Runsaanlaisesti marsukuulumisia

Hei!

Aloitan raskaimmilla uutisilla, mutta niiden jälkeen on luvassa keveämpää materiaalia ja lopuksi pari vauhdikkaanlaista videoakin tältä päivää Tähtipölyn tähdittäminä. (Jos mietit "Mikä Tähtipöly?" käy kurkkaamassa aiemmat postaukset tästä ja tästä.)

Ritari elementissään kaiken keskellä tomerasti tiedustelemassa mitä tapahtuu ja liittyvätkö tapahtumat herkkujen saantiin. *sydän* Vasemmalla Nafira ja oikealla valkoinen Olifia.

Jouduimme hyvästelemään pitkäaikaisen ystävämme Ritarin keskiviikkona. Hän oli ollut vielä tiistaina illalla oma tomera itsensä, mutta ke aamulla hänen vointinsa äkkiä romahti ja ainoa miten häntä pystyin enää auttamaan oli viimeinen matka eläinlääkäriin. Hän sai lähteä niin sanotusti saappaat jaloissaan ja ei ehtinyt kauaa potemaan epämukavuuksia. Hänen niin lämmin ja reipas luonteensa säilyi loppuun asti ja olen niin kiitollinen saatuani olla hänen ystävänsä yli seitsemän vuotta. Hän oli lähtiessään keskuudestamme kunnioitettavat 7v 4kk ja minun luo tuli 2-3kk ikäisenä. Seitsemän vuotta on pitkä aika minunkin elämästäni ja hän oli viimeinen alkuperäisistä marsuistani, siitäkin syystä aivan erityisen lämpimässä asemassa sydämessäni (vaikka toki siellä kaikki meidän muruset majailevatkin). 

Uskon aidosti hänen saaneen hyvän elämän ja hänen pitkäaikaisin marsuystävä Gaia oli varmasti häntä vastassa saattamassa henkimaailmaan. Vaikka vuosien varrella ollaankin kohdattu monia erittäin kipeitäkin eläinystäviemme poisnukkumisia ei se yhtään ole meitä kyynistänyt tai muuttanut prosessia jotenkin vähemmän kivuliaaksi. Ehkä se alkuvuosien ensimmäisiin lemmikkien poisnukkumisiin liittyvä shokki on pienempi nyt jo useasti tilanteen kohdattuamme, mutta voi turkanen miten tekeekin edelleen kipeää kun karvaystävä lähtee. Keskiviikkona vein Ritarin yksin paikalliselle eläinlääkäriasemalle Herra S:n ollessa vielä töissä ja kun tulin kotiin koin siitäkin ihan mielettömän suurta kiitollisuutta kun mies oli heti ovella vastassa ja sain romahtaa parkumaan toisen paidan kyynelistä märäksi. En ylipäätään ole sellainen joka itkee mitenkään usein vaikka todella herkkä olenkin ja on niin arvokasta kun on joku tukemassa silloin kun itse tuntee romahtavansa surusta. 

Nyt suurimman surun väistyttyä muistelen hymyillen ja rakkaudella niitä ihania aikoja mitä saimme Ritarin kanssa jakaa. Häneltä ei elämän varrelta ystäviä puuttunut ja hän oli usein juuri siellä missä tapahtui. Hän hurmasi pörröisellä ja pyöreällä olemuksellaan monet elämänsä varrella ja tästäkin syystä hän on jäänyt monelle mieleen. Se minua myös harmittaa miten hän ei ehtinyt kohtaamaan Tähtipölyä, Ritari olisi varmasti ihastunut ikihyviksi jälleen uudesta ystävästä. Ritari viimeisinä vuosinaan oli porukan toimeliain marsupesulayrittäjä, hän putsasi mielellään hartaasti ystäviensä silmiä ja korvia. Ilokseni huomasin hänen saaneen pesulapalvelua myös nuorisoltakin, oppivat siis käytöstapoja mummelilta. :) Ennen tätä marsupesulapalvelutoimeaan hän oli aktiivinen mökinvalloittaja. Jos hän päätti mennä tiettyyn mökkiin ei sillä ollut väliä oliko siellä mökissä jo toinen marsu. Hän vain rynnisti mökkiin häätäen toisen pois ja oikaisi itsensä onnellisena torkuille.

Tähtipöly 7vrk ja 150g. Vertailun vuoksi Yrsan paino tämän kuvan hetkellä oli 850g.

Ikää 10 päivää Tähtipölyllä tässä kuvassa. Tyynyliinan paino tietysti on nollattu vaa'asta, tuo on aika kylmä ja liukas pinta pönöttää ilman tekstiiliä. Lähtöpaino oli syntyessä 94g.

Ikää 19 päivää ja painoa 272g. Otin kuvan hänestä vaa'allakin, mutta siitä tuli niin epätarkka ettei tohdi julkaista. :D

On ollut ihanaa seurata miten Tähtipöly kasvaa ja kun aikaa kuluu myös hänen oma persoonallisuutensa alkaa astua esiin. Iloista hymyä minulle ovat aiheuttaneet esimerkiksi ne hetket kun olen nähnyt ensimmäistä kertaa hänen käyvän juomapullolla, syövän kokonaisen heinänkorren (aiemmin keskittyminen riitti hänellä vain nakertelemaan heinää sieltä täältä), puolustavan porkkanapalaansa herkuille persolta Yrsalta (Yrsa vei porkkanan silti) ja aina kun Tähtipöly kipinöi tassuistaan ja hepuloi minkä kerkeää (tietysti jäänyt kuvaamatta ne mahtavimmat tempaukset) huomaan miten sisimmästäni asti kumpuaa lämmintä naurua. Se tuntuu varsin eheyttävältä. :)

Tänään Tähtipölyllä on painoa aamuisen mittauksen mukaan 290g ja koska pari päivää paino on pyörinyt tuon lukeman tienoilla päättelisin, että maito ei välttämättä enää ole kovin suuressa roolissa hänen menuussaan. Muistelen aikanaan vuonna nakki ja keppi (siltä se minusta tuntuu) Gaian itse vierottaneen poikasensa maitoruokinnasta siinä kohdin kun poikaset olivat 3vk ikäisiä ja Tähtipöly on juuri tuossa ikäluokassa nyt. Lähipäivinä uskoisin tulevan 300g täyteen ja sitten voikin jo harkita hänen ja Yrsan muuttoa aitaukseen muiden marsujen seuraan. Ritarin lähdön jälkeen on aitaus tuntunut jokseenkin tyhjältä kun siellä on paljon tilaa ja vain kolme marsua. Vähän kyllä minua jännittää se kun sitten lopulta yhdistän nuo kaksi nuorison joukkoon, vaikka hyvin se varmaan menee.

Girda porkkanahommissa.

Olifia samoissa puuhissa. 

Joku ehkä tietääkin sen viimeisen vuoden aikana tosi suosituksi nousseen islantilaisen Riddari-villapaidan. Uutisissakin oli jonkun kerran siitä aiheena kun niin kovin moni on ryhtynyt tätä paitamallia neulomaan ja tietty lanka on monesta paikkaa loppu. Olin miettinyt tekisinkö itsekin tuon paidan ja aloitin sen päivää ennen kuin Ritari lähti keskuudestamme. Hoksasin sitten surressani hänen lähtöään, että Riddari tarkoittaa Ritaria suomeksi ja tuntuu sopivalta tämä paita suruprojektina. Usein olen huomannut tarvitsevani jonkin projektin, minkä parissa työstän suruani. Tai ainakin eheytyminen on nopeampaa jos on jokin sopiva keino käsitellä menetystä. Jokatapauksessa tässä kuvassa näette neuleassistenttini Girdan kun kävin marsujen puuhia katselemassa samalla kun tätä omaa paitaani neuloskelin.

Olen huomannut, että nuo vuosia käytössä olleet puumökit ovat alkaneet löystyä liitoksistaan katto-osuuksista. Tasakattoiset ovat säilyneet ihan ookoina, mutta jos kattorakenteessa on jokin muu muoto ovat ne liitoskohdat alkaneet avautua. Tämä pistää miettimään turvallisuusasioita kuten marsujen varpaiden ja kynsien jumiutumista ja olen aloittanut prosessin uusien mökkien hommauksesta. Oikeastaan pitkän pohdinnan jälkeen tilasin Tierran lemmikkipuodista kotimaisen Hurmaava Oy:n käsintehtyjä marsujen unituubeja pari kappaletta (ei maksettu mainos). Siis käytännössä tunneleita, jotka on tehty pehmeistä kangasmateriaaleista ja ovat kuitenkin rakenteeltaan ymmärtääkseni tömäkänläisiä ja pesu 60 asteessakin onnistuu. Hauskat ja värikkäät kuosit iso plussa mielestäni! Nyt odottelen innolla pakettia saapuvaksi ja mielelläni sitten rustailen tänne miten meidän käyttöön ne sopivat. Näiden vanhojen puumökkien suhteen olen nyt tehnyt niin, että jos katto on alkanut rakoilla laitan siihen päälle jonkin marsujen tekstiileistä ettei ainakaan varpaat/kynnet ole vaarassa.

Assistentit apuna siivouksessakin. :D Yksi kaivelee tekstiilikasaa, yksi ajattelee minun läsnäolon olevan automaattinen herkku ja kolmas tarkkailee tilannetta pohtien mikä hänen kannalta on kannattavin peliliike. :D

Nafira päiväunilla. Marsujen päiväuniaika on kyllä meillä vakiosti siinä klo 11.30-13.30 aikavälillä, selvästi väki enemmän silloin on nukkumassa kuin muutoin päiväsaikaan. Nuo meidän pömpsylät rakastavat lymyilyä näissä jakkaran päältä roikkuvissa pyyhkeissä.

Girda on kyllä tuosta nuorisoporukasta se ilopakkaus. Kertakaikkiaan vain aina tuo hyvän mielen kun hän tulee paikalle kyselemään mikä meininki jos puuhaan jotain eläinhuoneessa.

Tähtipölyn kuva tältä päivältä. Nyt hän on jo hieman isompi pikkumarsu kuin se minikokoinen marsu vaikka pari viikkoa sitten. Yrsa on ollut oikein osaava, tarkka ja hyvä emo hänelle. 

Öhh, tämän teoksen nimi on "Mittelö juomapullolla". :D

"Mutta hei mites se herkkutarjoilu?" T. Girda

Tässä vielä alla pari riemulla maustettua videoa Tähtipölyn tähdittämänä tältä päivää. :D

 -M

Lauman esittely + marsun röntgenkuva

Heips!

Tänään ajattelin hieman kertoa tuosta meidän naaraslaumasta kun aika vähän on tullut heistä postailtua. Varsinkin nuorisosta Nafirasta, Olifiasta ja Girdasta. Kuvat ovat tältä päivältä, sangen tuoreita siis. Kynsienleikkuupäivä koittaakin pian *tekee mentaalisen muistilapun*.. :)

**HUOM! Jos sinulla on jonkinlainen kammo liittyen luihin tai luurankoihin ynnä muihin tämänkaltaisiin ei ehkä kannata lukea pidemmälle. Nafirasta on otettu koko kehon röntgenkuva ja se on tuolla alempana postauksessa. **

Olifia (Limetta's Oxyria, kasvattaja Sanni Taimioja), synt. 5.2.2020, väri de. white (dark eyed white) ja hän on rodultaan self. Voi mistähän sitä aloittaisi tämän rakkaan murusen kanssa..

Olifia on mukava ja herkkä marsu, hänellä on vain hieman haastavana ominaisuutena kiimanaikainen käytös. Se ei ole mennyt niin pitkälle, että ihan vielä olisin ehdottomasti häntä viemässä sterkkaukseen (joka ymmärtääkseni voisi hormonien hyrräystä rauhoittaa), mutta seurailen edelleen tilannetta. Marsulla on kahden viikon välein kiima ja Olifialla silloin esiintyy 8-24h ajan laumakaverien alistamista (eli lähinnä Ritarin kiusaamista, koska Ritari on auktoriteetiltään pienin ja vauhdiltaan hitain) ja useimmiten Olifia myös tuona aikana vähintään 20-minuuttisen konsertin järjestää meille sirkuttamalla niin kovaa kuin keuhkoista lähtee. Yleensä tämä alkaa 03.00 yöllä (kuinkas muutenkaan), mutta ilokseni nyt hän ei viimeyönä huutanut vaan oli aika rauhakseen vaikka selvästi oli taas kiima-aika. 

Olifian ensimmäinen kiima meillä oli suoraan sanottuna ihan hanurista minun mielestäni. :D Eihän hän hormoneilleen mitään voi ja ymmärrän sen täysin. Kuitenkin varmaankin voin silti esittää mielipiteeni aiheesta. :D Hän silloin noin vuosi sitten tuli aika pienenä pampulana meille ja ensimmäisen kiiman osuessa kohdalle hän huusi niin kovaa kuin ääntä vain lähtee sirkuttaen viisi tuntia (!) putkeen ja tietysti kellokin oli 22-03 yöllä. En nukkunut tuona aikana silmällistäkään kun viiden minuutin välein menin sanomaan hänelle "shh!" naapurit mielessäni ja kohta taas sirkutus alkoi. Kuikutus ja sirkutus ovat tosiaan eri asioita. Sirkuttaminen kuulostaa enemmän suuren linnun säksättävältä laulamiselta (jopa joskus rääkymiseltä) ja kuikutus on pehmeämpi ääni mielestäni tähän verrattuna vaikka se voi mennä taajuudessa korkeallekin. Sirkutuksesta usein sanotaan sen olevan aika harvinaista marsuilla ylipäätään ja ei minullakaan ollut tainnut muita tapauksia olla aiemmin kuin Yamsu, joka silloin tällöin eläkepäivillään saattoi sirkuttaa. Se yleensä loppui kun menin paikalle katsomaan. Olifia taasen saattaa vaan vaikka makoilla aitauksessa paikallaan ja sirkuttaa samalla ihan muina marsuina vaikka valot menevät päälle ja seison hänen vieressä. Ihan alkuaikoina hän vielä kiipesi korkeimman mökin päälle mihin pääsi ja huusi sieltä konserttinsa. 

Tämän Olifian ensimmäisen vuoden olen toivonut, että aikuisuus rauhoittaa hormonitoimintaa (kun ikää tulee mittariin yli 1v) ja nyt vaikuttaisi hän jonkin verran onneksi rauhoittuneen. Jos hän oikein on hormonihuuruissaan Ritarinkiusaamistuulella eristän Olifialle aitauksen toiseen päähän oman alueen ja hän siellä saa rauhoittua itsekseen. Hän näkee kuitenkin laumatoverit eikä hän tästä tunnu kovasti stressaavan. Itse saan mielenrauhan kun tiedän ettei hän kiusaa Ritaria ja jokusen tunnin päästä kiima on jo ohi ja Olifia pääsee normaalisti takaisin laumaan (tepastelee vain sinne muiden joukkoon niinkuin mitään ei olisi tapahtunut). Kun huomaan hänen kiima-ajan olevan alkamassa viritän pussilakanoita eläinhuoneen kaapinovista ja ovestakin roikkumaan minimoimaan mahdollista kaikua kun tietystikään en myöskään tahdo meidän olevan häiriöksi naapureillekkaan. Hieman se ääntä vaimentaakin kun tekstiilejä roikkuu useammassa paikassa jos vertaa siihen ettei niitä virittäisi.

Muutoin hän tosiaan on herkkä ja symppis marsuyksilö ja ihan poikasena muistan miten häntä jännitti ensimmäisiä kertoja sylissäni ollessaan porkkanaa syömässä ja heti aitaukseen takaisin päästyään hän putputtaen juorusi kavereilleen "ette arvaa mitä tapahtui!". :) Lisäksi silloin kun hormonit eivät hyrrää hän käy ainoana tästä laumasta Ritarin silmiä putsaamassa ystävyyden eleenä (Ritarille ei ole Olifiasta muodostunut mitään kiusaajakammoa onneksi). Sanoisin, että Olifia on todella herkkä ja myös hieman särmikäs tyyppi. Hän on pyrkinyt olemaan laumassa aina Nafiran ja Girdan välissä valta-asemassa ja Girdalle hänen onkin helppoa hieman isotella kun Girda on aika mukautuva ja lempeä tyyppi. Olifian persoonallisuutta on hieman vaikeaa määritellä tarkemmin, vähän kuin Melchior-urosmarsuni tuntui olevan kuin ulkoavaruudesta peräisin. Ja tämä oli tarkin mahdollinen kuvaus. :D *sydän*

Nafira (Limetta's Neillia, kasvattaja Sanni Taimioja), synt. 30.1.2020, rodultaan self ja väriltään cream. (Tuolla pandalelulla on funktio porrasaskelmana kun marsut kulkevat mökkien päälle. Joskus he sitä käyttävät ja toisinaan vain viskaavat pandan pois tieltään. :D )

Nafira on poikasaikojen jälkeen ollut suurikokoisin tästä laumasta (1000g tietämillä). Hän on pääosin rauhallinen ja aikuisikään päästyään sellainen "hiljainen johtaja" -tyyppi, kuten aiemminkin olen häntä kuvaillut. Poikasena hän kunnioitti mummomarsuja, mutta nyt hän selvästi on paljon Ritaria vahvemmassa asemassa. Häntä ei tunnu kukaan juurikaan haastavan nyt kun kaikki ovat aikuisia ja hänen ei myöskään tarvitse pullistella muille todistellakseen asemaansa. Rapsu oli aikanaan myös samantyyppinen johtaja, rauhallinen ja kunnioitettu. 

Nafira on topakka siinä mitä tahtoo; jos hän kokee saavansa herkkutarjoilun liian hitaasti hän kaikilla marsunvoimillaan saattaa heilutella aitaakin ottaen siitä hampaillaan otteen. Hän myös tiedottaa meille usein jos jompi kumpi aitauksen vesipullo on alle puoliksi enää täynnä (sanomme leikkisästi häntä myös varashälyttimeksi, kuikutus alkaa jos jotain kummaa tapahtuu). Hän on hyvin utelias ja toisaalta myös rohkeakin. Arvelen tuon rohkeuden tässä ajan saatossa nousevan enemmän vielä esiin iän tuoman varmuuden kautta. Nafiralla olen huomannut olevan "tavallista" herkemmät virtsatiet, hän yhden virtsatietulehduksen sairasti vuodenvaihteessa ja sen jälkeen on saanut hieman katsoa ettei hän saa liikaa pellettiä (saa vain muutaman päivässä) ja millaista c-vitamiinia hänen kurkunpalansa päälle annostelen. Virtsatietulehduksen alkuperäkin saattoi olla liian voimakkaassa ruoassa hänen virtsateilleen ja tarpeeksi kun ärtyivät tuli tulehdus. En tosin ole eläinlääkäri, tämä on vain minun veikkaus. Huomasin käytännössä, että c-vitamiinin vaihto glukoosillisesta glukoosittomaan auttoi myös. En tiedä tästä sen tarkemmin mihin perustuu, mutta näin käytännössä huomasin. Nafiran persoonaa voisi kuvailla myös hyvin energiseksi, hän pitää osallistumisesta ja tulee usein tepastelemaan keskelle aitauksen siivousmylläkkää kuin tarkastaen kaiken mahdollisen.

Tässä seuraavaksi siellä virtsatietutkimuskäynnillä eläinlääkärissä otettu röntgenkuva Nafirasta. Kyseinen klinikka ei ollut näihin eksoottisiin ja pieniinkin eläimiin erikoistunut niin röntgenlaitekin oli isoa kokoa ja koko marsu piti kuvata jotta nähtäisiin virtsatiet ja mahdolliset virtsakivet. Ei näkynyt kiviä onneksi ja ab-kuurilla selvittiin vaivasta. Jos olet joskus miettinyt miltä marsu näyttää tälläisessä tutkimuskuvassa niin katsoppa tätä: 

Alla on pehva ja ylhäällä tietysti pää. He laittoivat Nafiran muovikoriin, jotta hän pysyy kuvauslaitteessa paikallaan. Oli kovin mielenkiintoista itsekin päästä näkemään tämä kuva. 

Nafira on sukua minun edesmenneille Gaialle ja Kauhikselle, mikä on minusta mukavaa.

Girda (Glamourikas Goa, kasvattaja Kaisa Mäkinen), synt. 16.2.2020, rotu self ja väri de. golden (dark eyed golden). Hänellä on myös päässä cresti (rusetti, hieman kruunua muistuttaa), en tiedä kuuluisiko siitä sanoa rotu- tai värikuvauksen ohessa. :)

Girda on aivan erilainen kuin kaverinsa. Hän on pehmeäluonteinen, harkitseva ja viisas. Hän jopa joskus vaikuttaa hieman laskelmoivalta ja miettii mikä olisi hänen kannaltaan kannattavin vaihtoehto tilanteessa kuin tilanteessa. Girda on aina ollut tästä nuorisoporukasta pienin, mutta useimmiten painoero toisiksi pienimpään Olifiaan on vain muutama kymmenen grammaa. Girda on pehmeäluonteisuudestaan huolimatta hyvin rohkea ja hän on ainoa meidän marsuista, joka antaa itseään silitettävän päälaelta jos aitaukseen kurkottaa. Tämä oli aivan erityisen ihana ja eheyttävä asia silloinkin kun Gaia alkoi olla viimeisillä eläkeajoillaan ja Gaiaa on aina saanut myös silittää. On tuntunut lämpimältä kun on tiennyt, että jää jäljelle myös joku toinen, jota saa silittää ohimennessään. Girdasta tulee myös hieman hupsu vaikutelma ja hänellä on erityinen taipumus saada minut hymyilemään ihan vain läsnäolollaan. Tänään en hänestä saanut parempaa kuvaa, mutta voin vakuuttaa hänen olevan varsin sievä nuori neiti. *sydän* Näistä kolmesta hänestä on tullut useimmin se vaikutelma, että hän voisi hetken sylissä viettääkkin ihan mielellään herkkuja syömässä vaikkapa kynsienleikkuun jälkeen. Tämä tosin taitaa olla päiväkohtaista.

Girdakin on sukua minun edesmenneille Gaialle ja Kauhikselle.

Ritari (Almond's Fluffcharmer, kasvattaja Lea Rahtu-Korpela), synt. 3.12.2013, rotu "risteytys curly ilman rusetteja" ja väri golden/white.

Ritarin monet tuntevatkin, hän kun on ollut eloani ilahduttamassa jo seitsemän vuotta (2/2014 asti). Ritari on aina ihastuttanut ihmisiä pörröisellä ja sen myötä pyöreälläkin nappisilmäisellä olemuksellaan. Hän myös eläkeikään asti oli tomerassa massassa ja painoi jopa yli 1200g, juuri nyt en tarkemmin muista kuinka paljon mentiin 1200g ylitsekin (taisi olla aika reilustikin). Nykyisin hänen paino on jossain 900g tienoilla sen perusteella kun viimeksi hänet punnitsin. Vaikka iän myötä lihasmassa ja olemus kutistuu ei hänestä tomera luonne ole minnekkään hävinnyt. Hän ei pidä käsittelystä ja mitä nopeammin toimenpiteet kuten kynsienleikkuu ovat ohi sen parempi. Kuitenkaan häntä ei lainkaan haittaa jos hänen vieressä hengailee, hän on melkein aina paikalla jos vaikka istuksin aitauksen vieressä. Tuolloin hän notkuu huhuillen herkkuja niin lähellä kuin mahdollista. Aiemmin hänellä oli noin vuosi sitten hieman vaivaa lievän kaasuuntumisen ja papanoinnin kanssa ja pitkään hän oli hyvin pelkistetyllä ruokavaliolla sen vuoksi. Nyt olen huomannut ettei maltillinen määrä vaikkapa pellettejä enää tunnu aiheuttavan hänelle ongelmia ja on ihanaa kun toiselle voi antaa hyvää syötävää. Ritari saa aina tahtonsa läpi, kuka voisi vastustaa tälläistä ihanaa mummelia. *sydän* 

Vasemmasta silmästä nyt ihan viimeisen puolen vuoden sisään on tainnut lähteä näkö kaihin myötä ainakin lähes kokonaan, alla tuo silmä näkyykin. Hän on kuitenkin tarkka havaitsemaan jos vaikkapa kävelen olohuoneessa (eläinhuone on olohuoneen vieressä ja niiden välinen ovi on päivisin auki) ja huhuilee palvelun paikalle. Ehkä hän kuulee edelleen hyvin ja näkee ainakin toisella silmällään. Vaatisi paljon, että Ritarin saisi säikähtämään. Hän on kuin ankkuri tuossa nuorisoporukassa ja vaikka kolme nuorta säikähtävät jotain ja rynnistävät kuka minnekin piiloihin seisoo Ritari edelleen heinää syöden keskellä aitausta (vaikka joku meinasi häneen törmätäkin matkalla piiloon). On vaikea kuvailla lyhyesti miten paljon tämä iäkäs murunen minulle merkitsee. Minunkin elämästä seitsemän vuotta on paljon ja paljon on ehtinyt tapahtua elämässäni Ritarin ollessa maisemissa. Olemme niin kovin kiitollisia jokaisesta päivästä tämän rakkaan murusen kanssa. *sydän*

"Hei mut mites se herkkutarjoilu?" T. Ritari

Ja vielä päivän epätarkka Tähtipölykuva:

(Jos mietit "Mikä ihmeen Tähtipöly?" käy kurkkaamassa postaukset: tästä ja tästä. )
Tuosta pehvarusetista (rusetti on siis karvapyörre jos jollekin käsite on vieras) ajattelen, että se muistuttaa tähteä värityksensä kanssa. Aamupunnituksen mukaan hän painaa jo 120g (sunnuntai-iltapäivällä syntyessään hän oli 94g). *sydän* Aikuinen marsu omien kokemusteni mukaan voi olla suunnilleen 800-1250g yksilöstä riippuen, tämä tiedoksi heille joille ehkä marsut eivät ole niin tuttuja eläinystäviä ja toki on pienempiä ja suurempiakin yksilöitä, tuo kokohaarukka itselleni on useimmin tullut vuosien varrella vastaan. :)

-M

Nimi!

 Heips!

Meidän alkuviikko on ollut pakattu iloisin hepulitempauksin ja uuteen pikkuystävään tutustumisella. (Jos mietit "mikä ihmeen pikkuystävä" kannattaa katsoa tätä edellinen postaus, jossa on pitkä tarina aiheesta.) Tässä vähän kollaasia eiliseltä ja jokunen räpsy tältä päivääkin. Toivottavasti postauksestani välittyy sinullekin iloista fiilistä. :)

Eläinhuoneen ovelta näkymää eiliseltä. Tuossa dunassa asui siis ekan reippaan vuorokauden Yrsa ja minityyppi (jonka nimen kerron myöhemmin postauksessa). Pyyhe oli osittain dunan päällä (aina yli puolet pääliosan kaltereista kuitenkin näkyi ilmanvaihdon takia), jotta tuli oman rauhan tuntua hiukan arkuuteen taipuvaiselle Yrsallekin. Mökkejä kun ei dunaan mahtunut luomaan oman rauhan tuntua. Marsujen iso aitaus oli seuraavaksi siivouslistalla, näyttää hieman sekavalta kun heinää on kaikkialla, jaiks. :D

Kävin möyryämässä verkkokellarista vanhan tutun 120x60cm tehdashäkin ja pesun jälkeen asentelin sen paikalleen. Viimeksi taisi tämä pohjalaatikko olla käytössä syksyllä Melchiorilla, hänellä oli siihen yhdistettynä toinenkin pohjalaatikko ja täten hän nautti tuplatilasta. Jotenkin ihan hyvä fiilinki tuli siitä kun kaikki tarvikkeet löytyi jo omasta takaa tälläistä yllättävääkin tarvetta varten, enemmän tai vähemmän piti vain möyrytä kaapeissa/kellarissa jotta kaikki osaset löytyi. :D 

Terrariossa asuu hamsteripappa Rupert (yli 2v), keltainen möhkö on marsujen oma pyykkikori ja tuolla lipaston päällä säilytän erilaisia marsutarvikkeita. Erityisessä käytössä nyt on tuo pöydän reunalla oleva turkoosi vihko, johon merkkaan marsujen painotietoja ja muuta huomioitavaa. Poikasen punnitsen joka päivä aamuisin (tänään 114g! 14g tullut viimeisimmässä vuorokaudessa, aikamoista) ja Yrsankin ainakin tässä alkuvaiheessa pyrin punnitsemaan parin päivän välein. Laitoin häkin takaseinään tuon pussilakanan ettei tunnu niin levottomalta häkki omasta mielestäni ja toisaalta tahdon myös varjella tuota tummaa lipastoa, joka on minulle tärkeä. Sen on entisöinyt jo aikaa sitten edesmennyt isoisäni (lipasto ei mahdu muualle asuntoomme niin joutuu olemaan eläinhuoneessa). Mökkejä en häkkiin laittanut enempää näin alkuun, päätin aloittaa simppelisti jakkaroilla (joiden päälle ei pääse hyppäämään) ja heinäkasalla. 

*Tähän sellainen formula-auton kiihdytysääni kun tuo mini kipittää menemään*

En luottanut tuon etuluukun olevan napakasti kiinni niin laitoin siihen vielä uudelleenkäytettävän nippusiteen. Tiedän, saatan hössöttää liikoja.. ':D Hössötysaiheesta vielä jatkaakseni en ole klassisemman mallisia mökkejä heille vielä laittanut kun ajattelen ehkä turhaankin niin pitkälle, että entä jos Yrsa säikähtää jotain ja rynnistää mökkiin ja mini jää jalkoihin/väliin? Yrsasta tiedän, että hän pitää mökkien päälle loikkaamisesta ja siellä hengailusta, mutta entä jos hän alas hypätessään osuukin vahingossa miniin? Tällä tavoin minun mieli ottaa ylikierroksia ja mielenrauhani vuoksi heillä nyt on simppeli meininki tuolla häkissä kunnes pieni vielä vähän kasvaa. Onpahan enemmän tilaa juoksennella kun on avoinaisempaa. :)

Yrsa ei ihan hirveästi arvosta sitä kun yritän puhelimen kameralla heitä osoitella. 

"Olen kaksi päivää uusi" *sydän* Hän eilen jo nakerteli vähän pellettiä ja maisteli heinää, maito on kuitenkin vielä pääosassa.

Piti olla luova kun ei ollut sopivaa pöytää tarjolla ja en lattiallekaan häkkiä tahtonut laittaa. Vaikka näyttää tuo alustakokoelma kummalliselta on se silti vakaa, varmistuin siitä itse. :D

Hauskasti hänellä on levittäytynyt tuo ruskea moneen paikkaan kun Yrsalla se on keskitetympää ja vähäisempää. Kummankin värinimitys on brindle. Toisessa pyllyrusetissa on pyöreä läntti ruskeaa ja se näyttää hieman tähdeltä kun sopivasta suunnasta katsoo.

Päätin jatkaa avaruusteemaa, joka oli valloillaan silloin ensimmäisen marsupoikueeni kanssa (tuolloin kaksi naarasta olivat Pikkuplaneetta ja Aurinkotuuli) ja tovin pyöriteltyäni ideoita nimistä tälle pienelle tunnun vakiintuneen nimeen Tähtipöly. Kutsumanimi on vielä etsinnässä, hihitellen ajattelen TäPöä, koska sehän meinaa nopeasti menemista, joku menee täpöö paikasta toiseen on hän silloin supernopea ja tällä minillä vauhtia riittää jo nyt! :D Tai ainakin täällä meilläpäin ja mahdollisesti aika montakin vuotta sitten tuollainen puhekielen sana oli käytössä. En nykyään tiedä enää miten nuoriso puhuu.. :'D Mutten usko Täpön tulevan käyttöön, se tuntuisi jotenkin epäkunnioittavalta tälläistä saamaamme ilon lahjaa kohtaan. Mietin siis vielä kutsumanimeä ja kuulostelen mitä mieltä hän itse on. Tähtipölyä tutkailin tuossa pintapuolisesti aiheena ylipäätään ja siinä kiehtoo myös se miten tuota tähdistä lähtöisin olevaa pölyä tulee tänne meidänkin planeetalle. Ja kuten aiempaan kuvatekstiin mainitsin muistuttaa Tähtipölyn toisen pehvarusetin ruskea väri hieman tähteä muodoltaan, sekin on yhdistävä tekijä.

Eilisillalta kuva kun neuloskelin itselleni sukkaa marsuaitauksen ja Yrsan&Tähtipölyn häkin välissä ja Ritari otti kaiken ilon irti tilanteesta. Jos olen paikalla voisin hänen mielestään aivan yhtä hyvin ojennella pellettejä ja lopulta en saanut neulomista juuri aikaiseksi kun tuijotin riemuissani miten Tähtipöly aina silloin tällöin veti häkissä hepulirundia ja Ritari taasen teki kaikkensa saadakseen jatkuvalla tahdilla herkkuja (pellettejä). :D Suureksi ilokseni Ritarin vatsa ei ole enää vaivaillut kaasuilun muodossa kuten aiemmin saattoi tehdä ja hän pystyy syömään pellettiä ja suhteellisen mietoja tuoreita vihanneksiakin. Tuon raitalangan värjäsin itse maanantaina aamusella.

En tiedä toimiiko tuo alla oleva video, mutta siinä pitäisi olla taltioituna yksi Tähtipölyn ensimmäisistä hepuleista eilen kun he pääsivät isompaan häkkiin Yrsan kanssa. Vauhti vain kasvoi loppupäivästä, tuossa videolla mennään vielä testailuvauhtia. :D

-M

Elämäni marsuyllätys!

Heippa!

Meillä marsulauman ollessa helmikuun alussa  Nafiran, Olifian ja Girdan (nämä n. 1-vuotiaita) ja 7-vuotiaan Ritari-mummon vahvuinen en ajatellut, että ihan äkkiä tarvittaisiin lisäystä porukkaan. Jokunen kysely minulle oli eri reittejä tullut, että voisinko ottaa vastaan kodinvaihtajamarsu-uroksia, mutta aina perustelin etten ollut aikeissa kasvattaa marsumäärää ja tietysti vaatiihan urokset eri asumuksen kuin tuo naaraslauma. Päätin panostaa vain naaraslaumaan sellaisena kuin se on, se tuntui hyvältä ratkaisulta meidän kannalta. 

Sitten kävi klassiset ja aloin nähdä toistuvasti unta pienestä ruskean- ja mustankirjavasta pörröisestä jyrsijästä, joka tahtoi meidän luo. Unet toistuivat samankaltaisina ja jäivät vahvasti minulle aina mieleen (molemmat minulle poikkeuksellisia asioita) ja ei auttanut muu kuin kuunnella mikä viesti oikein oli. (Aikanaan samalla tavalla tuli luokseni erityismarsu-Iri ja kanirouva-Freija ensin itsestään unissani kertoen ja heidät sitten löysinkin.) Unissa aina kohtasin kummallistakin reittiä tuon pienen jyrsijän, otin hänet syliin ja vein meille kotiin pitääkseni hänestä huolta. Samoihin aikoihin nosti päätään myös abyikävä, meillä oli jo 1,5 vuotta kulunut siitä kun viimeinen abessiinialainen Tirppa nukkui pois. Tuota rotua meillä on ollut Rapsu, Yamsu ja Tirppa ja kaikki samalta kasvattajalta, ihanalta Maailman Marsulan Aidalta. Abyikävä yhdistettynä noihin näkemiini toistuviin uniin päätin sitten kysyä Aidalta olisiko hänellä millainen marsutilanne vaikkapa loppuvuodesta, minulla ei kiire ollut asian kanssa. Tai näin ajattelin itse. Hän kertoikin, että juuri sillä hetkellä olisi loppuelämän lemmikkikotia vailla jalostuksesta poistunut 2,5-vuotias naarasmarsu Yrsa (Katinkas on Yrsan alkuperäinen kasvattaja). Näin Yrsasta kuvan ja siinähän se oli, minun unien tyyppi! Aika ripeälläkin aikataululla sovittiin, että käyn Yrsan hakemassa ja ei tosiaan mennyt kauaakaan kun Yrsa tuli meille helmikuun loppupuoliskolla avomieheni, Herra S:n, syntymäpäivänä ("Hyvää synttäriä kulta, tässä sinulle iloa siitä kun hain meille uuden marsun!" :D ).

Tässä pikkuaitauksessa lattialla Yrsa (tummin väriltään) tutustui uusiin laumakavereihinsa sillä aikaa kun siivosin varsinaisen aitauksen heitä varten. Siivous on siitäkin hyvä tehdä kun se minimoi "reviirihajuja" ja tila muuttuu hieman neutraalimmaksi pohjaksi mille rakentaa uutta hierarkiaa. En tietenkään millään supertököteillä siivousta tehnyt, ajattelin että riittää vaan tekstiilien ja purujen vaihto kun kyseessä on kuitenkin iso tila ja kaikki naaraita. 

Kaikki pääsivät varsinaiseen aitaukseen. Ritarille tuli aluksi pulma kun Yrsa meni hänen lempimökkiinsä ja Ritari suhtautui asiaan ystävällisyydellä; hän putsasi tomerasti hieman lisää tämän uuden mökinvaltaajan silmiä ja korvia (alempana tästä kuva). *sydän* Pienet mökit otin pois aitauksesta ja jätin vain jakkarat ja isot mökit, jotta karkuun pääsy on helpompaa jos tulee jotain konfliktia tutustumisasioissa laumatoverien kanssa. Tässä kuvassa Yrsa on meillä ollut jo hetken, aiempi kuva aitauksesta ei ollut kovinkaan tarkka niin ajattelin tämän olevan parempi postaukseen.

Yrsa kotiutui ihan hyvin, ei mitään sen kummallisempaa ollut siinä. Tietysti piti lauman keksiä hieman uutta järjestystä hierarkiaan, nuoren kolmikon ollessa eniten kiinnostuneita kuka sijaitsee missäkin auktoriteetillisessa asemassa. Ritari oli heti alkuun sopuisa Yrsalle, kun he kohtasivat totutusaitauksessa ensimmäisen kerran Ritari heti nosti päänsä ylös ja näytti Yrsalle kaulaansa (alistumisen merkki ainakin omien kokemusteni mukaan "hyväksyn, että olet minua suuremmassa asemassa ja en tahdo harmia", tämä näkyy yllä totutusaitauskuvassa) ja sen jälkeen Ritari alkoi heti pestä Yrsan silmiä ja korvia kuin ikionnellisena uudesta ystävästään! Ritari ilahtui ihan valtavasti kun sai uuden kohteen tälle marsupesulapalvelulleen ja pääsi näyttämään ystävällisyyttään oikein roimasti. Olihan se nyt ihana seurata vierestä kun Yrsa sai Ritarista heti kaverin. 

Olifiakin tuli katsomaan, että kuinka kauan se Ritari oikein meinaa harjoittaa uudelle tulokkaalle marsupesulatoimintaa. :D

Laumassa Nafira pitää "hiljaisen" johtajan (luontainen johtaja, jota harvoin kukaan haastaa) paikkaa itsellään (hän on myös isoin tästä porukasta, vaikkei olekaan niin suuri kuin samanrotuinen Gaiani oli nuorina vuosinaan), toisena on Olifia, seuraavana Girda ja Yrsan ja Ritarin paikat jonon häntäpäässä tuntuvat vaihtelevan päiväkohtaisesti. Lähinnä siitäkin syystä kun he eivät ole niin olleet kiinnostuneet tälläisestä asiasta kuin johtajuus. He vain nauttivat elämästä iän tuoman kokemuksen pohjalta eikä pullistelulle ole tarvetta. Tähän saattaa tulla Yrsan kohdalla myöhemmin vielä muutosta.


Nafira

Yrsan käytös on ollut meillä tämän nelisen viikkoa varsin pirteää, liikkuvaista ja heti seuraavana päivänä meille saapumisesta hän tuli rohkeasti muun porukan mukana hakemaan kädestä tarjoamiani pellettejä tai kurkkua. Käsittelystä hän ei pidä, toisaalta omien kokemusteni mukaan harvempi marsu oikeasti nauttiikaan ihmisen käsittelystä. Nefi oli poikkeus kun viihtyi niin hyvin sylissä silitettävänä. Voi Nefiä. *sydän* 


Yrsa mökin päällä, etualalla Ritarin pehva ja vasemmalla Nafiran nenä.

Ajattelin, että tässä tämä laumakoko on sopiva ja nautitaan ihan erityisellä ilolla Ritari-mummonkin läsnäolosta. Hän on niin herttainen mummeli, joka aina on huhuilemassa herkkuja jos tilanne vähänkään viittaa siihen suuntaan. *sydän*

Sitten tuli varsin erikoinen sunnuntai 21.3.21 Päivä alkoi ihan normaalisti ja aloin päiväsaikaan värjäilemään vähän lankojakin siinä (viime syksynä aloittamani uusi harrastus, värjään siis omaan käyttööni lankaa). Jotenkin ihan erityisellä lämmöllä ajattelin marsuja ylipäätään, menneitä ja nykyisiä ja kaikenmoisia kivojakin juttuja mitä aiemmin oli marsujen kanssa tullut vastaan. Kuuden aikaan menin katsomaan marsuja kuten aina ennenkin monta (!) kertaa päivässä teen. Näin ison puumökin ikkunasta, että keltaisella pyyhkeellä mökin alla oli veriläntti ja heti paniikki nousi kurkkuun ja ajattelin "Ei hemmetti, jollain on pahoja virtsatievaivoja!" ja hädissäni nostin tuon mökin ylös nähdäkseni sen alle johtolankojen toivossa. 

Elämäni marsushokki iski vastaan kun mökin alta juoksi karkuun toiseen mökkiin Yrsa, tuolla keltaisella pyyhkeellä oli pari pienehköä länttiä verta ja POIKANEN. P-O-I-K-A-N-E-N! Suuni loksahti auki, hädissäni huusin miehen paikalle (en muista olenko koskaan huutanut hänelle "NYT HETI TÄNNE!", mutta tulipahan tämäkin tehtyä :'D ) hän rynnisti paikalle toisesta huoneesta ja hänenkin silmät laajenivat lautasen kokoisiksi kuten minulla. Kysyin "Näetkö saman kuin minä?!" ja hän nyökytti päätään aivan yhtä shokissa kuin minä. Tuijotimme haavit auki tätä näkyä ehkä 10 sekuntia ja sitten aloin hädissäni jakelemaan avustusohjeita Herra S:lle ja otin itse poikasen syliin taatakseni hänen säilyvän lämpimänä ja tahdoin muutenkin varmistua onko hänellä kaikki hyvin. 

Herra S ohjeideni mukaan äkkiä kyhäsi marsuaitauksen alla olevasta isosta muovikorista oman paikan Yrsalle ja poikaselle (aitaukseen jääminen olisi ollut turvallisuusriski, koska poikanen mahtuu aidan ruudukosta läpi). Huomasin, että poikasen turkki oli jo kuiva ja arvioin hänen syntyneen noin tuntia aiemmin, klo 17 kieppeillä. Sukupuolen huomasin olevan naaras, punnitsin pienen ja hän oli 94g! Voi miten suuri helpotus se olikaan! 94g on todella hyvänkokoinen marsupoikanen, jopa iso. Tästä ajattelin, että tämä tyyppi voi todella selvitä, vaikkei kukaan ihminen tiennyt tiineydestä mitään (enkä esimerkiksi ollut antanut tiineyttä huomioiden ekstramäärää ruokaa Yrsalle, vaikka tuskin hän nälissään joutui olemaan meidän normaaleilla tarjoiluillakaan). Tarkastin Yrsankin kunnon ja pyysin Herra S:n tarkistamaan aitauksen kaikkien mökkien alta, ettei mitään outoa näy muualla kuin tuon yhden mökin alla jossa synnytys tapahtui. Yleiskatsaus tilanteeseen vaikutti alkushokistamme huolimatta hyvältä, Yrsa oli todella hyvävointisen oloinen, hän oli syönyt istukankin synnytyksen jälkeen kun sitä ei näkynyt, mutta pyyhkeen pari veritahraa viittasivat sen olleen kuitenkin tulleen ulos. Poikanen tuntui lämpimältä ja oli aktiivinen, vaikkakin juuri tänne meidän maalliselle tasolle tupsahtaneiden tavoin hieman "mitäääh?". :)

Ensimmäinen hätäpäissäni räpsäisty kuva heidän ollessa muovikorissa sen kymmenisen minuuttia ennen varsinaista asumusta. Kuulemma poikanen on brindle väritykseltään ja minun silmään hän on varsin kaunis tapaus kuten Yrsakin. *sydän* Kipossa on Recovery plussaa, jota tein Yrsalle annoksen lisäravinnoksi.

Tuohon isoon muovikoriin eivät he voineet jäädä ja äkkiä katsoin kaapit läpi ja löysin hamstereiden käytöstä pari vuotta sitten poistuneen dunan. Varmaan nopein dunan puhdistus ja kuivaus ikinä ja sinne purut, heinät, herkut ja vesipullo ennen Yrsan ja minin muuttoa. Alkuun Yrsa manaili, että mikä on tämä läpinäkyvin seinin varustettu vempele ja yritti mennä seinästäkin läpi, mutta pian hoksasi mistä on kyse ja rauhoittui poikasen kanssa yhteen nurkkaan. He mahtuvat siinä olemaan nyt muutaman päivän ihan hyvin omassa rauhassaan ja minun täytyy sitten hakea kellarista vanha tehdashäkki mihin sijoittaa heidät kunnes poikanen on niin iso, ettei mene aitauksen aitaruudukoiden läpi. Sellainen sunnuntai sitten meillä! :D


Hän on maksimissaan kahden tunnin ikäinen tässä. *sydän*

Laitoin kaiken tohinan keskellä Yrsan edelliselle omistajalle Maailman Marsulan Aidalle viestiä liittyen tähän varsin...yllättävään... marsuperheenlisäykseen ja hän kauhistui, kun ei ollut kuvitellutkaan Yrsan tulleen uudelleen tiineeksi (hän oli silloin kuukausi sitten tunnustellut Yrsan ennen minulle Yrsan luovuttamista ja ei ollut huomannut mitään tiineyteen viittaavaa, vaikka omaakin vuosien kokemuksen aiheesta). Marsujen tiineys ylipäätään kestää n. 9-10vk. Yrsa siis sai jalostuskäytössä ollessaan kahdet poikaset, ensimmäisessä oli 2 poikasta ja toisessa vain 1 poikanen. Tämä yhden poikasen poikue oli ollut niin hyvin Yrsan mahaansa piilottama, ettei Aidakaan ollut uskonut synnytyksen olevan vielä lähellä ja tämän kyseisen masuasukin isä-uros (Maailman Sortteri) sai hengailla Yrsan kaverina vielä häkissä. Ihan varmasti Aidan tarkoitus oli ottaa uros pois häkistä ennen Yrsan synnyttämistä, mutta Yrsa ehtikin ensin. Ja ilmeisesti heti tähdet järjestyivät taivaalla ja Yrsa tuli tiineeksi uudestaan vaikka juuri oli synnyttänyt. Tämä on näitä luontaisia marsujen juttuja, jos ajattelee villinä luonnossakin olevia marsuja/marsujen tyyppisiä eläimiä onhan se järkevintä maksimoida poikasten määrä jotta laji säilyy (tietenkään en kannata jatkuvaa tiinehtymistä/poikueiden teettoa lemmikki-/jalostusmarsulla). Aida ei todellakaan tarkoittanut Yrsalla kolmatta poikuetta teettää ja minullakaan ei ollut minkäälaista haisua tiineydestä, ei siis minkäänlaista vaikka olen usein kiitollinen kovin herkistä aisteistani. 

Hassua on, että parikin kasvattajaa minulle viimeisen reippaan vuoden sisällä on ehdottanut, että enkös voisi ottaa sijoitukseen naarasta, joka saisi poikaset minun luona. Olen aina sanonut "ei kiitos" tietäen miten hirveän stressin ottaisin aiheesta ja riskejäkin on niin monenlaisia marsujen tiineyksissä ja synnytyksissä. En tiedä miten olin niin rohkea siihen hommaan silloin monia vuosia sitten Gaian kanssa, nykyisin en enää uskaltaisi kun kauhuskenaarioita tulee ämpäritolkulla mieleen jo ajatuksestakin. Kai tämä sitten oli jollain universaalilla tasolla päätetty juttu, en todella ehtinyt tiineydestä stressaamaan kun en kertakaikkiaan tiennyt sen olemassaolosta. Kaikki meni pikakelauksella suoraan siihen: "tadaa, nyt sinulla on vastasyntynyt marsupoikanen laumassasi!". :D Äidille kun soitin tuolloin sunnuntai-iltana tästä varsin erikoisesta päivästämme hän nauroi heti alkuun niin, ettei saanut sanaa suustaan! :'D Ja tämä on paljon, koska minun äidillä on aina sana sanottavanaan aiheeseen kuin aiheeseen kun hänen kanssaan juttelen. (Terkkuja vaan sinulle, rakas äiti! *sydän*)

Dunan muoviseinän läpi kuvattu ja zoomattu, maitobaarihommissa mini.

Tänään maanantaina oli hassua herätä aamulla kun ihan ensimmäinen ajatus oli: "Tapahtuiko se oikeasti? Onko meillä marsunpoikanen?" ja hyvin vikkelästi menin ensitöikseni (ennen edes aamukahvin laittamista) kurkkaamaan kuinka Yrsalla ja minillä sujuu. Mini on kova höpisemään ja aktiivinen tyyppi. Yrsan maidontuotantokin onneksi alkoi joitain tunteja synnytyksen jälkeen, siitä olin aika huolissani kun alkuun näytti ettei maitoa tule. Kokemukseni Gaian kanssa toivat mieleen, että hänellä oli kyllä heti maitoa tarjolla poikasten syntyessä ja onneksi Aida ohjeisti minua puhelimitse joskus tämän prosessin ottavan hetken aikaa.

Nämä kaksi kuvaa tältä aamulta. 1g tullut eilisillasta painoa lisää ja oletan, että paino lähtee hyvään nousuun jatkossa. *sydän*

Täytyy kyllä vielä toistaa, että oli kyllä elämäni marsushokki kun ei ollut minkäänlaista haisua Yrsan tiineydestä (hän ihan oikeasti näytti aivan tavalliselta marsulta, ei millään tavoin erikoinen mahan kokokaan päälipuolin ja esimerkiksi samanrotuisella Yamsullamme oli paljon suurempi vatsa ihan muuten vain) ja yht'äkkiä kun mökin nostaa onkin siellä mini-Yrsa ja hetken kun päässä humisee tyhjää se täyttyykin sadasta hätäisestä asiasta mitä käy läpi tarvitseeko niitä tehdä. Uskon täysin tämän poikasen halunneen myös tulla meille, koska tämä koko keissi on jotenkin todella poikkeuksellinen. Aida on edelleen minun silmissä erittäin osaava marsutietäjä (ja ihana ihminen) ja tämä oli kertakaikkiaan jotain hyvin erikoista. Yrsalla oli kaikenaikaa suunnitelma, josta ainakaan ihmiset eivät tienneet mitään. :D

Tervetuloa meidän perheeseen pieni uusi ystävämme, joka saa nimen lähipäivinä kun häneen tutustumme lisää. *sydän*

Ihania alkukevään päiviä juuri sinulle toivotellen,

M

P.S Olinkin varmaan Facebookin puolella maininnut, että viimeinen urosmarsuistamme, Melchior, nukkui pois 16.9.2020 vajaan seitsemän vuoden iässä. Hän oli aivan ainutlaatuinen persoona ja niin käsittämättömän suloinen kaikkine kiharine karvoineen. Hänen napakka luonteensa jäi mieliimme ja häntä varmasti oli saattamassa henkimaailmaan aiemmin edesmennyt paras ystävä Dodi.

Myös ihanin Gaia-mummeli lähti keskuudestamme 2.12.2020. Hänellä oli kertynyt useampi vaiva vanhuuden myötä ja tuli aika lähteä. Olen jostain syystä Gaiaa ajatellut aivan erityisellä lämmöllä ja rakkaudella monet kerrat hänen lähtönsä jälkeen, aivan erityisesti nyt viimeviikkoina. Ihan rehellisesti pakko myöntää, että häntäkin minun on aikamoisen ikävä. *sydän*