keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Syyllisyydentunnosta.

Heippa hei!

Tällä kertaa ajattelin hieman jopa rupatella teille jotain. Miulla on viimeaikoina leijunut ilmassa ja koputellut takaraivoa jatkuva syyllisyydentunto siitä, että hoitaisin lemmikkini mukamas huonosti. 

Kävin tänään kotimatkalla lunastamassa edellisessä postauksessa näkyneen Robert's Coffeen lahjakortin, nam (magnum latte täysmaitoon irish cream -siirapilla). 

 Joku kuudelta aamulla herännyt ja kolme tuntia matkustanut Tauno.

Erityisesti nyt kun elämäntilanne vie miua suuntaan jos toiseen akselilla Loviisa-Kerava ja saatan olla pois kotoa 2-3pv kerrallaan (äiti tosin käy joka päivä täällä poissaollessani tarkistamassa onko kaikki hyvin, höpöttämässä possuille, ruokkimassa ja vaihtamassa vesiä) syö miua aika kovin syyllisyydentunto..

 Ai mitkä syyllisyydentuntolahjukset possuille heti ensimmäisenä kun kotiin pääsin? :D

 Leipääkin olin kuivattanut. Hyvin harvoin sitä tulee annettua niin on sitten ihmettelemistä kun käntty yllättää. :D

Lisäksi tietenkin aina kummittelee mielessä, että entä jos on käynyt jotain! Kaikenkukkuraksi kauhea ikävä miun eläimiä jos olen tovinkin poissa. Esimerkiksi työpäivän aikana monesti on jo ehtinyt tulla hirmuikävä possuja. Ollessani nykyisin pois kotoa ei seurassani ole mitään valittamista, päin vastoin! Mutta kyllä silti painaa vastuuntunto ja rakkaista lemmikeistä kaukana oleminen.. Vaikka aina ennen reissuun lähtöä olen perusteellisesti siivonnut kaikkien asumukset ja vettä ja sapuskaa on vaikka armeijalle. Onneksi tämä ramppausvaihe tuskin ikuisuuksia kestää ja pääsee tilanne asettumaan kaikki osaset samassa paikassa.

Sitten syötiin!




Katkis meni paikkaan nimeltä "jemma" syömään.

Gaiasta olen myös huolissani, vaikkei mitään omituisia oireita tai muita sellaisia ole ilmennyt, niin olen silti päättänyt hänelle vartavasten hommata ns. "parempaa heinää" kuin muille kuikkupyllyille. Itseasiassa juuri pistin tilaukseen hiukan Oxbown heinää ja käyn varmaankin tänään hakemassa lempparieläinkaupastani Punaisesta Pallosta hyvälaatuista, herkullista heinää. Normaalisti kun miulla syödään täällä heinää, joka tulee paaleissa ja se ei ehkä aivan ole sitä markkinoiden parhainta tavaraa, sellaista perushyvää kuitenkin.


Rapsulla on pettämätön taktiikka. :D

Muutenkin tässä nyt aika pitkälti uuden alun ainekset kasassa kun sain irtauduttua 2,5v ahdistuskierteestä nimeltä entinen työpaikkani ja toiveissa olisi päästä muuttamaan isompaan asuntoon.

Sain nimipäivälahjan! Suklaata! Pettämätön valinta. :D

Miulla on ihan tosissaan kauhiasti painanut mieltä se, etten muka olisi tarpeeksi ollut possujeni seurassa, vaikka kotona hereilläollessani vietän pääosin aikani samassa huoneessakin. Jo on taas kiero mieli.. :D Erityisesti aika hysteerisenä mietin usein possujen kynsienleikkuuta, jos on huono päivä noin muuten niin mieleni voi syöttää miulle ajatusta siitä, että possuni kauheasti kärsisivät hitusenkin liian pitkistä kynsistä, vaikka iloisesti porskuttavat menemään minkä kerkiävät. Voihan huokaus sentään. Pohjimmiltani kuitenkin tiedän pitäväni eläimistäni ihan hyvää huolta, Gaiankin halailin ja pusuttelin melkein "ruttuun" kun tulin kotiin, kyllä oli niin kova ikävä ollut. :)

Gerbiilit saivat heti pahveja (yllä näkyvä suklaalaatikko meni terminaattoripojille tuhottavaksi ja biojätepussi tyttögerbuille) kun sain kengät jaloistani ja tässä juuri fundeerasin meneväni noukkimaan lisää pahveja, jos vaikka Pallossa olisi kierrätykseen meneviä tarpeettomia. Hamsuillakin on ollut sapuskaa ja vettä koko poissaoloaikani, en usko että välttämättä edes huomasivat poissaoloani. :D

Tulloopiko teille ajatuksia mieleen tästä syyllisyydentuntoaiheesta?

-M

2 kommenttia:

  1. Mä ootan aina et bongaisin sut täällä Loviisassa joku päivä. Vielä ei oo näkynyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ai sie olet siellä! Miten mie olin harhaluulossa, että asuisit Espoossa... Taisin pahemman kerran sekoittaa siut johonkin toiseen. :DD Ollaan tarkemmin ilmaistuna Kuninkaankylässä, joka on viel Loviisasta reilut 20min autolla ajoa. Olisi kyllä hauska törmätä! :DD

      Poista

Heippa,

anonyyminä kommentoimisen suuresta suosiosta huolimatta pyydän sinua kuittaamaan kommenttisi tunnistettavalla nimellä tai nimimerkillä, kiitos! :)

-M