Nuoret kuikkupehvat!

Heips!

Tuossa joulumausteista (kyllä, olen niitä hurahtaneita tyyppejä) aamukahviani hörppiessä iski kova hinku taas blogin pariin. Nappasin siitä heti otteen ja ryhdyin naputteluhommiin. Marsumayhemin FB-sivuilla on jo haiskahduksia ollut siitä, että meille tuli keväällä uusia marsuneitejä! Tähän taustaksi mainittakoon, että jo vuosi sitten syksyllä otin yhteyttä kahteen tuttuun kasvattajaan, että jos heille tulee keväällä meille lemmikkikotiin sopivia marsuneitejä niin huikkaavat ihmeessä. Tiedostaa väkisinkin sen miten marsujoukon iät alkoivat huidella pitkällä eläkeiän puolella ja marsuilun jatkoa oli ihan realistista tuumata myös. Sattui niin, että tammi-helmikuun vaihteessa toiselle kasvattajalle tupsahti kaksi meille suunnistavaa kuikkupehvaa ja toiselle  tuli yksi. Kolme oli suunnitelmissanikin, koska se on mielestäni strateginen pieni laumakoko. Strateginen siinä mielessä, että vaikka olisi vain nämä kolme marsua ja yksi jostain syystä lähtisikin keskuudestamme on kahdesta vielä toisilleen seuraa ja ei ole niin välitöntä hätää saada äkkiä kaveri vaikkapa tyypille, joka jäi yksin. Muutenkin pidän siitä kun voi marsujen laumakäytöstä seurata vierestä oli se lauma sitten suuri tai pieni. Yritän tätä postausta hieman pidellä aikajärjestyksessä, mutten lupaa kovin säntillistä suoritusta. :)

Yksi suurista suruista tänä vuonna oli kun rakkain Nefi-mummeli nukkui äkisti pois maaliskuussa. Juuri kuukausi ennen kuin oltiin sovittu pikkumarsujen hakureissu. Nefi olisi varmasti pitänyt kovasti uusista kavereista ja olen varma, että hän olisi ensimmäisenä ollut putsaamassa uusien ystävien silmiä ja korvia. Nefi oli sellainen pehmeäluonteinen huolehtija. 

Noin kuukauden verran tyttöjoukkoa ylläpiti vain Ritari ja Gaia. Sen hiljaisemmaksi on vaikea mennä kun nämä kaksi pitävät niin kovasti päiväunista ja sopuisasti laiduntelevat heinää usein vierekkäin. Ritari on kuin kävelevä marsupesula; hän tykkää putsata ystäviensä silmiä ja korvia ja olen aika varma, että kerran hän vahingossa aiheutti Gaialle silmäruhjeen kun hampaat varmaankin osuivat Gaian silmään siinä putsauksen tiimellyksessä. Kaikenlaista voikin sattua, varmaankin Gaia vaan epäonnisesti juuri heilautti päätään kun Ritari oli hyväntahtoista pesulatoimintaansa aloittamassa. Melchior asui toisella laidalla eläinhuonetta omassa tuplakokoisessa häkissään.

Sitten tuli se päivä kun haettiin pienet! Hymy oli kyllä valtavaa kokoluokkaa ja hyvin tähän.. krrhhmm.. todella laadukkaaseen kuvaankin osittain tallentui. Tässä siis vielä ollaan vasta matkalla hakemaan muruja, siksi boksit eivät ole turvavöissä.

Laitoin ensitöikseni lattialle pienen tutustumisaitauksen, missä mummot pääsivät "ei-kenenkään-maalla" kohtaamaan pienet ennen kuin koko poppoo meni varsinaiseen aitaukseen. Tätä seurattiin silmä tarkkana vierestä kun naperot puoliksi kauhuissaan ja puoliksi uteliaina tutustuivat pääosin uteliaisiin mummeleihin. Pieni punaruskea sai nimekseen Girda, cream on Nafira ja pieni valkoinen Olifia.

Tälläisessä aitauksessa on tosi tärkeää olla vahtimassa kun kyseessä on noin pieniä marsuja. Girda oli poppoon pienin ja koska nämä kuikkupehvat tietysti kiihdyttävät vauhtia nollasta sataan sekunnissa voi sattua kaikenlaista jos marsu mahtuu kokonaan tai osittainkin aitausruudukon läpi. 

Voi mikä pikkukirppu tuo Girda!

Marsuillakin tutustumiseen voi kuulua toisen pyllyn haistelu, ihan kuin koirilla. Pyllyjä haisteltiin marsujen toimesta puolin ja toisin. Piti lisätä "marsujen toimesta" kun muuten olisi ollut vähän outo virke.. :D

Nafira maistoi pyyhettäkin, mutta totesi ettei se ollut hyvää. :D

"Hei voisko nää tyypit palauttaa jonnekin?" T. Gaia. Tuolla näkyy myös taustalla lisävarusteina paksut hanskat ja lapio jos olisi jostain syystä tullut kova tappelu niin olisi voinut puuttua siihen. Tyylilleni uskollisena ylimitotin taas varautumisen. :D Lapion olisi siis voinut asettaa pukarien väliin ja paksut hanskat tietysti kiihtyneessä tilassa olevan marsun hampaiden varalta. Kuulostaa hassulta, mutta ei se ole kivaa jos tekee sen virheen, että työntää kätensä kahden pukarin väliin. Joskus alkuaikoina tämä minulle tapahtui kun Dodin ja Melchiorin väliin laitoin käden kun heillä oli kinaa jostain. Melchior luuli minun kättä Dodiksi siinä mielentilassaan ja tuli ihan verta valuva haava käteen. :D

Tutustumisaitauksessa kaikki sujui aika sopuisasti ja sitten porukka siirtyikin varsinaiseen aitaukseen. Siinä olikin pienillä ihmettelemistä!

Saatoin laittaa nimilapun aitauksen kylkeen, että uudet nimet muistuvat mieleen talouden toisellekin osapuolelle. :D

Girda *Kasvattinimeltään Glamourikas Goa, synt. 16.2.2020, rotu ja väri self de golden ja kasvattaja Kaisa Mäkinen

Hän on alusta asti pitänyt rohkeimman marsun titteliä itsellään vaikka onkin ollut aina porukan pienin. Uskalsi sylissä ollessaankin ensimmäisenä noista nuorista syödä porkkanaa. Ei-marsukansalle siis selvennyksenä, että hän voitti uuden tilanteen aiheuttaman jännityksen (mikä voi näillä saaliseläimillä olla tosi vahva tunne) ja rentoutui sen verran, että uskalsi keskittyä syömiseenkin.

Niin sievä pieni tyyppi.

Nafira *Limetta's Neillia, self cream, synt. 30.1.2020 ja kasvattaja Sanni Taimioja

Hän oli syntyessään jättiläinen ja kuulemma emonsa ainoa poikanen. On minun mielestäni ylipäätään ihme, että emo ja poikanen selvisivät synnytyksestä kun ainoa poikanen saattaa kasvaa kohdussa aika isoksikin. Koska Nafira on ollut aina iso ei hänellä ole sellaista pullistelun tarvetta tuolla laumassakaan. Rauhallinen johtotyyppi, vaikkakin mummot ovat vielä arvoasteikossa häntä ylempänä. 

Tassuilla on hyvä pitää kiinni porkkanasta!

Girda on porukan pienin ja Nafira suurin, tässä hieman näkyy tuota kokoeroa. Kukaan ei kuitenkaan vie toisen ruokia, tyypit ovat rakenteeltaan vain erilaisia.

Nafira kokonsa puolesta rohkeana uskalsi myös laiduntaa pian mummojen vieressäkin. Tosin kun ensimmäinen elekään tuli hänen suuntaansa lähti hän paikalta hippulat vinkuen. :)

Hän on kyllä ihana tyyppi. Tulee väristä usein jo edesmennyt Kauhis mieleen. Tässä on sellainen kommervenkki, että Nafira ja Girda ovat jokseenkin kaukaista sukua minun Gaialle ja Kauhikselle! Silloin aikanaan vuosia sitten yksi Gaian ja Kauhiksen poikasista päätyi Girdan kasvattajalle Kaisalle jalostuskäyttöön (puhdas ja paperillinen self kun on hänkin..siis marsu) ja aikojen saatossa samaa linjaa päätyi myös Limetta's marsulaan. Mukava ajatus, että kahdella näistä uusista karvaystävistämme on sukupuussaan minun rakkaat tutut pömpylät.

Jostain syystä on huomattavissa Olifian ja Gaian välillä samaa kuin mitä abyillä oli keskenään. Todella usein abyt Rapsu, Yamsu ja Tirppa olivat yhdessä samassa paikassa syömässä aitauksessa ja olivat hyviä ystäviä keskenään. Lieneekö sama rotu vai mikä syynä, mutta he olivat kaikki kuin paita ja peppu. Nyt Olifia on usein pyrkinyt erityisesti nuorempana Gaian läheisyyteen ja erikoista siitä tekee heidän sama väri. En tiedä liittyykö asiaan vai onko liittymättä. Ei Gaia ainakaan mikään megaystävällinen ole hänen viereen putkahteleville uusille tyypeille, mutta jotenkin se ei näytä Olifiaa haittaavan. 

Olifia * Limetta's Oxyria, self de white, synt. 5.2.2020 ja kasvattaja Sanni Taimioja

Olifiakin oli Girdan tavoin syntyessään kuulemma niin pieni, ettei hänestä ollut varmuutta selviääkö. Olifialla taisi olla myös monta sisarusta ja se verottaa aina emon maitovarantoja. Potrasti omassa tahdissaan Olifiakin on kasvanut ja varsin paljon näyttää nykyisin jo marsulta. :D

Sitten tulikin aivoriihen tarve itselleni itseni kanssa kun piti saada kasvaville pienille omat pelletti- ja vihannestarjoilut ilman, että mummot pääsevät niihin käsiksi (Gaialla virtsatievaiva-alttius ja Ritarilla alttius kaasuuntumiseen jos ruoassa jotain ekstraa). Keksin laittaa kerran tai kaksi päivässä tuollaisen väliaikaisaidan yhteen kohtaan häkkiä ja yksi pieni sinne syömään mahansa täyteen niin pitkäksi aikaa kun tahtoo. Sitten kun ruoka ei enää kiinnosta vaihdoin sinne seuraavan pömpylän syömään. Tässä myös tuli samalla sitä ihan hyvää poikasajan käsittelyä kun marsuja tuli nosteltua paikasta toiseen ja siihen jokseenkin tottuivatkin. Kuvassa Olifia tuolla ruoka-apajilla.

Ritari *sydän*

Tässä on jo jonkin aikaa kulunut poikasten saapumisesta. Piti hommata uusi marsuvaaka kun vanha vihdoin sanoi itsensä irti. Se vanha olikin ollut minulla marsujen pyllyjä lähietäisyydeltä ihailemassa jo vuodesta 2013, oli varmaan aikakin päivittää. :D Tavoilleni uskollisen hössöttävästi punnitsen aina lattialla, ettei voi sattua kurjia tapaturmia. Tai ainakin pelkään, että sellaisia tapahtuisi. 

Vielä tuosta poikasten ja mummojen tutustuttamisesta mainitsen, että noin kaksi viikkoa meni menon rauhoittua. Mummot saattoivat ajattaa poikasia hyvinkin vikkelästi jos pienet alkoivat isottelemaan ja suorastaan ihmettelin miten löytyi ruutia Gaiasta ja Ritarista vielä yli 6v iässäkin. :D Noin kolmen viikon kohdalla oli jo pääosin harmonista laumaelämää täällä, mistä olen iloinen. Nuorista Olifialla ja Girdalla on edelleen keskenään välillä napinaa kun ovat lähes samankokoisia. Kuitenkaan ei mitään sen dramaattisempaa kuin valitusta tai toisen näpäytys silloin tällöin. 

Tiedostan itsekin, että postauksen kuvat eivät ole sieltä tarkimmasta päästä ja taidan olla uuden luurin tarpeessa. Kuitenkin jos olisin vain jäänyt odottamaan sitä taianomaista päivää kun olisi tarjolla vain loistavia kuvia vierähtäisi iäisyys ennen kuin pääsisin postailuun asti. Kuvista kuitenkin saa haisun tunnelmasta ja niissä olevista tyypeistä. Muutenkaan en usko, että nykyisin kukaan voi nähdä liikaa kuvia pienistä marsuista. Tai marsuista muutenkaan. Kröhöm. :D

Samat tutut harrastukset vellovat täällä edelleen, hypistelen lankaa ja toisinaan leivonkin.

Näin neulelehdessä kuvan lasten sammakkosukista ja oli pakko tehdä sellaiset myös minun puoliskolle, tosin hänen koossaan. :D

-M