sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Iloisuus.

Heips,

mie tahdoin jostain syystä jakaa teillekkin sen, kuinka iloinen olen. Tiedättekö olon, joka vallitsee silloin kun sinulla on tiedossa jotain superihanaa, elämällesi täydellistä lisäystä ja sydämesi laulelee itsekseen onnellisuudesta? Sellai olo miulla on, kun tiedän alkuvuodesta saapuvaksi 4 ihanaa kuikuttajaa marsulaumamme vahvistukseksi. Aivan mahtiolo. Jos voisin, niin pistäisin paketteihin tätä oloa ja jakaisin vaikka postitse tätä superiloa niille, jotka ovat alakulon vallassa. :)

Jännittelen kovasti ja pidän peukkuja kasvattajien puolesta, että heillä menisi kaikki mahdollisimman hyvin ja odottelen uutisia saapuvaksi tässä lähiviikkoina kahdesta suunnasta. *jännitysmaximusaivanpähkinöinäiik* :D

Mikä on miusta hassua, on se, että miun äitini on aivan innoissaan tästä elämääni saapuneesta ja jääneestä marsukuviosta! Hän vain naureskelee onnellisena miun puolestani, ettei taida tulevaisuudessa kymmenenkään marsua miulle riittää.. Toinen oli ääni kellossa kun ennen lemmikkieläinkuvioita ostelin aika usein kenkiä.. Niistä äiti ei ollut yhtään niin kannustavalla moodilla, hahah. :D Joululahjatkin sain häneltä jo (tietysti avaan ne vasta jouluaattona) ja huomasin yhden paketin kyljessä "Varokaa marsua!"-kyltin. Äiti on mainio. :D

Onneksi nyt kuitenkin on jokseenkin järki (köhköh_vielä_köhköh, ;D ) menossa mukana, tähän kämppään mahtuu ihan mukavasti ne 6 kuikuttajaa (kolmikerroksinen häkki kun on), mutta  sen ylitse menevistä voisi tulla jo päänvaivaa tilapolitiikan puolesta. Suunnitelmissa kyllä on lähivuosina muuttaa tuon Spartalaiseni kanssa isompaan asuntoon ja hänelle hommattaisiin sinne koira (ja minä hysteerisenä valvon sitten vieressä ettei se pääse marsuhäkkien lähellekkään.. Toki pidän koirista myös kovasti tosin.). Sittenhän olisikin isompi kämppä kyseessä ja häkkitilat mahdollisesti isommat... *viheltelee viattomasti*

Krhm siis Spartalainen oli se, joka asetti 6 marsun rajan.. Ensin se oli 3, sitten ehdottomasti maksimissaan 4 ja pitkällisen keskustelun jälkeen 6. Sitten kun menee yli kuuden, niin hänellä kuulemma napsahtaa. Noh, antaa pölyn laskeutua sitten kun nämä tiedossa olevat kuikuttajat saadaan meille karjumaan ruokaa ja olemaan normaaleja epänormaaleja marsuja, ja sitten uudelleen tilannekatsaus.

Tämä on ihan sieltä jostain kun kauhian pitkiskuumeenkin olen jostain itselleni napannut, olen kyllä vannottanut itselleni, että niitä saan vain katsella kuvina netistä, eikä hommausaikeissa (tukkapöllyä itselleni henkisesti jo pelkästään ajatuksella leikkimisestä, että omistaisin jonkin ihanan kotipitkiksen vielä tulevaisuudessa). :D Asiaahan _kovasti_ helpottaa se, että muikuloista muikuloin abykasvattaja uhkasi näyttävänsä miulle myös moppimarsunsa kun käymme tammikuussa sieltä abytytöt hakemassa.

Jos sitä nyt nukkumaan..

-M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heippa,

anonyyminä kommentoimisen suuresta suosiosta huolimatta pyydän sinua kuittaamaan kommenttisi tunnistettavalla nimellä tai nimimerkillä, kiitos! :)

-M