa ensimmäistä kertaa yli viiteen vuoteen saada tänne meille pikkukuikkuja! Tutun kasvattajan kanssa olen asiasta jo sopinut ja katsellaan jos hänelle syntyy meille sopivia yksilöitä keväällä. Siinä olisi sellainen kommervenkki, että ainakin joku näistä poikasista olisi todennäköisesti minun Gaiasta ja Kauhiksesta lähtenyttä sukulinjaa yli viiden vuoden takaa! Jotenkin kovin kutkuttava ajatus saada mahdollisesti sitten tuttua sukulinjaa takaisinpäin.

Kaikki blogia seuranneet tietävät, että meillä nuo muruset ovat jo aika iäkkäitä ja heitä on paljon syystä tai toisesta viimevuosina lähtenyt keskuudestammekin. Blogia on aika ankeaa kirjoittaa jos aina vain tuntuu olevan lisää ikävää kerrottavaa.. Ehkä juuri tuo nuori into ja ilo on se mitä tarvitaan tänne superrauhalliseen eläkelandiaan. :)

Mukavaa alkanutta vuotta juuri sinulle!

-M