Rakkain Nifra

Hei.

MARSUMAYHEMIN FB-sivulta 2.1.2018:

"Tänään oli se raskain päivä kaikista. Ensimmäinen oma lemmikkini ja häikäilemättömästi lempparein eläinlapsosistani lähti keskuudestamme. Tuli aika punnita vaakakuppeja hyvän elämänlaadun ja hammaspiikkiongelmien/niiden kroonistumisen välillä. Yli kaksi vuotta saatiin vielä pidettyä Nifralla oikein hyvä elämänlaatu vaikka olikin hammaskontrolleja säännöllisen epäsäännöllisesti. Nyt tuli seinä vastaan toipumisaikojen pidetessä aina vain ja tämä rakkain eläinlapsoseni on nyt kivuton ja vapaa tarkastamaan vaikka maailman kaikkien marsuaitausten siivouslaadut. *sydän* Aivan uskomattoman ihanat muistot säilyvät hänestä ja onneksi minulla on myös paljon kuvia ja videoita näiltä yli neljältä yhteiseltä vuodeltamme. Rehellisesti tuntuu sydämessä asti tämän olleen juuri oikea ratkaisu tähän aikaan, mutta surulle ei näy tulevan loppua vielä pitkään toviin.

14.9.2013 - 2.1.2018"

Nämä kaksi kuvaa ovat viime syyskuulta kun tämä poppoo vietti neljättä syntymäpäivää.

Nifra the Seikkailija lähti heti tutkimaan paikkoja kun kakkutarjoilu oli loppusuoralla.

Nifran ehdottomasti parhain ystävä oli sisko Nefi. Nefi oli äärettömän liikuttava kun hän etsi Nifraa aitauksesta koko loppupäivän ja illan sen jälkeen kun aamupäivästä olimme käyneet eläinklinikalla. Nefi oli hyvin levoton. Sittemmin nyt parin päivän päästä hän on rauhoittunut ja ottanut hoitaakseen hieman sosiaalisemman marsun roolin aitauksessa.

Tämä on yksi hauskimmista kuvista, niin tyypillistä Nifraa! Tilanne oli, että olin työreissussa ja mies kotona piti huolta eläimistä. Pyysin häntä punnitsemaan Nifran ja tässä tilannekuva kun hänen keskitys oli herpaantunut vain puhelimen taskusta kaivamisen verran. :)

"Oisko herkkuja?"

Plömps!

Nifra oli se, joka oli aina iloisena vastassa aitauksen laidalla, superinnoissaan josko saisi herkkuja ja myös rapsutukset olivat kivoja. Jos häntä rapsutti selästä tietystä kohtaa sai itsekin hellää rapsutusta takaisin. Nifra halusi aina osallistua kaikkeen mitä tapahtuu ja hän halusi tarkastaa kaiken mahdollisen. Esimerkiksi aitausta siivotessani hän tepasteli tärkeänä ympäriinsä ja tarkasti siivousjälkeä! Nifra myös tahtoi tutustua rikkaimuriinkin, vaikka sillä huristellessani muut marsut juoksivat mölyä piiloon.

"Mulle, mulle, mulle!!"

"Ai sinulla on kamera? En lainkaan huomannut.."

"..olisiko tämä kuvakulma parempi?"  (Kolmesta viimeisimmästä kuvasta kiitos L.N)

Mökkeihin liittyi sellaisia kriisejä, että suuri Ritari-marsu tahtoi usein juuri sinne samaan mökkiin missä Nifra jo oli. Tästä aiheutui surkean kuuloista valitusta ja yleensä minä aina menin pelastamaan Nifran ahdingosta, eli ohjasin Ritarin vapaaseen mökkiin. :D Kuvassa tosin Tirppa.

"Mun herkku, syön sen yksin!"

Nifra oli aina pienikokoisin marsuni. Hän oli rakenteeltaankin aika sporttimalli ja muistelen, ettei hän missään vaiheessa painanut yli 950g. Suurimman osan elämästään hänen painonsa taisi olla 900-925g ja nyt viimeisen vuoden keskimäärin 880-910g. Tämä pienuus myös lisäsi sitä painetta, ettei hän saisi päästä laihtumaan vaikka olisikin ollut hammasoireiluja. Suuremmalla tarmolla siis vielä tarjoilin tukiruokapuuroja.

Tässä taisi olla kyseessä Nifran ja Nefin 2-v synttärit.

Tuon Nifratatuointini merkitys vain kasvoi nyt kun häntä ei enää ole.

Sanomattakin selvää, että olemme hyvin järkyttyneitä rakkaimman ja ihanimman Niframme poisnukkumisesta. Taisin itkeä kaksi vuorokautta putkeen ja tänäänkin mietin viitsiikö laittaa silmämeikkiä vieläkään jos se valuukin pois. Jollain tasolla olin jo valmistautunut ainakin osittain Nifran lähtöön. Hän oli toissakesänä hetken hyvin huonossa kunnossa hammaspiikkien tehtyä sillä kertaa normaalia enemmän tuhoa ja tuolloin muistan ajatelleeni tätä viimeistäkin vaihtoehtoa, mikä nyt sitten olisi Nifralle vain parhain ratkaisu. Nifra kuitenkin meidän luottoklinikan Linnunmäen toimesta saatiin pelastettua tästäkin ahdingosta ja murunen ponnahti takaisin normaaliin hyvään vointiinsa. Saimme lisäaikaa hänen kanssaan, josta olen hyvin kiitollinen. Kun Nifralle tuli ikää lisää alkoivat hammaskontrolleista toipumiset olla aina vain hitaampia ja myös hänen poskessaan oli se yksi kohta, joka oli jo kroonisesti ärtynyt kun silloin tällöin hammaspiikit olivat aiheuttaneet sinne painetta. Nifralla ei muistaakseni ollut kuin kerran vähän isompiakin piikkejä, lähes aina kyseessä olivat lääkärinkin mukaan mikroskooppisen pienet piikit, jotka eivät monelle muulle marsulle olisi edes tulleet oireiluna lävitse. Nifra oli niin herkkä suustaan, että nuo minimaalisetkin piikit tuottivat lopulta suuriakin kipuja. Suosittelen lämpimästi Linnunmäen ammattitaitoa marsujenkin hoidossa.

Olin miettinyt viimevuoden loppukuukausina, että seuraavan kerran kun murua alkavat hampaat vaivata voisi kyseessä olla jo viimeinen kerta. Nyt se viimeinen kerta tuli perjantaina ennen uutta vuotta kun käytiin operoimassa mikroskooppisen pienet, mutta kipeät piikit pois ja neljässä päivässä toipuminen oli niin poikkeuksellisen hankalaa, että piti lähteä uudelleen klinikalle (lämmin kiitos ystävälleni päästyään kuskikseni jälleen). Halusin tutun marsugurutohtorin arvion miltä siellä suussa näytti ja pohtia sen perusteella mitä tehdään. Sain kaksi vaihtoehtoa. Tutkimuksissa selvisi, että toipumista hankaloitti uuteen kohtaan putkahtanut piikki ja se raspattiin samalla pois. Tuon operaation jälkeen tohtori kertoi, että voisimme vielä katsoa josko nyt tämän remontin jäljiltä Nifran olo muuttuisi paremmaksi tai sitten päästää hänet pois. Hyvin suurella todennäköisyydellä näiden suuvaivojen kroonistuttua ajan kanssa olisi ollut kyseessä vain muutama viikko lisäaikaa kunnes kivut olisivat alkaneet taas. Päätin päästää Nifran pois kivuistaan vielä kun hänellä oli hieman omaa persoonallisuuttaankin jäljellä. Ihan hirveä tilanne kun joutuu tälläisestä asiasta päättämään, mutta sekin kuuluu lemmikin omistajuuden vastuualueisiin jos tilanne tulee eteen. Yli kaksi vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti kävimme hammaskontrolleissa, ennätys taisi olla 5kk ilman tarvetta operaatiolle vuosi sitten. Tämä viimeinen syksykin oli oikein hyvää ja laadukasta elämää Nifralla lokakuisen kontrolloinnin jälkeen. Silloin kun Nifra ei oireillut oli hän oma itsensä, äärettömän persoonallinen, iloinen ja osallistuva. Aina tietysti myös kovin tarkkailin häntä, että onhan elämä hänellä oikein hyvälaatuista kun hän kontrollikäyntien välissä pitkänkin tovin voi oikein hyvin. Nyt onkin kauheaa mennä eläinhuoneeseen kun kukaan ei tule vastaan muiden marsujen ollessa omaehtoisesti vähemmän sosiaalisia ihmisiä kohtaan ja rapsutuksia voi antaa vain Nefille silloin kun hän on sylissä. Nefi pitää kovasti kun saa silitystä ja rapsutusta, hän menee sylissä ihan pötkyläksi ja juttelee kovasti. Avopuoliskoanikin surettaa kuinka "Elvis has left the building". Nifra usein tuli avopuoliskoanikin tervehtimään kun hän tuli töistä ja usein Nifra saikin rapsutukset heti kun mies oli saanut kengät pois jaloistaan. Meillä kun eteinen ja eläinhuone ovat vierekkäin.

Tässä oli muistaakseni kova ukonilma ulkona ja Nifra arasteli voimakasta jyrinää.

Nyt sitä tässä tajuaakin kuinka älyttömästi resursseja minulla meni Nifran hoitamiseen ja hänestä huolehtimiseen. Erikoistukiruoat, heinät, tietyt pelletit, jatkuviin tukiruokintoihin käytetty aika (hän siis söi tukiruokapuuronsa itse kupista, ruiskuruokintaan ei suostunut lainkaan enkä tahtonut pakottaakkaan jos hän söi itse) ja tietenkin vielä rahallisetkin resurssit kun klinikalla tuli hänen kanssaan käytyä niin usein reilun kahden vuoden aikana, etten osaa heittää edes arviota. Enkä toisaalta tahdokaan tietää. Kaikki toki tekisin uudelleenkin ihan samalla tavalla, parhaani mukaan häntä aina hoidin. Kotoa en pahimmillaan uskaltanut poistua kahta tuntia pidemmäksi ajaksi (onneksi työskentelen kotona) ja aina vaikkapa kaupungilla asioita hoitaessani mietin mitenhän Nifra voi. Nyt vapautui yht'äkkiä hirveästi aikaa ja tätä olen nyt ihmetellyt surutyöni ohessa. Nifra oli äärettömän erityinen ja persoonallinen murunen. Aika hämmentynyt olo kun voin vaikkapa piipahtaa päiväreissulla Helsingissä nyt todella pitkästä aikaa muutamaksikin tunniksi ilman syyllisyydentunnetta, että pitäisikö ennemmin olla huolehtimassa erityismurusta. Tuohon tukiruokintaan vielä liittyen oli välillä vähän haastetta pitää ruoka niin kiinnostavana, että Nifra söisi kaiken. Taituroin erilaisten puurojen (pääosin Recovery Plussaa, mutta myös muutamansorttisia turvotettuja marsunpellettejä) kylkeen pieneksi silputtuja vihannes- tai hedelmäpalasia ja tarjoilukippo piti välillä siirtää aitauksessa eri paikkaan. Kiinnostus saattoi murulla lopahtaa jos aina tarjoilu oli samassa kohtaa (ai miten niin hemmoteltu tapaus). Myös tärkeä aspekti oli se, että marsukaverit vain kuolasivat (ei kirjaimellisesti) vieressä kun Nifra söi, tämä toi lisäpontta mussutukseen kun piti syödä ettei kamuille vain jää mitään. Tästä syystä tukiruokinta vei paljon aikaa kun istuin aitauksen vieressä vahtimassa etteivät muut marsut tule apajille ja yritystähän oli kovasti. Nefi kyllä oppi lopulta jonottamaan nätisti, sitten kun Nifra oli syönyt haluamansa määrän ja hilpaisi paikalta pääsi Nefi maistelemaan tarjoiluja myös. Ritari, Gaia ja Kauhis yrittivät aina vain rynnistää apajille.

Pikku-Nifra

Todella pieni Nifra *sydän*

Ihan hirveä ikävä rakasta Nifra-murusta vielä varmasti hyvin pitkän aikaa.

-M