Nimi!

 Heips!

Meidän alkuviikko on ollut pakattu iloisin hepulitempauksin ja uuteen pikkuystävään tutustumisella. (Jos mietit "mikä ihmeen pikkuystävä" kannattaa katsoa tätä edellinen postaus, jossa on pitkä tarina aiheesta.) Tässä vähän kollaasia eiliseltä ja jokunen räpsy tältä päivääkin. Toivottavasti postauksestani välittyy sinullekin iloista fiilistä. :)

Eläinhuoneen ovelta näkymää eiliseltä. Tuossa dunassa asui siis ekan reippaan vuorokauden Yrsa ja minityyppi (jonka nimen kerron myöhemmin postauksessa). Pyyhe oli osittain dunan päällä (aina yli puolet pääliosan kaltereista kuitenkin näkyi ilmanvaihdon takia), jotta tuli oman rauhan tuntua hiukan arkuuteen taipuvaiselle Yrsallekin. Mökkejä kun ei dunaan mahtunut luomaan oman rauhan tuntua. Marsujen iso aitaus oli seuraavaksi siivouslistalla, näyttää hieman sekavalta kun heinää on kaikkialla, jaiks. :D

Kävin möyryämässä verkkokellarista vanhan tutun 120x60cm tehdashäkin ja pesun jälkeen asentelin sen paikalleen. Viimeksi taisi tämä pohjalaatikko olla käytössä syksyllä Melchiorilla, hänellä oli siihen yhdistettynä toinenkin pohjalaatikko ja täten hän nautti tuplatilasta. Jotenkin ihan hyvä fiilinki tuli siitä kun kaikki tarvikkeet löytyi jo omasta takaa tälläistä yllättävääkin tarvetta varten, enemmän tai vähemmän piti vain möyrytä kaapeissa/kellarissa jotta kaikki osaset löytyi. :D 

Terrariossa asuu hamsteripappa Rupert (yli 2v), keltainen möhkö on marsujen oma pyykkikori ja tuolla lipaston päällä säilytän erilaisia marsutarvikkeita. Erityisessä käytössä nyt on tuo pöydän reunalla oleva turkoosi vihko, johon merkkaan marsujen painotietoja ja muuta huomioitavaa. Poikasen punnitsen joka päivä aamuisin (tänään 114g! 14g tullut viimeisimmässä vuorokaudessa, aikamoista) ja Yrsankin ainakin tässä alkuvaiheessa pyrin punnitsemaan parin päivän välein. Laitoin häkin takaseinään tuon pussilakanan ettei tunnu niin levottomalta häkki omasta mielestäni ja toisaalta tahdon myös varjella tuota tummaa lipastoa, joka on minulle tärkeä. Sen on entisöinyt jo aikaa sitten edesmennyt isoisäni (lipasto ei mahdu muualle asuntoomme niin joutuu olemaan eläinhuoneessa). Mökkejä en häkkiin laittanut enempää näin alkuun, päätin aloittaa simppelisti jakkaroilla (joiden päälle ei pääse hyppäämään) ja heinäkasalla. 

*Tähän sellainen formula-auton kiihdytysääni kun tuo mini kipittää menemään*

En luottanut tuon etuluukun olevan napakasti kiinni niin laitoin siihen vielä uudelleenkäytettävän nippusiteen. Tiedän, saatan hössöttää liikoja.. ':D Hössötysaiheesta vielä jatkaakseni en ole klassisemman mallisia mökkejä heille vielä laittanut kun ajattelen ehkä turhaankin niin pitkälle, että entä jos Yrsa säikähtää jotain ja rynnistää mökkiin ja mini jää jalkoihin/väliin? Yrsasta tiedän, että hän pitää mökkien päälle loikkaamisesta ja siellä hengailusta, mutta entä jos hän alas hypätessään osuukin vahingossa miniin? Tällä tavoin minun mieli ottaa ylikierroksia ja mielenrauhani vuoksi heillä nyt on simppeli meininki tuolla häkissä kunnes pieni vielä vähän kasvaa. Onpahan enemmän tilaa juoksennella kun on avoinaisempaa. :)

Yrsa ei ihan hirveästi arvosta sitä kun yritän puhelimen kameralla heitä osoitella. 

"Olen kaksi päivää uusi" *sydän* Hän eilen jo nakerteli vähän pellettiä ja maisteli heinää, maito on kuitenkin vielä pääosassa.

Piti olla luova kun ei ollut sopivaa pöytää tarjolla ja en lattiallekaan häkkiä tahtonut laittaa. Vaikka näyttää tuo alustakokoelma kummalliselta on se silti vakaa, varmistuin siitä itse. :D

Hauskasti hänellä on levittäytynyt tuo ruskea moneen paikkaan kun Yrsalla se on keskitetympää ja vähäisempää. Kummankin värinimitys on brindle. Toisessa pyllyrusetissa on pyöreä läntti ruskeaa ja se näyttää hieman tähdeltä kun sopivasta suunnasta katsoo.

Päätin jatkaa avaruusteemaa, joka oli valloillaan silloin ensimmäisen marsupoikueeni kanssa (tuolloin kaksi naarasta olivat Pikkuplaneetta ja Aurinkotuuli) ja tovin pyöriteltyäni ideoita nimistä tälle pienelle tunnun vakiintuneen nimeen Tähtipöly. Kutsumanimi on vielä etsinnässä, hihitellen ajattelen TäPöä, koska sehän meinaa nopeasti menemista, joku menee täpöö paikasta toiseen on hän silloin supernopea ja tällä minillä vauhtia riittää jo nyt! :D Tai ainakin täällä meilläpäin ja mahdollisesti aika montakin vuotta sitten tuollainen puhekielen sana oli käytössä. En nykyään tiedä enää miten nuoriso puhuu.. :'D Mutten usko Täpön tulevan käyttöön, se tuntuisi jotenkin epäkunnioittavalta tälläistä saamaamme ilon lahjaa kohtaan. Mietin siis vielä kutsumanimeä ja kuulostelen mitä mieltä hän itse on. Tähtipölyä tutkailin tuossa pintapuolisesti aiheena ylipäätään ja siinä kiehtoo myös se miten tuota tähdistä lähtöisin olevaa pölyä tulee tänne meidänkin planeetalle. Ja kuten aiempaan kuvatekstiin mainitsin muistuttaa Tähtipölyn toisen pehvarusetin ruskea väri hieman tähteä muodoltaan, sekin on yhdistävä tekijä.

Eilisillalta kuva kun neuloskelin itselleni sukkaa marsuaitauksen ja Yrsan&Tähtipölyn häkin välissä ja Ritari otti kaiken ilon irti tilanteesta. Jos olen paikalla voisin hänen mielestään aivan yhtä hyvin ojennella pellettejä ja lopulta en saanut neulomista juuri aikaiseksi kun tuijotin riemuissani miten Tähtipöly aina silloin tällöin veti häkissä hepulirundia ja Ritari taasen teki kaikkensa saadakseen jatkuvalla tahdilla herkkuja (pellettejä). :D Suureksi ilokseni Ritarin vatsa ei ole enää vaivaillut kaasuilun muodossa kuten aiemmin saattoi tehdä ja hän pystyy syömään pellettiä ja suhteellisen mietoja tuoreita vihanneksiakin. Tuon raitalangan värjäsin itse maanantaina aamusella.

En tiedä toimiiko tuo alla oleva video, mutta siinä pitäisi olla taltioituna yksi Tähtipölyn ensimmäisistä hepuleista eilen kun he pääsivät isompaan häkkiin Yrsan kanssa. Vauhti vain kasvoi loppupäivästä, tuossa videolla mennään vielä testailuvauhtia. :D

-M

Elämäni marsuyllätys!

Heippa!

Meillä marsulauman ollessa helmikuun alussa  Nafiran, Olifian ja Girdan (nämä n. 1-vuotiaita) ja 7-vuotiaan Ritari-mummon vahvuinen en ajatellut, että ihan äkkiä tarvittaisiin lisäystä porukkaan. Jokunen kysely minulle oli eri reittejä tullut, että voisinko ottaa vastaan kodinvaihtajamarsu-uroksia, mutta aina perustelin etten ollut aikeissa kasvattaa marsumäärää ja tietysti vaatiihan urokset eri asumuksen kuin tuo naaraslauma. Päätin panostaa vain naaraslaumaan sellaisena kuin se on, se tuntui hyvältä ratkaisulta meidän kannalta. 

Sitten kävi klassiset ja aloin nähdä toistuvasti unta pienestä ruskean- ja mustankirjavasta pörröisestä jyrsijästä, joka tahtoi meidän luo. Unet toistuivat samankaltaisina ja jäivät vahvasti minulle aina mieleen (molemmat minulle poikkeuksellisia asioita) ja ei auttanut muu kuin kuunnella mikä viesti oikein oli. (Aikanaan samalla tavalla tuli luokseni erityismarsu-Iri ja kanirouva-Freija ensin itsestään unissani kertoen ja heidät sitten löysinkin.) Unissa aina kohtasin kummallistakin reittiä tuon pienen jyrsijän, otin hänet syliin ja vein meille kotiin pitääkseni hänestä huolta. Samoihin aikoihin nosti päätään myös abyikävä, meillä oli jo 1,5 vuotta kulunut siitä kun viimeinen abessiinialainen Tirppa nukkui pois. Tuota rotua meillä on ollut Rapsu, Yamsu ja Tirppa ja kaikki samalta kasvattajalta, ihanalta Maailman Marsulan Aidalta. Abyikävä yhdistettynä noihin näkemiini toistuviin uniin päätin sitten kysyä Aidalta olisiko hänellä millainen marsutilanne vaikkapa loppuvuodesta, minulla ei kiire ollut asian kanssa. Tai näin ajattelin itse. Hän kertoikin, että juuri sillä hetkellä olisi loppuelämän lemmikkikotia vailla jalostuksesta poistunut 2,5-vuotias naarasmarsu Yrsa (Katinkas on Yrsan alkuperäinen kasvattaja). Näin Yrsasta kuvan ja siinähän se oli, minun unien tyyppi! Aika ripeälläkin aikataululla sovittiin, että käyn Yrsan hakemassa ja ei tosiaan mennyt kauaakaan kun Yrsa tuli meille helmikuun loppupuoliskolla avomieheni, Herra S:n, syntymäpäivänä ("Hyvää synttäriä kulta, tässä sinulle iloa siitä kun hain meille uuden marsun!" :D ).

Tässä pikkuaitauksessa lattialla Yrsa (tummin väriltään) tutustui uusiin laumakavereihinsa sillä aikaa kun siivosin varsinaisen aitauksen heitä varten. Siivous on siitäkin hyvä tehdä kun se minimoi "reviirihajuja" ja tila muuttuu hieman neutraalimmaksi pohjaksi mille rakentaa uutta hierarkiaa. En tietenkään millään supertököteillä siivousta tehnyt, ajattelin että riittää vaan tekstiilien ja purujen vaihto kun kyseessä on kuitenkin iso tila ja kaikki naaraita. 

Kaikki pääsivät varsinaiseen aitaukseen. Ritarille tuli aluksi pulma kun Yrsa meni hänen lempimökkiinsä ja Ritari suhtautui asiaan ystävällisyydellä; hän putsasi tomerasti hieman lisää tämän uuden mökinvaltaajan silmiä ja korvia (alempana tästä kuva). *sydän* Pienet mökit otin pois aitauksesta ja jätin vain jakkarat ja isot mökit, jotta karkuun pääsy on helpompaa jos tulee jotain konfliktia tutustumisasioissa laumatoverien kanssa. Tässä kuvassa Yrsa on meillä ollut jo hetken, aiempi kuva aitauksesta ei ollut kovinkaan tarkka niin ajattelin tämän olevan parempi postaukseen.

Yrsa kotiutui ihan hyvin, ei mitään sen kummallisempaa ollut siinä. Tietysti piti lauman keksiä hieman uutta järjestystä hierarkiaan, nuoren kolmikon ollessa eniten kiinnostuneita kuka sijaitsee missäkin auktoriteetillisessa asemassa. Ritari oli heti alkuun sopuisa Yrsalle, kun he kohtasivat totutusaitauksessa ensimmäisen kerran Ritari heti nosti päänsä ylös ja näytti Yrsalle kaulaansa (alistumisen merkki ainakin omien kokemusteni mukaan "hyväksyn, että olet minua suuremmassa asemassa ja en tahdo harmia", tämä näkyy yllä totutusaitauskuvassa) ja sen jälkeen Ritari alkoi heti pestä Yrsan silmiä ja korvia kuin ikionnellisena uudesta ystävästään! Ritari ilahtui ihan valtavasti kun sai uuden kohteen tälle marsupesulapalvelulleen ja pääsi näyttämään ystävällisyyttään oikein roimasti. Olihan se nyt ihana seurata vierestä kun Yrsa sai Ritarista heti kaverin. 

Olifiakin tuli katsomaan, että kuinka kauan se Ritari oikein meinaa harjoittaa uudelle tulokkaalle marsupesulatoimintaa. :D

Laumassa Nafira pitää "hiljaisen" johtajan (luontainen johtaja, jota harvoin kukaan haastaa) paikkaa itsellään (hän on myös isoin tästä porukasta, vaikkei olekaan niin suuri kuin samanrotuinen Gaiani oli nuorina vuosinaan), toisena on Olifia, seuraavana Girda ja Yrsan ja Ritarin paikat jonon häntäpäässä tuntuvat vaihtelevan päiväkohtaisesti. Lähinnä siitäkin syystä kun he eivät ole niin olleet kiinnostuneet tälläisestä asiasta kuin johtajuus. He vain nauttivat elämästä iän tuoman kokemuksen pohjalta eikä pullistelulle ole tarvetta. Tähän saattaa tulla Yrsan kohdalla myöhemmin vielä muutosta.


Nafira

Yrsan käytös on ollut meillä tämän nelisen viikkoa varsin pirteää, liikkuvaista ja heti seuraavana päivänä meille saapumisesta hän tuli rohkeasti muun porukan mukana hakemaan kädestä tarjoamiani pellettejä tai kurkkua. Käsittelystä hän ei pidä, toisaalta omien kokemusteni mukaan harvempi marsu oikeasti nauttiikaan ihmisen käsittelystä. Nefi oli poikkeus kun viihtyi niin hyvin sylissä silitettävänä. Voi Nefiä. *sydän* 


Yrsa mökin päällä, etualalla Ritarin pehva ja vasemmalla Nafiran nenä.

Ajattelin, että tässä tämä laumakoko on sopiva ja nautitaan ihan erityisellä ilolla Ritari-mummonkin läsnäolosta. Hän on niin herttainen mummeli, joka aina on huhuilemassa herkkuja jos tilanne vähänkään viittaa siihen suuntaan. *sydän*

Sitten tuli varsin erikoinen sunnuntai 21.3.21 Päivä alkoi ihan normaalisti ja aloin päiväsaikaan värjäilemään vähän lankojakin siinä (viime syksynä aloittamani uusi harrastus, värjään siis omaan käyttööni lankaa). Jotenkin ihan erityisellä lämmöllä ajattelin marsuja ylipäätään, menneitä ja nykyisiä ja kaikenmoisia kivojakin juttuja mitä aiemmin oli marsujen kanssa tullut vastaan. Kuuden aikaan menin katsomaan marsuja kuten aina ennenkin monta (!) kertaa päivässä teen. Näin ison puumökin ikkunasta, että keltaisella pyyhkeellä mökin alla oli veriläntti ja heti paniikki nousi kurkkuun ja ajattelin "Ei hemmetti, jollain on pahoja virtsatievaivoja!" ja hädissäni nostin tuon mökin ylös nähdäkseni sen alle johtolankojen toivossa. 

Elämäni marsushokki iski vastaan kun mökin alta juoksi karkuun toiseen mökkiin Yrsa, tuolla keltaisella pyyhkeellä oli pari pienehköä länttiä verta ja POIKANEN. P-O-I-K-A-N-E-N! Suuni loksahti auki, hädissäni huusin miehen paikalle (en muista olenko koskaan huutanut hänelle "NYT HETI TÄNNE!", mutta tulipahan tämäkin tehtyä :'D ) hän rynnisti paikalle toisesta huoneesta ja hänenkin silmät laajenivat lautasen kokoisiksi kuten minulla. Kysyin "Näetkö saman kuin minä?!" ja hän nyökytti päätään aivan yhtä shokissa kuin minä. Tuijotimme haavit auki tätä näkyä ehkä 10 sekuntia ja sitten aloin hädissäni jakelemaan avustusohjeita Herra S:lle ja otin itse poikasen syliin taatakseni hänen säilyvän lämpimänä ja tahdoin muutenkin varmistua onko hänellä kaikki hyvin. 

Herra S ohjeideni mukaan äkkiä kyhäsi marsuaitauksen alla olevasta isosta muovikorista oman paikan Yrsalle ja poikaselle (aitaukseen jääminen olisi ollut turvallisuusriski, koska poikanen mahtuu aidan ruudukosta läpi). Huomasin, että poikasen turkki oli jo kuiva ja arvioin hänen syntyneen noin tuntia aiemmin, klo 17 kieppeillä. Sukupuolen huomasin olevan naaras, punnitsin pienen ja hän oli 94g! Voi miten suuri helpotus se olikaan! 94g on todella hyvänkokoinen marsupoikanen, jopa iso. Tästä ajattelin, että tämä tyyppi voi todella selvitä, vaikkei kukaan ihminen tiennyt tiineydestä mitään (enkä esimerkiksi ollut antanut tiineyttä huomioiden ekstramäärää ruokaa Yrsalle, vaikka tuskin hän nälissään joutui olemaan meidän normaaleilla tarjoiluillakaan). Tarkastin Yrsankin kunnon ja pyysin Herra S:n tarkistamaan aitauksen kaikkien mökkien alta, ettei mitään outoa näy muualla kuin tuon yhden mökin alla jossa synnytys tapahtui. Yleiskatsaus tilanteeseen vaikutti alkushokistamme huolimatta hyvältä, Yrsa oli todella hyvävointisen oloinen, hän oli syönyt istukankin synnytyksen jälkeen kun sitä ei näkynyt, mutta pyyhkeen pari veritahraa viittasivat sen olleen kuitenkin tulleen ulos. Poikanen tuntui lämpimältä ja oli aktiivinen, vaikkakin juuri tänne meidän maalliselle tasolle tupsahtaneiden tavoin hieman "mitäääh?". :)

Ensimmäinen hätäpäissäni räpsäisty kuva heidän ollessa muovikorissa sen kymmenisen minuuttia ennen varsinaista asumusta. Kuulemma poikanen on brindle väritykseltään ja minun silmään hän on varsin kaunis tapaus kuten Yrsakin. *sydän* Kipossa on Recovery plussaa, jota tein Yrsalle annoksen lisäravinnoksi.

Tuohon isoon muovikoriin eivät he voineet jäädä ja äkkiä katsoin kaapit läpi ja löysin hamstereiden käytöstä pari vuotta sitten poistuneen dunan. Varmaan nopein dunan puhdistus ja kuivaus ikinä ja sinne purut, heinät, herkut ja vesipullo ennen Yrsan ja minin muuttoa. Alkuun Yrsa manaili, että mikä on tämä läpinäkyvin seinin varustettu vempele ja yritti mennä seinästäkin läpi, mutta pian hoksasi mistä on kyse ja rauhoittui poikasen kanssa yhteen nurkkaan. He mahtuvat siinä olemaan nyt muutaman päivän ihan hyvin omassa rauhassaan ja minun täytyy sitten hakea kellarista vanha tehdashäkki mihin sijoittaa heidät kunnes poikanen on niin iso, ettei mene aitauksen aitaruudukoiden läpi. Sellainen sunnuntai sitten meillä! :D


Hän on maksimissaan kahden tunnin ikäinen tässä. *sydän*

Laitoin kaiken tohinan keskellä Yrsan edelliselle omistajalle Maailman Marsulan Aidalle viestiä liittyen tähän varsin...yllättävään... marsuperheenlisäykseen ja hän kauhistui, kun ei ollut kuvitellutkaan Yrsan tulleen uudelleen tiineeksi (hän oli silloin kuukausi sitten tunnustellut Yrsan ennen minulle Yrsan luovuttamista ja ei ollut huomannut mitään tiineyteen viittaavaa, vaikka omaakin vuosien kokemuksen aiheesta). Marsujen tiineys ylipäätään kestää n. 9-10vk. Yrsa siis sai jalostuskäytössä ollessaan kahdet poikaset, ensimmäisessä oli 2 poikasta ja toisessa vain 1 poikanen. Tämä yhden poikasen poikue oli ollut niin hyvin Yrsan mahaansa piilottama, ettei Aidakaan ollut uskonut synnytyksen olevan vielä lähellä ja tämän kyseisen masuasukin isä-uros (Maailman Sortteri) sai hengailla Yrsan kaverina vielä häkissä. Ihan varmasti Aidan tarkoitus oli ottaa uros pois häkistä ennen Yrsan synnyttämistä, mutta Yrsa ehtikin ensin. Ja ilmeisesti heti tähdet järjestyivät taivaalla ja Yrsa tuli tiineeksi uudestaan vaikka juuri oli synnyttänyt. Tämä on näitä luontaisia marsujen juttuja, jos ajattelee villinä luonnossakin olevia marsuja/marsujen tyyppisiä eläimiä onhan se järkevintä maksimoida poikasten määrä jotta laji säilyy (tietenkään en kannata jatkuvaa tiinehtymistä/poikueiden teettoa lemmikki-/jalostusmarsulla). Aida ei todellakaan tarkoittanut Yrsalla kolmatta poikuetta teettää ja minullakaan ei ollut minkäälaista haisua tiineydestä, ei siis minkäänlaista vaikka olen usein kiitollinen kovin herkistä aisteistani. 

Hassua on, että parikin kasvattajaa minulle viimeisen reippaan vuoden sisällä on ehdottanut, että enkös voisi ottaa sijoitukseen naarasta, joka saisi poikaset minun luona. Olen aina sanonut "ei kiitos" tietäen miten hirveän stressin ottaisin aiheesta ja riskejäkin on niin monenlaisia marsujen tiineyksissä ja synnytyksissä. En tiedä miten olin niin rohkea siihen hommaan silloin monia vuosia sitten Gaian kanssa, nykyisin en enää uskaltaisi kun kauhuskenaarioita tulee ämpäritolkulla mieleen jo ajatuksestakin. Kai tämä sitten oli jollain universaalilla tasolla päätetty juttu, en todella ehtinyt tiineydestä stressaamaan kun en kertakaikkiaan tiennyt sen olemassaolosta. Kaikki meni pikakelauksella suoraan siihen: "tadaa, nyt sinulla on vastasyntynyt marsupoikanen laumassasi!". :D Äidille kun soitin tuolloin sunnuntai-iltana tästä varsin erikoisesta päivästämme hän nauroi heti alkuun niin, ettei saanut sanaa suustaan! :'D Ja tämä on paljon, koska minun äidillä on aina sana sanottavanaan aiheeseen kuin aiheeseen kun hänen kanssaan juttelen. (Terkkuja vaan sinulle, rakas äiti! *sydän*)

Dunan muoviseinän läpi kuvattu ja zoomattu, maitobaarihommissa mini.

Tänään maanantaina oli hassua herätä aamulla kun ihan ensimmäinen ajatus oli: "Tapahtuiko se oikeasti? Onko meillä marsunpoikanen?" ja hyvin vikkelästi menin ensitöikseni (ennen edes aamukahvin laittamista) kurkkaamaan kuinka Yrsalla ja minillä sujuu. Mini on kova höpisemään ja aktiivinen tyyppi. Yrsan maidontuotantokin onneksi alkoi joitain tunteja synnytyksen jälkeen, siitä olin aika huolissani kun alkuun näytti ettei maitoa tule. Kokemukseni Gaian kanssa toivat mieleen, että hänellä oli kyllä heti maitoa tarjolla poikasten syntyessä ja onneksi Aida ohjeisti minua puhelimitse joskus tämän prosessin ottavan hetken aikaa.

Nämä kaksi kuvaa tältä aamulta. 1g tullut eilisillasta painoa lisää ja oletan, että paino lähtee hyvään nousuun jatkossa. *sydän*

Täytyy kyllä vielä toistaa, että oli kyllä elämäni marsushokki kun ei ollut minkäänlaista haisua Yrsan tiineydestä (hän ihan oikeasti näytti aivan tavalliselta marsulta, ei millään tavoin erikoinen mahan kokokaan päälipuolin ja esimerkiksi samanrotuisella Yamsullamme oli paljon suurempi vatsa ihan muuten vain) ja yht'äkkiä kun mökin nostaa onkin siellä mini-Yrsa ja hetken kun päässä humisee tyhjää se täyttyykin sadasta hätäisestä asiasta mitä käy läpi tarvitseeko niitä tehdä. Uskon täysin tämän poikasen halunneen myös tulla meille, koska tämä koko keissi on jotenkin todella poikkeuksellinen. Aida on edelleen minun silmissä erittäin osaava marsutietäjä (ja ihana ihminen) ja tämä oli kertakaikkiaan jotain hyvin erikoista. Yrsalla oli kaikenaikaa suunnitelma, josta ainakaan ihmiset eivät tienneet mitään. :D

Tervetuloa meidän perheeseen pieni uusi ystävämme, joka saa nimen lähipäivinä kun häneen tutustumme lisää. *sydän*

Ihania alkukevään päiviä juuri sinulle toivotellen,

M

P.S Olinkin varmaan Facebookin puolella maininnut, että viimeinen urosmarsuistamme, Melchior, nukkui pois 16.9.2020 vajaan seitsemän vuoden iässä. Hän oli aivan ainutlaatuinen persoona ja niin käsittämättömän suloinen kaikkine kiharine karvoineen. Hänen napakka luonteensa jäi mieliimme ja häntä varmasti oli saattamassa henkimaailmaan aiemmin edesmennyt paras ystävä Dodi.

Myös ihanin Gaia-mummeli lähti keskuudestamme 2.12.2020. Hänellä oli kertynyt useampi vaiva vanhuuden myötä ja tuli aika lähteä. Olen jostain syystä Gaiaa ajatellut aivan erityisellä lämmöllä ja rakkaudella monet kerrat hänen lähtönsä jälkeen, aivan erityisesti nyt viimeviikkoina. Ihan rehellisesti pakko myöntää, että häntäkin minun on aikamoisen ikävä. *sydän*

Nuoret kuikkupehvat!

Heips!

Tuossa joulumausteista (kyllä, olen niitä hurahtaneita tyyppejä) aamukahviani hörppiessä iski kova hinku taas blogin pariin. Nappasin siitä heti otteen ja ryhdyin naputteluhommiin. Marsumayhemin FB-sivuilla on jo haiskahduksia ollut siitä, että meille tuli keväällä uusia marsuneitejä! Tähän taustaksi mainittakoon, että jo vuosi sitten syksyllä otin yhteyttä kahteen tuttuun kasvattajaan, että jos heille tulee keväällä meille lemmikkikotiin sopivia marsuneitejä niin huikkaavat ihmeessä. Tiedostaa väkisinkin sen miten marsujoukon iät alkoivat huidella pitkällä eläkeiän puolella ja marsuilun jatkoa oli ihan realistista tuumata myös. Sattui niin, että tammi-helmikuun vaihteessa toiselle kasvattajalle tupsahti kaksi meille suunnistavaa kuikkupehvaa ja toiselle  tuli yksi. Kolme oli suunnitelmissanikin, koska se on mielestäni strateginen pieni laumakoko. Strateginen siinä mielessä, että vaikka olisi vain nämä kolme marsua ja yksi jostain syystä lähtisikin keskuudestamme on kahdesta vielä toisilleen seuraa ja ei ole niin välitöntä hätää saada äkkiä kaveri vaikkapa tyypille, joka jäi yksin. Muutenkin pidän siitä kun voi marsujen laumakäytöstä seurata vierestä oli se lauma sitten suuri tai pieni. Yritän tätä postausta hieman pidellä aikajärjestyksessä, mutten lupaa kovin säntillistä suoritusta. :)

Yksi suurista suruista tänä vuonna oli kun rakkain Nefi-mummeli nukkui äkisti pois maaliskuussa. Juuri kuukausi ennen kuin oltiin sovittu pikkumarsujen hakureissu. Nefi olisi varmasti pitänyt kovasti uusista kavereista ja olen varma, että hän olisi ensimmäisenä ollut putsaamassa uusien ystävien silmiä ja korvia. Nefi oli sellainen pehmeäluonteinen huolehtija. 

Noin kuukauden verran tyttöjoukkoa ylläpiti vain Ritari ja Gaia. Sen hiljaisemmaksi on vaikea mennä kun nämä kaksi pitävät niin kovasti päiväunista ja sopuisasti laiduntelevat heinää usein vierekkäin. Ritari on kuin kävelevä marsupesula; hän tykkää putsata ystäviensä silmiä ja korvia ja olen aika varma, että kerran hän vahingossa aiheutti Gaialle silmäruhjeen kun hampaat varmaankin osuivat Gaian silmään siinä putsauksen tiimellyksessä. Kaikenlaista voikin sattua, varmaankin Gaia vaan epäonnisesti juuri heilautti päätään kun Ritari oli hyväntahtoista pesulatoimintaansa aloittamassa. Melchior asui toisella laidalla eläinhuonetta omassa tuplakokoisessa häkissään.

Sitten tuli se päivä kun haettiin pienet! Hymy oli kyllä valtavaa kokoluokkaa ja hyvin tähän.. krrhhmm.. todella laadukkaaseen kuvaankin osittain tallentui. Tässä siis vielä ollaan vasta matkalla hakemaan muruja, siksi boksit eivät ole turvavöissä.

Laitoin ensitöikseni lattialle pienen tutustumisaitauksen, missä mummot pääsivät "ei-kenenkään-maalla" kohtaamaan pienet ennen kuin koko poppoo meni varsinaiseen aitaukseen. Tätä seurattiin silmä tarkkana vierestä kun naperot puoliksi kauhuissaan ja puoliksi uteliaina tutustuivat pääosin uteliaisiin mummeleihin. Pieni punaruskea sai nimekseen Girda, cream on Nafira ja pieni valkoinen Olifia.

Tälläisessä aitauksessa on tosi tärkeää olla vahtimassa kun kyseessä on noin pieniä marsuja. Girda oli poppoon pienin ja koska nämä kuikkupehvat tietysti kiihdyttävät vauhtia nollasta sataan sekunnissa voi sattua kaikenlaista jos marsu mahtuu kokonaan tai osittainkin aitausruudukon läpi. 

Voi mikä pikkukirppu tuo Girda!

Marsuillakin tutustumiseen voi kuulua toisen pyllyn haistelu, ihan kuin koirilla. Pyllyjä haisteltiin marsujen toimesta puolin ja toisin. Piti lisätä "marsujen toimesta" kun muuten olisi ollut vähän outo virke.. :D

Nafira maistoi pyyhettäkin, mutta totesi ettei se ollut hyvää. :D

"Hei voisko nää tyypit palauttaa jonnekin?" T. Gaia. Tuolla näkyy myös taustalla lisävarusteina paksut hanskat ja lapio jos olisi jostain syystä tullut kova tappelu niin olisi voinut puuttua siihen. Tyylilleni uskollisena ylimitotin taas varautumisen. :D Lapion olisi siis voinut asettaa pukarien väliin ja paksut hanskat tietysti kiihtyneessä tilassa olevan marsun hampaiden varalta. Kuulostaa hassulta, mutta ei se ole kivaa jos tekee sen virheen, että työntää kätensä kahden pukarin väliin. Joskus alkuaikoina tämä minulle tapahtui kun Dodin ja Melchiorin väliin laitoin käden kun heillä oli kinaa jostain. Melchior luuli minun kättä Dodiksi siinä mielentilassaan ja tuli ihan verta valuva haava käteen. :D

Tutustumisaitauksessa kaikki sujui aika sopuisasti ja sitten porukka siirtyikin varsinaiseen aitaukseen. Siinä olikin pienillä ihmettelemistä!

Saatoin laittaa nimilapun aitauksen kylkeen, että uudet nimet muistuvat mieleen talouden toisellekin osapuolelle. :D

Girda *Kasvattinimeltään Glamourikas Goa, synt. 16.2.2020, rotu ja väri self de golden ja kasvattaja Kaisa Mäkinen

Hän on alusta asti pitänyt rohkeimman marsun titteliä itsellään vaikka onkin ollut aina porukan pienin. Uskalsi sylissä ollessaankin ensimmäisenä noista nuorista syödä porkkanaa. Ei-marsukansalle siis selvennyksenä, että hän voitti uuden tilanteen aiheuttaman jännityksen (mikä voi näillä saaliseläimillä olla tosi vahva tunne) ja rentoutui sen verran, että uskalsi keskittyä syömiseenkin.

Niin sievä pieni tyyppi.

Nafira *Limetta's Neillia, self cream, synt. 30.1.2020 ja kasvattaja Sanni Taimioja

Hän oli syntyessään jättiläinen ja kuulemma emonsa ainoa poikanen. On minun mielestäni ylipäätään ihme, että emo ja poikanen selvisivät synnytyksestä kun ainoa poikanen saattaa kasvaa kohdussa aika isoksikin. Koska Nafira on ollut aina iso ei hänellä ole sellaista pullistelun tarvetta tuolla laumassakaan. Rauhallinen johtotyyppi, vaikkakin mummot ovat vielä arvoasteikossa häntä ylempänä. 

Tassuilla on hyvä pitää kiinni porkkanasta!

Girda on porukan pienin ja Nafira suurin, tässä hieman näkyy tuota kokoeroa. Kukaan ei kuitenkaan vie toisen ruokia, tyypit ovat rakenteeltaan vain erilaisia.

Nafira kokonsa puolesta rohkeana uskalsi myös laiduntaa pian mummojen vieressäkin. Tosin kun ensimmäinen elekään tuli hänen suuntaansa lähti hän paikalta hippulat vinkuen. :)

Hän on kyllä ihana tyyppi. Tulee väristä usein jo edesmennyt Kauhis mieleen. Tässä on sellainen kommervenkki, että Nafira ja Girda ovat jokseenkin kaukaista sukua minun Gaialle ja Kauhikselle! Silloin aikanaan vuosia sitten yksi Gaian ja Kauhiksen poikasista päätyi Girdan kasvattajalle Kaisalle jalostuskäyttöön (puhdas ja paperillinen self kun on hänkin..siis marsu) ja aikojen saatossa samaa linjaa päätyi myös Limetta's marsulaan. Mukava ajatus, että kahdella näistä uusista karvaystävistämme on sukupuussaan minun rakkaat tutut pömpylät.

Jostain syystä on huomattavissa Olifian ja Gaian välillä samaa kuin mitä abyillä oli keskenään. Todella usein abyt Rapsu, Yamsu ja Tirppa olivat yhdessä samassa paikassa syömässä aitauksessa ja olivat hyviä ystäviä keskenään. Lieneekö sama rotu vai mikä syynä, mutta he olivat kaikki kuin paita ja peppu. Nyt Olifia on usein pyrkinyt erityisesti nuorempana Gaian läheisyyteen ja erikoista siitä tekee heidän sama väri. En tiedä liittyykö asiaan vai onko liittymättä. Ei Gaia ainakaan mikään megaystävällinen ole hänen viereen putkahteleville uusille tyypeille, mutta jotenkin se ei näytä Olifiaa haittaavan. 

Olifia * Limetta's Oxyria, self de white, synt. 5.2.2020 ja kasvattaja Sanni Taimioja

Olifiakin oli Girdan tavoin syntyessään kuulemma niin pieni, ettei hänestä ollut varmuutta selviääkö. Olifialla taisi olla myös monta sisarusta ja se verottaa aina emon maitovarantoja. Potrasti omassa tahdissaan Olifiakin on kasvanut ja varsin paljon näyttää nykyisin jo marsulta. :D

Sitten tulikin aivoriihen tarve itselleni itseni kanssa kun piti saada kasvaville pienille omat pelletti- ja vihannestarjoilut ilman, että mummot pääsevät niihin käsiksi (Gaialla virtsatievaiva-alttius ja Ritarilla alttius kaasuuntumiseen jos ruoassa jotain ekstraa). Keksin laittaa kerran tai kaksi päivässä tuollaisen väliaikaisaidan yhteen kohtaan häkkiä ja yksi pieni sinne syömään mahansa täyteen niin pitkäksi aikaa kun tahtoo. Sitten kun ruoka ei enää kiinnosta vaihdoin sinne seuraavan pömpylän syömään. Tässä myös tuli samalla sitä ihan hyvää poikasajan käsittelyä kun marsuja tuli nosteltua paikasta toiseen ja siihen jokseenkin tottuivatkin. Kuvassa Olifia tuolla ruoka-apajilla.

Ritari *sydän*

Tässä on jo jonkin aikaa kulunut poikasten saapumisesta. Piti hommata uusi marsuvaaka kun vanha vihdoin sanoi itsensä irti. Se vanha olikin ollut minulla marsujen pyllyjä lähietäisyydeltä ihailemassa jo vuodesta 2013, oli varmaan aikakin päivittää. :D Tavoilleni uskollisen hössöttävästi punnitsen aina lattialla, ettei voi sattua kurjia tapaturmia. Tai ainakin pelkään, että sellaisia tapahtuisi. 

Vielä tuosta poikasten ja mummojen tutustuttamisesta mainitsen, että noin kaksi viikkoa meni menon rauhoittua. Mummot saattoivat ajattaa poikasia hyvinkin vikkelästi jos pienet alkoivat isottelemaan ja suorastaan ihmettelin miten löytyi ruutia Gaiasta ja Ritarista vielä yli 6v iässäkin. :D Noin kolmen viikon kohdalla oli jo pääosin harmonista laumaelämää täällä, mistä olen iloinen. Nuorista Olifialla ja Girdalla on edelleen keskenään välillä napinaa kun ovat lähes samankokoisia. Kuitenkaan ei mitään sen dramaattisempaa kuin valitusta tai toisen näpäytys silloin tällöin. 

Tiedostan itsekin, että postauksen kuvat eivät ole sieltä tarkimmasta päästä ja taidan olla uuden luurin tarpeessa. Kuitenkin jos olisin vain jäänyt odottamaan sitä taianomaista päivää kun olisi tarjolla vain loistavia kuvia vierähtäisi iäisyys ennen kuin pääsisin postailuun asti. Kuvista kuitenkin saa haisun tunnelmasta ja niissä olevista tyypeistä. Muutenkaan en usko, että nykyisin kukaan voi nähdä liikaa kuvia pienistä marsuista. Tai marsuista muutenkaan. Kröhöm. :D

Samat tutut harrastukset vellovat täällä edelleen, hypistelen lankaa ja toisinaan leivonkin.

Näin neulelehdessä kuvan lasten sammakkosukista ja oli pakko tehdä sellaiset myös minun puoliskolle, tosin hänen koossaan. :D

-M